Zelig | Woody Allen
Zelig on hulvaton satiiri miehestä, joka hukkaa oman persoonallisuutensa yrittäessään miellyttää muita.
| Elokuva | Zelig | 
|
| Vuosi | 1983 | |
| Ohjaaja | Woody Allen | |
| Pääosissa | Woody Allen, Mia Farrow | |
| Maa | Yhdysvallat | |
| Genre | Komedia, mockumentary | |
| Käsikirjoitus | Woody Allen | |
| Suomessa | Saatavana DVD:llä |
Zelig (1983) johdattaa katsojat mustavalkoisin kuvin vuoteen 1928. Yhdysvalloissa juhlitaan: jazz ja charleston valtaavat maailmaa, moraali on löystynyt ja alkoholia saa halvemmalla kuin koskaan ennen. New Yorkin Long Islandilla kirjailija F. Scott Fitzgerald tekee vauraassa huvilassa havaintoja salaperäisestä ihmiskameleontista nimeltään Zelig. Mies puhuu kutsuvieraiden joukossa kuin aristokraatti ja keittiöväen kanssa kuin karkea juntti.
Zeligistä tehdään pian havaintoja eri puolilla maata, kunnes hän häviää salaperäisesti. Kun mies saadaan kiinni, hän on muuttunut kiinalaiseksi. Zelig suljetaan mielisairaalaan, jossa pitkällisten tutkimusten jälkeen selviää, että hänellä ei ole persoonallisuutta. Hän peilaa keskustelukumppaneitaan ja muuttuu psykiatrien seurassa psykiatriksi, tummaihoisten kanssa tummaihoiseksi.
Zelig on mockumentary eli fiktio, joka käyttää dokumentin kerrontatapaa. Mustavalkoiset filmikatkelmat ja valokuvat näyttävät 20- ja 30-lukujen elämän villiä puolta ja taustalla kuuluu neutraali kertojan ääni. Välillä käytetään mykkäfilmeistä muistuttavia tekstiplansseja. Uusi kuvamateriaali, jossa seurataan Zeligin vaiheita ja hoitojaksoja, istuu originaaleihin saumattomasti. Tarinaa maustetaan autenttisuutta tuovilla lehtileikkeillä, uutisotsikoilla, potilaskertomuksilla ja väläyksillä Zeligin Euroopan-kiertueilta. Värillisissä asiantuntijahaastatteluissa Zeligin tapausta kommentoivat mm. Susan Sontag, Saul Bellow ja Zeligiä hoitanut psykiatri Eudora Fletcher (Mia Farrow).
Elokuvan loistelias tekninen toteutus on jättänyt kritiikeissä sisällön varjoonsa. Tämä on vahinko, sillä materiaalin pohjalta syntyy nerokas tarina miehestä, joka yrittää epätoivoisesti saada muiden hyväksyntää. Zelig jää paradoksaalisesti yksin ja hukkaa muita miellyttäessään oman persoonallisuutensa. Samaa teemaa on sittemmin käsitellyt muun muassa Bret Easton Ellis Amerikan psykossa. Päähenkilö, massamurhaaja Patrick Bateman tilitti kirjassa, että hänet oli kasvatettu sopeutumaan ja hän olikin sopeutunut niin hyvin, ettei häntä enää tunnistanut muista. Näin käy myös Zeligille. Woody Allen vihjaa massa-ajattelun äärimmäisenä muotona fasismiin ja Hitlerin “yksi maa, yksi kansa” -ajatteluun.
Tarina on riittävän rautalangasta väännetty, jotta massaihmisyyden kritiikki menee perille. Samalla se on niin loisteliaan komediallinen, että opettavaisuuden aspekti häivyttyy ja elokuvasta voi nauttia paatoksetta.
Päähenkilön tragedian avulla Allen pääsee kritikoimaan yes-miesten lisäksi medioiden käyttämää valtaa ja kaupallisuutta. Lehdistö vuoroin ylentää ja alentaa Zeligiä. Hänestä tehdään sirkusnähtävyys ja suuren yleisön lemmikki ja kun nämä aiheet on kulutettu loppuun, aletaan kaivaa esiin skandaaleja, jotka mustaavat hänen maineensa. Zelig innoittaa myös tuotevalmistajia ja taiteilijoita. Kamera näyttää, kuinka Josephine Baker esittää Pariisin Folies Bergèressä Zeligin innoittamaa kameleonttitanssia ja kauppa käy mitä erilaisimmilla Zelig-tuotteilla.
Woody Allen antaa massaihmisille toivoa. Zeligin ongelmaan etsitään vastausta mitä erilaisimpien hoitomenetelmien avulla, mutta vasta psykiatri Fletcherin kärsivällisyyden ja rakkauden myötä mies parantuu ja tekee täyskäännöksen: hänestä tulee yksilöllisyyden ja sananvapauden puolestapuhuja.
Asiasanat: Woody Allen, Zelig, elokuva, elokuva-arvio, komedia, mockumentary, kameleontti, persoonallisuus, sulautuminen, persoonallisuus, psykiatria, Bret Easton Ellis, Amerikan psyko, Patrick Bateman, Hitler, massaihminen, fasismi, yksilöllisyys, sananvapaus, Yhdysvallat.
