Italopoikien ahdistus | Martin Scorsese
Scorsesen ensimmäinen pitkä ohjaustyö on amerikanitalialaisten teinipoikien pullistelua, jota varjostaa katolinen syyllisyyden taakka.
| Elokuva | Who's That Knocking At My Door/I Call First/Kuka kolkuttaa ovelleni |  |
| Vuosi | 1967 | |
| Ohjaaja | Martin Scorsese | |
| Pääosissa | Zina Bethune, Harvey Keitel, Lennard Kuras, Michael Scala, Wendy Russel | |
| Maa | Yhdysvallat | |
| Genre | Draama | |
| Käsikirjoitus | Martin Scorsese | |
| Suomessa | Saatavana DVD:llä |
Mustavalkoinen Who's That Knocking On My Door (1967, suomennettu nimellä Kuka kolkuttaa ovelleni) elokuva alkaa enteellisesti. Italialainen perheenäiti valmistaa calzzonea nakuttavan musiikin tahdissa ja tarjoilee uunituoreen pizzan pöydän ääressä odottaville lapsille. Äiti-keskeisestä kulttuurista löydetään muitakin kliseitä. Tummatukkaiset, itsestään epävarmat italopojat näytetään pian kiskomassa viiniä ja kaljaa ja nahinoimassa kadulla hormonihyökkäyksen kourissa. Sisätiloissa kamera kiertää mauttomissa, muovisissa neitsytmarioissa ja ristiinnaulituissa.
Elokuva on helppo nähdä 25-vuotiaan ohjaajan omaan kokemuspohjaan perustuvaksi. Tuotos henkii ahdistusta katolisesta kotiperimästä, jossa hallitaan ripittäytymiseen usuttavalla syyllisyydentunnolla.
Siloposkinen Harvey Keitel näyttelee elokuvan päähenkilöä J.R:ää, joka tuntuu olevan hieman pihalla kaikesta. Hän ajelee kaverilauman kanssa tumma puku päällä ja kravatti kaulassa pitkin New Yorkin öisiä katuja. Kun J.R. alkaa hakkailla pitkätukkaista blondia (Zina Bethune), tutustuminen kulkee pitkän, jopa pitkäpiimäisen kaavan mukaan. Nuoripari hermoilee, kävelee New Yorkin katoilla ja muhinoi sängyssä vaatteet päällä. J.R. uskoo katoliseen madonna-äiti-huora -myyttiin, jossa naisia tarvitaan eri tarkoitukseen. Huorat ovat hauskanpitoon, madonnat avioitumiseen ja äitien valvova silmä kulkee Neitsyt Marian muodossa makuuhuoneeseen.
Elokuvan leikkaus on töksähtelevä ja eteen rävähtää toisinaan hieman kokeellisia kuvaratkaisuja, kuten tyhjä valkoinen ruutu, jonka jälkeen valkokankaalla alkaa vilistä lähikuvia kasvoista ja silmistä. Taustalla soi rautalanka, 50-luvun teinipoppi ja salsa, mutta Scorsese antaa myös hiljaisuuden puhua. Kun J.R. huvittelee - mielikuvissaan - lukuisten tyttöjen kanssa sängyssä, on hiirenhiljaista. Vain kamera nuuskii parin ympärillä kuin peep-shown tunkeileva silmä.
Elokuvan kliimaksi tulee loppumetreillä, kun J.R.:lle selviää, että hänen vaimokseen valitsemansa madonna onkin raiskattu eli käytetty. Machopojan ego kärsii kolauksen ja hän vierittää syyn tytön niskoille. Kun J.R. lopulta myöntyy antamaan hyväksikäytetylle anteeksi, tulee tempoilevasta antisankarista katsojan mielessä tahattoman koominen, kuten koko elokuvasta.
Asiasanat: Martin Scorsese, Who's That Knocking On My Door, I Call First, Kuka kolkuttaa ovelleni, elokuva, elokuva-arvio, draama, Harvey Keitel, Zina Bethune, amerikanitalialainen, neitsyt, madonna, huora, katolisuus, syyllisyys, New York, Yhdysvallat.
