Saimme postissa uunituoreen Takaportin. On julkistuksen ja kiitosten aika.
Takaportti julkistetaan tänään Facebookissa klo 12 järjestettävässä virtuaalisessa tilaisuudessa, jossa vastaamme osallistujien kysymyksiin. Tervetuloa mukaan. Kysymyksiä voi lähettää etukäteen sähköpostitse.
Haluamme kiittää Kustannus HD:n kustantajaa, Arto Pietilää, ja hänen tiimiään. Kirjasta tuli hieno.
Kiitokset käsikirjoitusta kommentoineille: Jari Erämaa, Eija Jokinen, Jyrki Kasvi, Tapio Keihänen, Kimmo Latvamäki, Harri István Mäki, Sami Mäkinen ja Andy Pilke. Ilman teidän apuanne käsikirjoitus olisi päätynyt silppuriin.
Saamamme julkiset kommentit olivat kannustavia ja innostavia. Kiitokset niistä kommentin kirjoittaneille: Olavi Ala-Nissilä, Juha Kaarsalo, Jyrki Kasvi, Piia-Noora Kauppi, Harri István Mäki, Andy Pilke, Juhani Sarsila, Kari Uoti ja Johanna Vuoksenmaa.
Karrin Facebook ja blogi
Nettisensuuria työkseen tekevä Takaportin päähenkilö, ylikomisario Karri Luoma, on saanut runsaasti Facebook-ystäviä ja hänen bloginsa Internetin pimeät puolet on houkutellut tuhatpäisen lukijakunnan. Karrin blogin kommenteissa on keskusteltu mm. poliisin valtaoikeuksista, internetin sananvapaudesta, verkkolataamisesta ja nettisensuurista. Kiitokset Karrin kavereille ja blogikeskusteluun osallistuneille. Karri jatkaa elämäänsä blogissaan ja Facebookissa. Hän toivottaa tervetulleeksi kaikki uudet kaverit.
Takaportin tarjoamia Facebook-testejä on tehnyt 60 000 suomalaista. Kiitokset myös heille mielenkiinnosta ja tuesta.
Rehellisyyden nimissä on pakko tunnustaa, että kirjaan jäi meiltä yksi painovirhepaholainen: kirjan painovuosi on 2009 eikä 2008. Olemme pahoillamme ja korjaamme virheen seuraavaan painokseen.
Kirja on saatavana kirjakaupoista kautta maan. Kiitokset kaikille kirjan tilanneille ja sen ostaville. Ilman teitä kirjojen kirjoittaminen ei olisi mahdollista.
Lukuvuorossa harvinainen Beigbeder-kirja: kriitikoiden tunnustama ja journalistien kirjailijapalkinnolla, Prix Interalliélla, palkittu.
Windows On The World (Grasset, Pariisi, 2004. Ei suomennettu.) kertoo syyskuun yhdennestätoista ja World Trade Centerin tuhosta. Aihe on julkisuudessa sen verran kulutettu, että siitä on vaikea innostua, oli teksti kirjoitettu kuinka hyvin tahansa. Onneksi Beigbederin kirjassa on muutakin. Se on Walt Whitmania, Bret Easton Ellisiä (tässä kohden amerikkalaisten kirjallisuuskriitikoiden osana on irvistää) ja J.D. Salingeria ihailevan kirjailijan ylistys amerikkalaiselle kulttuurille.
Beigbeder on taipuvainen itseruoskintaan niin yksilöllisellä kuin kansallisellakin tasolla. Romaanissa 99 francs hän suomi ranskalaista mainosmaailmaa ja omaa osallisuuttaan siinä. Windows On The World -teoksessa hän on saanut tarpeekseen ranskalaisten Amerikka-vastaisuudesta ja haluaa korottaa nuoren kansakunnan saavutukset kotimaisten edelle.
