Ne mainiot helleenit — tarinoita antiikin Kreikasta

Maija-Leena Kallelan ja Juhani Sarsilan vastikään ilmestynyt Ne mainiot helleenit on nimensä mukaisesti mainio lisä antiikkia käsittelevään kirjallisuuteen. Se on taidolla ja viisaudella kirjoitettu, viihdyttävä. Tätä kirjaa on ilo suositella vaikkapa lahjaksi pukinkonttiin.

Kirjassa käydään läpi antiikin suuria nimiä taruajoista hellenistiseen kauteen kolmella kielellä: suomeksi, englanniksi ja latinaksi. Tekstissä esiintyy paljon superlatiiveja, kuinkas muutenkaan, kun käsiteltävänä ovat Aleksanteri Suuri, Aristoteles ja Arkhimedes vain a:sta aloittaakseni.

Kotiryssän tilalle kreikkalainen?

Epäilemättä jokainen lukija löytää kirjasta oman kuuluisan kreikkalaisen seurakseen, kuten tekijät esipuheessa ennustavat. Itse kiinnyin erityisesti klassisen kauden filosofeihin, kuten kyynikko Diogeneen, joka julisti olevansa kaikkien maailmojen kansalainen. Hän myös pyysi Aleksanteri Suurta riemastuttavasti väistymään pois tieltä aurinkoa varjostamasta.

Jo antiikin kreikkalaisista löytyi kiertolaiselämää viettäneitä, kuten Demokritos, joka matkusti Etiopiaan ja joidenkin tietojen mukaan Persian kautta jopa Intiaan asti. Aleksanteri Suuren tiedetään suuremmalla varmuudella saavuttaneen Intian, tosin hieman sotaisammissa merkeissä. Myös Pythagoras kierteli pitkin maailmaa. Hän oppi egyptiläisiltä papeilta salatieteitä, ja hänet oli vihitty erilaisiin Kreikan ja barbaarimaiden salaisiin menoihin.

Gordionin solmu ja Damokleen miekka

Filosofista nomadismia edusti Herakleitos, jonka mukaan pysyvyys oli pelkkää mielen harhaa, kun taas muuttuvuus oli totta: “Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan.” Käytännöllisempää näkökantaa edusti Bias, yksi Kreikan seitsemästä viisaasta. Kun hän pakeni kotikaupungistaan, jonka vihollinen oli vallannut, hänen matkatavaroittensa vähyyttä ihmeteltiin. Bias vastasi: “Mutta minähän kannan kaiken omaisuuteni mukanani.”

Sisiliassa tämän vuoden viettäneenä luin kiinnostuneena myös Empedokleesta, jonka kerrotaan heittäytyneen Etnan kraatteriin, jotta hänen luultaisiin liittyneen jumalten seuraan. Sisilialaisen tulkinnan mukaan mies lienee kuitenkin jäänyt hirviön armoille. Paikallisen legendan mukaan Etnan kraattereissa asustaa nimittäin meduusa, joka muuttaa tunkeilijat katseellaan kiveksi.

Kirjasta selviää myös alkuperä sanonnalle “Suutari pysyköön lestissään” sekä tarinat käsitteiden Damokleen miekka ja Gordionin solmu ympärille. Arkhimedeen laki, kappale syrjäyttää painonsa verran vettä, saa uuden kontekstin, kun selviää, että se syntyi kaupallisista syistä, petoksen paljastamiseksi.

Suurmiehiä ja sosiopaatteja

Kertomukset ovat lyhyitä ja ilmavia, ja soveltuvat sellaisina erinomaisesti ääneen luettaviksi. Ne jättävät tilaa ajatella, riemastua ja hörähtääkin.

Selväksi käy, että kreikkalaisille sivistys oli elämässä kaikkein tärkeintä, ellei oteta lukuun Themistoklesta, joka tokaisi: “Mieluummin soisin oppivani unohtamisen taidon, sillä on paljon asioita, jotka haluaisin pyyhkiä pois muististani, vaan en siihen pysty.”

Hybriksestä eli ylimielisyydestä kreikkalaiset filosofit varoittivat toistuvasti ja monet heistä siihen myös sortuivat. Lieneekö tässä opettamisen paradoksi: harva profeetta tekee kuten saarnaa. Nykypäivän psykologit epäilemättä määrittäisivät monet antiikin suurmiehistä psykopaateiksi, sosiopaateiksi, Kristus-kompleksista kärsiviksi kylähulluiksi tai mustiksi messiaiksi. Vai mitä olet mieltä Hegesiaasta, joka ajoi opetuksillaan monia oppilaitaan itsemurhaan:

Esittäessään käsityksensä ihmiselämän surkeudesta Hegesias puhui niin taitavasti, että kuningas Ptolemaios kielsi häntä käsittelemästä aihetta luennoillaan, koska kohtuuttoman monet oppilaat olivat hänen opetustaan kuultuaan alkaneet vihata elämää ja päättäneet päivänsä oman käden kautta.

Antiikin Kreikassa ihannoitu seksuaalisuuden muoto, poikarakkaus, on kirjassa kierretty siististi viittauksella poikapalvelijoihin, joita tyranni Dionysios kehotti tarjoilemaan Damokleelle “mitä tämän mieli suinkin teki”. Ratkaisu on diplomaattinen, sillä homoteema on saanut kuluneen viikon aikana suomensukuiset liikkeelle.

Filosofiaa kuoleman varjossa

Kuoleman käsite, sen selittäminen ja ymmärtäminen, oli luonnollisesti suurin filosofien intohimoista. Moni kreikkalaisista uskoi kuoleman jälkeiseen elämään ja Manalaan, mutta myös jälleensyntymisopeille riitti kannatusta. Pythagoras esimerkiksi sanoi muistavansa monta entistä elämäänsä. Kun hän kerran näki miehen kurittamassa vikisevää koiranpentua, hänet valtasi sääli ja hän komensi:

Lakkaa pieksämästä sitä koiraa, sillä siinä asuu rakkaan ystäväni sielu. Tunnistin hänet äänestä.

Ne mainiot helleenit on julkaistu painettuna ja se soveltuisi kompaktin muotonsa ansiosta mitä erinomaisimmin myös e-kirjaksi, kuten tekijät alkusanoissa vihjaavat. Toivottavasti kustantaja tarttuu tilaisuuteen, joka toisi teokselle varmasti myös uudempien mediaformaattien suosijoita.

Asiasanat: Juhani Sarsila, Ne mainiot helleenit, Tarinoita antiikin Kreikasta, hype, hybris, kuolema, homo, homoseksuaalisuus, Demokles, Pyrhagoras, Aleksanteri Suuri, Aristoteles, Arkhimedes, Diogenes, filosofia, Gordionin solmu, Damokleen miekka, Arkhimedeen laki.