Päivi Kannisto

Harvoin törmää kahteen yhtä samanlaiseen teokseen kuin Hermann Hessen Siddartha ja Paulo Coelhon Alkemisti . Samankaltaisuus on jopa niin silmiinpistävää, että toista voisi epäillä toisen kopioksi. Saksalaisen Hermann Hessen teos on julkaistu vuonna 1922. Kirja sijoittuu Intiaan ja sen ilmeisenä inspiraationa on ollut Buddhan elämäntarina. Romaani kertoo Siddartha-nimisestä miehestä, joka etsii valaistusta. Matkansa varrella hän kohtaa erilaisia ihmisiä, kulkee ryysyistä rikkauksiin ja takaisin. Hän löytää viimein onnensa ja rauhan lautturina.

Yritin selittää kiinalaiselle ystävälleni mikä Facebook on. Hän liittyi mukaan ja painostuksestani myös vampyyriarmeijaani, mutta suomalaisten ystävieni tavoin hän ei jäänyt koukkuun. Syynä on se, että palvelulla ei ole Kiinassa juurikaan käyttäjiä. Jos Facebookista ei löydä kavereita, siellä ei viihdy. Facebookin tekevät ihmiset, mikä on epäilemättä yksi syistä palvelun suosioon. Se on käyttäjiensä näköinen. Toinen palveluun vetävä tekijä on sosiaalisuus, tilaisuus tavata uusia ja vanhoja ystäviä mukavissa merkeissä. Facebookissa kaikilla on kivaa ja aina paistaa aurinko. Ikävistä asioista ei puhuta. Oman mielentilansa kuvauksessa voi heittää olevansa "ahistunu" tai "pissed off", mutta perimmäinen tarkoitus on viihtyä eikä valittaa.

Tämänkertaisessa kirja ja viini -sarjassa ovat vuorossa Espanjan aarteet, Marqués de Arienzon viinit ja Eduardo Mendicuttin loistava, almodóvarilaista tunnelmaa henkivä romaani. Ja tietysti mestarin itsensä elokuvat. Espanjan Rioja-alueelta tulee useita erinomaisia viinejä. Näistä Marqués de Arienzo on jo klassikko. Hienostuneista, joskin hivenen hintavista vaihtoehdoista löytyy useita vertaansa vailla olevia vaihtoehtoja. Mainittakoon vaikkapa Tempranillo ja Graciano -rypäleistä valmistettu Reserva Especial sikalarilaatikkoisine ja tammisine makuvivahteineen, tai hieman edukkaampi, mausteisen tamminen Reserva, jossa on käytetty myös Mazuelo-rypälettä. Kirjatohtori vihkiytyi näihin laatuviineihin yliopisto- ja akatemia-aikoinaan Tampereen taideaineiden laitoksella, joka tunnetaan tuttavallisesti myös päihdeaineiden laitoksena. Terveisiä vain Aarrelle, Annelle ja Tarjalle!

Luin pitkästä aikaa uudelleen Molièren tuotantoa. Yöpöydällä olivat kootut teokset, joista löytyivät miehen mestariteokset Ihmisvihaaja ja Tartuffe . Molemmat näytelmät ovat kevyitä ja viihdyttäviä kuvauksia seurapiirien vehkeilyistä. Ne äityvät jopa skandaalinhakuisiksi hieman samaan tapaan kuin Maupassant'n kiipijätarina Bel-Ami sotilaan tiestä Pariisin seurapiirien huipulle. Jäin taas kerran äimistelemään, miten näistä viihteen helmistä on tullut suuren yleisön silmissä pölyyntyneitä ja luotaantyöntäviä klassikoita.

Kiire vessaan Kiinassa, mutta ei sanakirjaa? Piirtääkö reikä wc:n merkiksi vai esittää pantomiiminä kyykkimistä? Ratkaisu on helpompi kuin uskotkaan. Se on Point It -kuvakirja, matkailijan nerokas apuväline. Kirjan avulla tarvittavat palvelut, kuten wc, juna, hotelli ja ravintola samoin kuin halutut herkut löytyvät sormella osoittamalla. Otat vain kirjan käteen ja näytät, mitä haluat.

Terrence McNallyn näytelmä Bringing It All Back Home (1969) on hulvatonta Vietnamin sodan kritiikkiä. Se on edelleen ajankohtainen lukee sen sitten Irakin sodan tai amerikkalaisen yhteiskunnan kritiikkinä. Näytelmä kertoo amerikkalaisesta perheestä, joka odottaa vanhinta poikaansa, Jimmyä, kotiin sodasta. Ensimmäinen kohtaus on kuin nuorisokomediasta. Perheen murrosikäinen tytär ja poika torailevat ja paljastavat perheidyllin taakse kätkeytyvät tabut: huumeet, homoseksuaalisuuden, vapaan rakkauden, abortit ja terapiakäynnit. Yhtäkkiä ovikello soi ja kynnyksellä seisoo kaksi miestä puisen arkun kanssa. Jimmy on kotona.

This blog entry is also available in English . En ollut lukenut moniakaan matkakirjoja ennen omaa täysipäiväistä (mutta ei -päistä) matkailijanuraamme. Ihmettelin, mitä relevanssia jonkun toisen kokemuksilla satunnaisista maailman kolkista mahtoi olla. Oli tärkeämpää päästä itse näkemään ja kokemaan. Sitä paitsi pidin matkakirjoihin olennaisesti kuuluvia, yksityiskohtaisia maisemakuvauksia pitkästyttävinä. Oman paimentolaiselämän myötä aikaa riittää palmupuiden norjien runkojen ja lehvien suhinoiden kuvauksillekin. Kiinnostavinta matkakirjallisuudessa on kuitenkin sen sijoittuminen länsimaisen, keskiluokkaisen elämänmenon ulkopuolelle. Koska toisiin elämäntapamatkailijoihin törmää ani harvoin tien päällä, kirjoista pääsee peilaamaan kokemuksia. Sanottu ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että valtaosa matkakirjallisuudesta on edelleenkin erinomaisen epäkiinnostavaa. Genreä vaivaavat kuolemanvakavuus, kirjoittajien itsekehu ja paatos. Omakehu ja suitsukkeet haisevat Tyypillinen