Amerikkalaisen kulttuurin ylivalta ei Beigbederin mukaan perustu talouteen, vaan siihen, että se uudistuu koko ajan ja ankkuroituu todellisuuteen. Amerikkalainen taide kertoo meistä teoretisoimatta, sillä amerikkalaisilla ei ole aikaa abstrakteihin pohdintoihin. He ovat kiinni käytännössä, tekevät enemmän töitä, ovat rohkeampia ja uskaltavat kritisoida omaa kansakuntaansa. Kuten Beigbeder kohdallisesti toteaa: "Le seul intéret de vivre en démocratie, c'est de pouvoir la critiquer." Demokratiassa elämisen ainoa ilo on siinä, että voi kritisoida sitä. Hänen mukaansa mikään muu maa ei ole kirjallisuudessaan yhtä kiistelty kuin Yhdysvallat.
Kateutta ja torjuntaa
Ranskassa USA-kriittisyyteen ei Beigbederin mukaan ole johtanut niinkään imperialismi, vaan yltiöisänmaallisuus. Yhdysvallat on kulttuurisesti eristynyt eivätkä useimmat amerikkalaiset ole millään tavalla kiinnostuneita siitä, mitä muualla maailmassa tehdään ja tapahtuu. Beigbeder haluaa osoittaa, että Ranskan suhde USA:han on kuin maakuntien suhde Pariisin. Se on yhtäaikaista ihailua ja torjuntaa, kateutta ja halveksivaa ylpeyttä.
Beigbederin Amerikan-valloitus ei ole luonnollisesti mikään uusi juttu. Ranskan vallankumouksen aikaan François-René de Chateaubriand muutti Pohjois-Amerikkaan ja vietti vuoden metsissä alkuasukkaiden kanssa ja Alexis de Tocqueville tutki 1800-luvun alkupuolella Yhdysvaltojen rangaistusjärjestelmää ja demokratiaa. 1980-luvulta muistetaan filosofi Jean Baudrillardin Amerikan-matkastaan kirjoittama teos Amérique, jossa hän ylisti maata modernin alkuperäiseksi lähteeksi ja toteutuneeksi utopiaksi. Beigbeder puolestaan perehtyy populaarikulttuuriin ja sanoo, että lap dancing on avain amerikkalaisen kulttuurin ymmärtämiseen:
Ici on paie pour bander sans baiser. On n'achète pas une femme mais un rêve .
Täällä maksetaan pelkästä stondiksesta eikä panemisesta. Naisen sijaan ostetaan unelma.
Välillä mopo meinaa keulia, kun Beigbeder toteaa, että globalisaatio tarkoittaa televisiota ja Amerikka siirtyi syyskuun yhdennentoista jälkeen Descartesin eli epäilyn aikaan. Mutta toisaalta tässä on myös miehen ansio. Ketä kiinnostavat faktat, kun ainoa keino tietää mitä maailmassa todella tapahtuu, on luoda siitä fiktiota. Aivan kuten Beigbeder toteaa syyskuun yhdennentoista päivän tapahtumista:
Le seul moyen de savoir ce qui s'est passé dans le restaurant situé au 107e étage de la tour nord du World Trade Center, du 11 septembre 2001, entre 8 h 30 et 10 h 29, c'est de l'inventer.
Ainoa tapa tietää se, mitä World Trade Centerin pohjoisen tornin 107:ssä kerroksessa tapahtui 11.9.2001 kello 8:30 ja 10:29 välisenä aikana, on keksiä se. (Käännökset PK.)
Kirjasta on tekeillä elokuvaversio, jonka ohjaaja on Max Pugh. Toivoa sopii, että se vetää vertoja loistavalle 99 frangia -elokuvalle.
Asiasanat: Frédéric Beigbeder, Windows On The World, 11.9.2001, syyskuun yhdestoista, terrorismi, World Trade Center, Yhdysvallat, Amerikka, amerikkalainen kulttuuri, globalisaatio, Ranska.
Suomen poliittiseen kenttään saatiin vihdoin yksilön- ja sananvapautta puolustava vaihtoehto: Piraattipuolue. Näinkö Kirjatohtorikin politisoitui?
