Kuuma klassikko
Maiju Lassila on loistava satiirikko. Jos Liika viisaan kääntäisi nykykielelle, se olisi kuuma peruna yhteiskunnan, ihmisjärjen ja uskonlahkojen kritiikissä. Vanhahtavassa kieliasussaankin se polttaa näppejä.
Liika viisaan (Karisto, 1915; e-kirja Gutenberg) päähenkilö on Sakari Kolistaja. Hän on yksinkertainen, vaarattoman hullun maineessa oleva isäntämies, joka herää kylän papin saarnasta viisaudentuntoon. Pastori Pöndisen mukaan kaikki maallinen ja inhimillinen viisaus on perkeleestä. Ihminen tarvitsee vain uskoa, jonka avulla kaikki asiat voidaan ymmärtää ja selittää.
Sakari alkaa julkisesti esittää katumustaan ja kertoo kaikille olevansa liika viisas. Pastori mielistyy seurakuntansa vanhurskaaseen jäseneen ja antaa tälle saarnaluvan. Sakari lähteekin pastorin kotipitäjään herättämään syntisiä melkoisella menestyksellä.
Nero vai hullu?
Lassila leikittelee viisaan ja hullun määritelmien keinotekoisuudella. Sakari saa omituisia päähänpistoja, jotka hänen kotikylällään tulkitaan hulluudeksi. Hän istuu alasti katonharjallaan veisaamassa ja yrittää palovakuuttaa metsälampeaan, ettei se syttyisi kuumana kesänä tuleen. Saarnapitäjässään Sakari taas etenee paikallisen mielisairaalan johtajaksi suhteillaan. Kyläläiset alkavat pitää häntä uuden asemansa takia viisaana miehenä. Lassila pistelee kansanomaista kehäpäätelmää ja näyttää, että pääsi arvostettuun virkaan keinolla millä hyvänsä, asema luo haltijansa ylle viisauden auraa.
Lassila ei näytä elätelleen korkeita ajatuksia silloisista vallanpitäjistä, kirkonmiehistä tai ihmisjärjestä ylipäätään. Viimeksi mainitun hän tuo kärjistetysti ilmi, kun hän kuvaa kirjan todelliseksi päähenkilöksi vallesmannin koiran, Pudden. Se on hänen mukaansa tarinan ainoa eheä persoonallisuus ja viisaudestaan kuuluisa henkilö.
Ihmisten ponnistelut oman viisautensa todistelemiseksi asetetaan koomiseen valoon, samalle viivalle hullujen tempausten kanssa. Hullun ja viisaan määritelmät ovat lopultakin vain yhteiskunnallisia sopimuksia. Ne menevät ihmisten mielissä helposti sekaisin, kuten Sakarin saarnapitäjässä saadaan havaita. Kun Sakarin kylähulluus paljastuu, kyläläiset alkavat ihmetellä: miten oli mahdollista, että hullu mies oli kyennyt saarnaamaan niin selvästi ja harhauttanut monia viisaita miehiä? Vastaukseksi löydetään herännäisliikkeiden uskon korostus. Taivaaseen pääsee paremmin vähemmillä viisaudenlahjoilla.
Vertauskuvallisesta kirjaimelliseen tulkintaan
Lassila pistelee sivistyneistön väsymättömiä ponnistuksia oman ylemmyytensä todistamiseksi. Pastori Pöndisen on käydä huonosti, kun hän saarnaa inhimillisen viisauden turmiollisuutta. Vedotessaan näin herännäisliikkeille ominaiseen tapaan kansan syviin riveihin, hän pyrkii samalla varmistamaan seurakunnan enemmistön äänet seuraavissa vaaleissa.
Juonittelu on käydä omaan nilkkaan. Kun Sakari Kolistaja erehtyy liehittelemään pastoria sanomalla, ettei tämä suinkaan ole liika viisas, on mies suistua tolaltaan. Pastori pelkää, että hänen hengenlahjojensa vähättely leviää. Hän eristäytyy puolisonsa Amalian kanssa kylän väestä ja alkaa viljellä puheissaan latinaa. Sivistynyt snobbailu ja Sakarin yksinkertaiset saarnat muodostavat herkullisen vastakohdan.
Lassila leikittelee vertauskuvallisilla ja kirjaimellisilla tulkinnoilla. Sakari saarnaa heräämisestä konkreettisesti. Hän sanoo "kolistavansa" väen hereille tuvistaan ja käy kolkuttamassa kyläläisten ovia. Saarnojen vertauskuvallisuuteen tottuneet seurakuntalaiset kuitenkin kääntävät Sakarin sanoman mielessään voimalliseksi vertaukseksi:
Ja Sakari saarnasi: ”Jos tuossa aitassa makaa yksi suruton vaimo, niin se ei herää, jos ei joku tule ja koputa.”
Sen käsittivät kaikki. Eivät ne papit puhukaan noin helppotajuisesti, että oppimatonkin ymmärtäisi.
Saarnaaja jatkoi:
”Mutta kun minä tulen ja koputan oveen, niin se herää.” (--)
”Ja jos ei ensi koputuksella herää, niin minä koputan uudestaan.” (--)
Niin. Niinhän se on. Emme me syntiset herää vähästä. Eivät meitä saa hereille laiskat papit, jotka vain ohimennen, viran puolesta, koputtavat. Sitä mietiksi saarnan johdosta tämä ihmislintusten viaton joukko. (--)
”Jos se vaimo ei koputtamisella herää, niin minä alan kolkuttaa.”
Aivan niin: Yhä voimakkaammin alan saarnata. Helppohan tämä on käsittää, tämän saarnaajan sanoma. Ihan suorastaan se meni sydämeen. (--)
Lassilan kritiikki oli valitettavasti omana aikanaan joko liikaa tai sitten kirjan sanoma jäi hieman hämäräksi. Teos ei saavuttanut sitä tavallista kansaa, jota Lassila olisi halunnut puhutella. Kirjan sanoma on kuitenkin edelleen ajankohtainen. Se on mitä herkullisin näpäytys nykyihmisenkin luulotteluille, turhamaisuudelle ja pätemiselle.
Asiasanat: klassikko, kuuma, Maiju Lassila, Liika viisas, hullu, nero, satiirikko, satiiri, vertauskuva, saarna, kirkonmies.
