Sensuuri kumpuaa holhouksesta | Nettisensuuri
Sensuuri yhdistetään Suomessa totalitarismiin, vaikka holhousyhteiskuntiin on aina kuulunut sensuuri. Joku kokee tietävänsä asiat paremmin kuin muut. Suomessa holhouksella on pitkät perinteet, sillä kansalaisia on kasvatettu avuttomuuteen jo vuosisatoja. Ruotsin vallan aikana kuningas nähtiin isäksi, joka vapauttaa kansansa kurjuudesta. Taustalla oli 1600-luvun ajattelu, jonka mukaan kuningas oli saanut valtansa Jumalalta. Kun Suomi siirtyi Venäjän vallan alaisuuteen , keisari peri kuninkaan aseman. Käsitystä suomalaisista holhottuina alamaisina vahvistettiin. Suomen asiain komiteassa vaikuttanut G. M. Armfelt neuvoi uutta hallitsijaa alamaisistaan sanomalla, että kansa ei kapinoi, jos sille tehdään oikeutta. Hemmotteluun ei kuitenkaan ole tarvetta, sillä kansa tyytyy vähään, kun sen ei anneta tietää paremmasta. Alamaisajattelu ohjasi suomalaiset passiivisuuteen. Hallitsijan uskottiin pelastavan vaikeissakin tilanteissa. Kansa omaksui 1800-luvulla jopa sen käsityksen, ettei vilj