Piraattipuolue ajaa niitä asioita, joita pidän tärkeinä ja joita on Suomessa laiminlyöty. Euroopan ihmistuomioistuin on jakanut Suomelle ennätysmäärän langettavia tuomioita, kansalaisten valvonta ja yksityisyyden suojan rajoittaminen on lisääntynyt passien biotunnisteiden, poliisin sormenjälkirekisterin ja valvontakameroiden myötä. Sananvapautta uhkaavat sensuuri ja näyttävästi julkistetut langettavat tuomiot. Jopa vapauksia puolustavat järjestöt näyttävät olevan Effiä lukuun ottamatta ulalla kuin digiboksi Uralilla.
Suomesta on hyvää vauhtia sukeutumassa DDR, jossa jokainen on syyllinen kunnes toisin todistetaan. Piraattipuolue on Suomen puolueista ainoa, joka on reagoinut näihin ongelmiin ja jossa on osaamista ja uskallusta tarttua myös sähköiseen viestintään. Puolueen lähestymistapa on omiaan luomaan yhteiskuntaan luottamusta: kaikesta ei tarvitse uhkailla ja rangaista. Luottamus on ensiarvoisen tärkeää, mikäli emme halua elää poliisivaltiossa.
Piraattipuolueella ei ole kaiken kattavaa yhteiskuntapoliittista ohjelmaa. Tämä helpotti puolueeseen liittymistä. En ole aiemmin ollut yhdenkään puolueen listoilla, sillä ohjelmista on aina löytynyt jotain, jota en allekirjoita. Lisäksi Piraattipuolue on tuore vaihtoehto, joka ei ole ryvettynyt korruptioskandaaleissa, Lex Nokiassa eikä vienyt Suomea sotaan.
Vaikka olen itse sisällöntuottaja, en koe Piraattipuolueen uhkaavan elinkeinoani. Puolue haluaa rajoittaa kaupallisen kopioinnin ja käytön tekijänoikeussuojaa 5-10 vuoteen ja vapauttaa yksityisen, ei-kaupallisen kopioinnin. Harvalla kulttuurituotteella on edes näin pitkä elinkaari. Lisäksi jakamisesta syntyy lisä- ja tasa-arvoa. Avoin kulttuuri voi parhaimmillaan toimia kuten avoin lähdekoodi.
Toivon, että Piraattipuolue voisi tulevaisuudessa tarjota tien suoraan demokratiaan ja vastavoiman pöhöttyneille, omaa etuaan ajaville ammattipoliitikoille.
Oletko himolukija, mutta et perusta kirjojen keräämisestä? Onko sähkökirja sinulle vaihtoehto?
Ensimmäinen fundamentaalinen havainto: elämä materiassa on raskasta. Painetut kirjat ovat
painavia ja hankalia muutossa
tilaavieviä
pölynkerääjiä, jotka vaativat säännöllistä puhdistusta
pelkkiä kirjahyllyn koristeita ja tyhjän pantteja
kaiken kaikkiaan turhia kapistuksia, sillä niiden hypistely ja katselu ei tuota nautintoa
Toinen fundamentaalinen havainto: kaikkea ei tarvitse omistaa! Jos painetun kirjan saaminen omaan kirjahyllyyn ei ole sinulle tärkeää, olet mitä mainiointa ainesta kirjaston käyttäjäksi. Etsi lähin sivukirjasto, jonne sinun on helppo kärrätä luetut kirjat käytön jälkeen.
Kolmas, viimeinen, ja asymptoottisesti a prioria lähestyvä fundamentaalinen havainto: elämä internetissä on ihanan aineetonta, aivan kuin sitä ei olisikaan. Kun päätät siirtyä sähkökirjojen käyttäjäksi, voit lukea opukset kätevästi tietokoneen näytöltä. Samalla voit siirtää koko muunkin elämäsi biteiksi. Kun joku sitten tölväisee sinulle: "Hanki elämä", saat senkin kätevästi netistä.
Norjalainen Bent Hamer tekee vähäeleistä, tarkkaa ja taloudellista komediaa.
Elokuva
Salmer fra kjøkkenet/Kitchen Stories/Keittiötarinoita
Vuosi
2003
Ohjaaja
Bent Hamer
Pääosissa
Joachim Calmeyer, Tomas Norström, Bjørn Floberg, Reine Brynolfsson,
Maa
Norja, Ruotsi
Genre
Komedia
Käsikirjoitus
Jörgen Bergmark, Bent Hamer
Suomessa
Saatavana DVD:llä
Salmer fra kjokkenet (2003. Suomennettu nimellä Keittiötarinoita.) kertoo sodanjälkeisestä Ruotsista. Tutkijat keksivät, että kotirouvat kävelevät ruokaa laittaessaan yhtä pitkän matkan kuin jos he matkustaisivat Tukholmasta Kongoon. Kun kotitalousinstituutti HFI laajentaa tutkimuksen norjalaisiin, syrjäseudulla asuviin poikamiehiin, päähenkilö Folke Nilsson (Tomas Norström) saa pestin Isak Bjørvikin (Joachim Calmeyer) luona.
Äijä jurottaa eikä halua päästää tutkijaa edes sisälle. Kun Folke viimein pääsee keittiön nurkkaan pystytettyyn vartiotorniin, Isak keksii jäyniä: hän sammuttaa valot, kokkaa ruokansa makuuhuoneessa valvovien silmien ulottumattomissa ja poraa kattoon reiän, jotta voi puolestaan tarkkailla tarkkailijaansa. Tutkimuksen jatkuessa kyräily lakkaa Folken hyvän tahdon eleeseen: hän tarjoaa Isakille tupakkaa. Kahden miehen välille versoo ystävyys, joka muistuttaa hieman Leonid Borodinin karun lämminhenkisestä teoksesta The Third Truth.
Pohjoisten elokuvien tavaramerkki, vähäeleisyys, on elokuvassa lähes häkellyttävää. Tapahtumia on vähän, mutta pienimmistäkin on saatu irti hienoja jännitteitä. Kutkuttavaa on etenkin tutkimustyön parodia, jossa arkinen ja älyllinen lomittuvat saumattomasti yhteen. Folken tehtävänä on positivistisen tiedekäsityksen mukaisesti tarkkailla objektiivisesti, häivyttää itsensä taka-alalle puuttumatta millään tavalla kohteensa elämään. Kuten tutkimuksissa aina, käy päinvastoin. Kun tutkija-Folke lainaa salaa suolaa keitettyyn kananmunaansa ja palauttaa sirottimen väärälle paikalle, Isakin kävely keittiössä moninkertaistuu.
Objektiivisuuden kritiikki laajenee myös ruotsalaisten ja norjalaisten naapurikopuun. Kun Isak kommentoi Folken tarkkailijan asemaa, hän toteaa pirullisesti, että ruotsalaiset olivat neutraaleja tarkkailijoita myös sodan aikana. Harvoin näkee yhtä älyllistä ja samalla konkreettista tieteellistä komediaa. Helmi.
Asiasanat: Salmer fra kjøkkenet, Kitchen Stories, Keittiötarinoita, elokuva, elokuva-arvio, komedia, Bent Hamer, Joachim Calmeyer, Tomas Norström, kotirouva, kotityöt, tutkimus, parodia, positivismi, objektiivisuus, neutraalius, ystävyys.
Dalai-lama on Ranskassa kulttihenkilö. SS eli hänen pyhyytensä (Sa Sainteté) on vieraillut maassa useaan otteeseen ja parin sadan euron hengelliset tilaisuudet vetävät väkeä suurhalleihin teemalla "Sisäinen rauha, universaali rauha". Dalai-laman muistelmia sen sijaan hallitsevat entisen isänmaan väkivaltaiset tapahtumat.
Ranskassa on eri arvioiden mukaan noin 400-800 000 buddhalaista, mikä tekee siitä maan neljänneksi suosituimman uskonnon katolisuuden, islamin ja protestanttisuuden jälkeen.
Dalai-lama on seurannut Euroopan ja Pohjois-Amerikan hengellistä kehitystä ristiriitaisin tuntein. Hän kertoo tuntevansa aina mielihyvää siitä, kun joku hyötyy buddhalaisista opeista, mutta kehottaa harkitsemaan kääntymistä tarkoin.
- Uuden uskonnon omaksuminen tuo mukanaan vaikeuksia ja saattaa johtaa psyykkisiin konflikteihin, hän muistuttaa.
Dalai-lama osallistuu usein matkoillaan muiden uskontojen messuihin ja ammentaa edeltäjiensä tavoin erilaisista buddhalaisuuden perinteistä.
- Uskon, että kaikki uskonnot tavoittelevat samaa: ne haluavat kehittää ihmisissä hyvyyttä ja tuoda onnellisuutta kaikille. Vaikka keinot näyttävät erilaisilta, päämäärät ovat samat.
Au loin la liberté (Fayard, 1990. Ei suomennettu, englanninkielinen alkuteos Freedom In Exile) kuvaa Dalai-laman elämää syntymävuodesta 1935 kirjan ilmestymiseen. Alkuosan mielenkiintoisinta antia ovat kuvaukset tiibetiläisestä kulttuurista ja Dalai-laman inkarnaation valinnasta. Tiibetiläiset oraakkelit näkivät näyn, joka johdatti heidät Amdon maakuntaan köyhän maanviljelijäperheen luo. Päähenkilö vastaa diplomaattisesti kysymykseen, onko hän mielestään oikea Dalai-lama sanomalla, että hän tuntee syvää yhteyttä edeltäjiensä kanssa.
Lapsuuden kuvaus tuo mieleen Kiinan viimeisen keisarin, Pu Yin, elämän, vaikka Dalai-lama itse kieltää mielleyhtymän. Molemmat olivat etuoikeutettuja, muusta maailmasta eristettyjä lapsia, joita ympäröivät muurit, joukko vanhoja ihmisiä ja palvelijoita. Dalai-lama korostaa olleensa tavallinen lapsi, mutta hän leikki muun muassa Tiibetin ensimmäisillä autoilla.
Pako Tiibetistä oli seikkailu
Dalai-lama kritikoi Tiibetissä saamaansa koulutusta. Hän perehtyi uskonnollisiin teksteihin ja dialektiikkaan, mutta ne eivät auttaneet häntä johtamaan maata modernissa maailmassa. Muistelmat kuvaavat Dalai-laman uteliaana ja uusista haasteista innostuvana. Pako Tiibetistä Intiaan oli nuorelle miehelle jännittävä seikkailu ja Kiinan väliintulon myötä neuvottelut Maon kanssa saivat hänet kiinnostumaan marxismista, jota hän ihailee edelleen. Hän pitää marxismin ainoana heikkoutena materialismia ja uskonnon merkityksen aliarvioimista. Henkisen ja materiaalisen kehityksen tulisi kulkea käsi kädessä.
Suuri osa kirjasta on maan poliittisten tapahtumien veristä kuvausta. Dalai-lama korostaa yhteistyöhaluaan ja ylistää joitakin kiinalaisia johtomiehiä, mutta tuomitsee kansakunnan kokonaisuutena. Tiibetin henkistä sukulaisuutta Intiaan ja Mongoliaan korostetaan ja torjutaan yhteydet Kiinaan. Mailla on eri kielet, kirjainjärjestelmät, rotu ja etninen tausta.
Hieman vähemmän muistelmissa ovat sijaa saaneet buddhalaisuuden opit ja virtaukset. Dalai-lama kuvaa, että hänen päivittäiseen ohjelmaansa kuuluu viisi ja puoli tuntia rukoilua, meditaatiota ja opiskelua. Lyhyesti sivutaan joitakin mediaseksikkäitä kysymyksiä: Onko myyttinen Shambala olemassa, mikä merkitys oraakkeleilla on tiibetiläisessä uskonnossa, mikä on buddhismin suhde reinkarnaatioon ja mitä on tantrismi.
Asiasanat: Dala-lama, Dalai Lama, muistelmat, elämäkerta, Freedom In Exile, Au loin la liberté, kulttihenkilö, hengellinen tilaisuus, katolisuus, islam, protestanttisuus, buddhalaisuus, Tiibet, tiibetiläinen, Kiina, kiinalainen, maastapako, Pu Yi, Mao, marxismi, Intia, Monolia, oraakkeli, reinkarnaatio, tantrismi.
Stieg Larssonin Millenium-sarjan ensimmäinen filmatisointi seuraa uskollisesti kirjan juonta. Elokuva on perinteistä, laadukkaasti tehtyä rikosdraamaa, joka ei kuitenkaan jaksa sykähdyttää heti huikean lukukokemuksen jälkeen.
Elokuva
Män som hatar kvinnor/Miehet jotka vihaavat naisia
Vuosi
2009
Ohjaaja
Niels Arden Oplev
Pääosissa
Lena Endre, Michael Nyqvist, Noomi Rapace, Peter Haber
Maa
Ruotsi, Tanska, Saksa
Genre
Rikos, trilleri
Käsikirjoitus
Nikolaj Arcel ja Rasmus Heisterberg. Perustuu Stieg Larssonin samannimiseen dekkariin.
Suomessa
Saatavana DVD:llä
Män som hatar kvinnor (2009, suomennettu nimellä Miehet jotka vihaavat naisia) alkaa päähenkilö Mikael Blomqvistin oikeudenkäynnistä. Blomqvist hyllytetään sanomalehti Milleniumista ja hän pestautuu teollisuuspohatta Henrik Vangerin palvelukseen selvittämään kadonneen veljentyttären, Harriet Vangerin, kohtaloa.
Elokuva on toteutettu realistiseen tyliin perinteiseksi dekkariksi, kuten Stieg Larssonin kirjakin. Larssonin tarina oli kuitenkin mukaansatempaavampi ja draamallisempi valottaessaan henkilöiden sisäistä maailmaa. Elokuvassa nähdään paljon kohtauksia, joissa Mikael tuijottaa valokuvia, negatiiveja ja sukupuita, lukee päiväkirjoja tai istuu tietokoneen ääressä. Tempo on verkkainen ja kamera viipyilee kotoisissa ruotsalaismaisemissa: Slussenin metroasemalla, Tukholman kaduilla ja Hedebyn idyllisissä, kuuran peittämissä maalaismaisemissa.
Blomqvistia näyttelevä Michael Nyqvist tekee roolinsa vähäeleisesti ja pääosan ottaa uhmakasta Lisbeth Salanderia näyttelevä Noomi Rapace. Värikkään suorituksen tekee myös Peter Andersson Lisbethin iljettävänä holhoojana. Elokuva on kelvollinen, mutta kalpenee Larssonin loistavan kirjan rinnalla.
Asiasanat: Niels Arden Oplev, Män som hatar kvinnor, Men Who Hate Women, The Girl with the Dragon Tattoo, Miehet jotka vihaavat naisia, elokuva, elokuva-arvio, Stieg Larsson, Lena Endre, Michael Nyqvist, Noomi Rapace, Peter Haber, Ruotsi, kirja, Millenium, dekkari, trilleri.
Onko masennus vastaveto kilpailuyhteiskunnalle, kysytään Michel Houellebecqin ensimmäisessä romaanissa.
Extension du domaine de la lutte (Maurice Nadeau, Pariisi, 1994. Suomennettu nimellä Halujen taistelukenttä.) -romaanin nimetön päähenkilö on kolmekymppinen ohjelmoija, yksinäinen mies. Naisten kanssa ei ole ollut onnea eikä hänellä mitä ilmeisimmin ole myöskään tarvittavaa sukupuoliviettiä. Masturbointi on turvallisempi ja mukavampi vaihtoehto, sillä siinä ei tarvitse laittaa itseään likoon.
Päähenkilö näkee elämän jatkuvana taisteluna, johon hänellä ei ole voimia eikä halua osallistua. Hänen mukaansa kyvyt mitataan kahdella osa-alueella: sääntöjen ja halujen. Sääntöjen maailma on työntekoa ja laskujen maksua, matkoja pankkiautomaatille ja Monoprix'hin ostoksille. Halut taas muodostavat epämukavuusalueen, jossa pitäisi kohdata omat pelkonsa. Seksi kuuluu jälkimmäiseen. Se on kilpailuyhteiskunnassa taito, jonka avulla pitää erottua edukseen ja pyrkiä sosiaalisessa hierarkiassa eteenpäin.
Elämän muuttuminen jatkuvaksi pätöprojektiksi on monen kohdalla totta ja päähenkilön reaktio tavanomainen. Hän ei pidä näkemästään, vaan vetäytyy ulkopuoliseksi tarkkailijaksi:
Je n'aime pas ce monde. Décidément, je ne l'aime pas. La société dans laquelle je vis me dégoûte.
En pidä tästä maailmasta. En todellakaan pidä siitä. Asun yhteiskunnassa, joka inhottaa minua.
Päähenkilöä analysoiva psykiatri toteaa, että mies kärsii masennuksesta. Ei liene yllätys, että ranskalaiset ovat onnistuneet lukemaan tätäkin kirjaa omaelämäkerrallisena. Houellebecqhän on julkisuudessa tunnustanut kärsineensä masennuksesta.
Depressiivisen henkilöhahmon ongelmana kirjallisuudessa on tylsyys. On vaikea kirjoittaa mukaansatempaavasti miehestä, joka istuu päivät toimistolla tietokoneen ääressä ja viettää viikonloput yksin kotona. Halujen taistelukenttää lukiessa olo on helposti kuin päähenkilöä analysoivalla psykiatrilla, joka vilkuilee kärsimättömänä kelloaan.
Houellebecq on tehnyt päähenkilöstä hieman naiivin ja yksinkertaisen, mikä tuo mieleen Agota Kristofin romaanissa Eilen esiintyvän Sandor Lesten. Molemmat ovat synkkämielisyyteen taipuvaisia antisankareita, jotka eivät saa otetta elämästään, tosin Kristof veti tämän puolen henkilössä niin äärimmilleen, että siitä tuli kiinnostavaa.
Kirjan otsikot vihjaavat etäisesti veijariromaaniin (Jean-Pierre Buvet'n tunnustus, Välilasku, Paluu lehmiin), mutta sellainen kirja ei ole. Huumorikevennykset jäävät irrallisiksi heitoiksi.
Asiasanat: Michel Houellebecq, Extension du domaine de la lutte, Halujen taistelukenttä, masennus, depressio, Ranska
Tilaa nyt Kirjatohtorin uutiskirje ja olet mukana uunituoreen Takaportin arvonnassa. Arvon kirjan uutiskirjeen tilaajien ja Facebookin testifanien kesken. Kirja julkaistaan 29.9.2009 ja sitä ennen liittyneet osallistuvat arvontaan.
Kuukausittainen sähköpostiviesti kertoo kuulumisistani ja kirjoittamistani teksteistä. Tilaajana voit päästä myös kommentoimaan käsikirjoituksiani ja saat sisäpiirin tietoa tulevista kirjoistani.
Voit liittyä ja erota postituslistalta koska haluat. Sitoudun olemaan luovuttamatta sähköpostiosoitteita eteenpäin ja olemaan käyttämättä niitä mihinkään muuhun tarkoitukseen. Pidätän itselleni oikeuden muutoksiin siten, että ilmoitan niistä uutiskirjeen tilaajille etukäteen. Lähetän listalle yhden viestin kuukaudessa yleensä kuun ensimmäisenä päivänä. Lista on yksisuuntainen.
