Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2007.

Platinainen pilvenreuna julkisuudessa

Kuva
Platinainen pilvenreuna on herättänyt huomiota lehdistössä ja saanut runsaasti palautetta lukijoilta. Voit lukea lisää seuraavista lainauksista ja linkeistä.

Kiina | Kirjat ja viini

Kuva
Tämänkertaisessa kirjat ja viini -sarjassa on vuorossa Kiina. Kyllä, luit aivan oikein ja nyt ei puhutakaan mistään riisisotkuista, vaan Maon punaisista viineistä. Kirjatohtori on suhtautunut aasialaisiin viineihin suurella epäilyksellä etenkin sen jälkeen, kun erehtyi maistamaan thaimaalaisia ja vietnamilaisia sekoituksia, joilla oli jalojuoman kanssa tuskin mitään tekemistä. Kun korealaisisännät kuitenkin korkkasivat pullon kiinalaista punkkua illallisella, ei lasillisesta kehdannut kieltäytyä. Tanniiniseksi tai täyteläiseksi viiniä ei voinut kehua, mutta makeaa se ei sentään ollut kuten ei-viinimaissa yleensä. Sitä luulee juovansa voimakkaasti sokeroitua ja hieman etikkaista rypälemehua, joka on vain pakattu hämäävästi viinipulloon.

Junalla Kiinassa

Kuva
Junamatkailu Kiinassa on nopeaa ja tehokasta. Maan halki pääsee edullisesti idästä länteen tai etelästä pohjoiseen alle kahdessa päivässä.

Matkat fiktiossa | Matkoja jääkaapille II

Kuva
Sarja matkakirjallisuudesta jatkuu. Tällä kertaa sukelletaan fiktion ja tositv:n maailmaan, jossa elämä on matka. Matka on kirjailijalle teemana mitä otollisin, sillä se sisältää ylenmäärin toimintaa. Jo Aristoteles totesi, että luonteet syntyvät nimenomaan toiminnasta. Päänsisäisestä kuvauksesta tulee helposti monologimössöä, vellovaa itsekehua ja -sääliä, jota ainakin suomalaisessa nykykirjallisuudessa riittää luettavaksi kyllästymiseen asti. Tehdään siis kerrankin jotakin ja lähdetään seikkailemaan. Äktzöniä! Matkaa käytetään fiktiossa usein konkretisoimaan muutosta, jota päähenkilö käy läpi elämässään. Tunnetuimpia esimerkkejä ovat kehityskertomukset, kuten Paulo Coelhon Alkemisti ja Hermann Hessen Siddartha tai John Bunyanin Kristityn vaellus . Henkilö etsii elämänsä tarkoitusta kulkemalla erilaisten ihmisten ja kulttuurien parissa ja ottamalla haasteita vastaan.

Siddartha ja Alkemisti, kuin kaksi marjaa

Kuva
Harvoin törmää kahteen yhtä samanlaiseen teokseen kuin Hermann Hessen Siddartha ja Paulo Coelhon Alkemisti . Samankaltaisuus on jopa niin silmiinpistävää, että toista voisi epäillä toisen kopioksi. Saksalaisen Hermann Hessen teos on julkaistu vuonna 1922. Kirja sijoittuu Intiaan ja sen ilmeisenä inspiraationa on ollut Buddhan elämäntarina. Romaani kertoo Siddartha-nimisestä miehestä, joka etsii valaistusta. Matkansa varrella hän kohtaa erilaisia ihmisiä, kulkee ryysyistä rikkauksiin ja takaisin. Hän löytää viimein onnensa ja rauhan lautturina.

Facebook: naama kirjassa kiinni

Kuva
Yritin selittää kiinalaiselle ystävälleni mikä Facebook on. Hän liittyi mukaan ja painostuksestani myös vampyyriarmeijaani, mutta suomalaisten ystävieni tavoin hän ei jäänyt koukkuun. Syynä on se, että palvelulla ei ole Kiinassa juurikaan käyttäjiä. Jos Facebookista ei löydä kavereita, siellä ei viihdy. Facebookin tekevät ihmiset, mikä on epäilemättä yksi syistä palvelun suosioon. Se on käyttäjiensä näköinen. Toinen palveluun vetävä tekijä on sosiaalisuus, tilaisuus tavata uusia ja vanhoja ystäviä mukavissa merkeissä. Facebookissa kaikilla on kivaa ja aina paistaa aurinko. Ikävistä asioista ei puhuta. Oman mielentilansa kuvauksessa voi heittää olevansa "ahistunu" tai "pissed off", mutta perimmäinen tarkoitus on viihtyä eikä valittaa.

Espanja | Kirjat ja viini

Kuva
Tämänkertaisessa kirja ja viini -sarjassa ovat vuorossa Espanjan aarteet, Marqués de Arienzon viinit ja Eduardo Mendicuttin loistava, almodóvarilaista tunnelmaa henkivä romaani. Ja tietysti mestarin itsensä elokuvat. Espanjan Rioja-alueelta tulee useita erinomaisia viinejä. Näistä Marqués de Arienzo on jo klassikko. Hienostuneista, joskin hivenen hintavista vaihtoehdoista löytyy useita vertaansa vailla olevia vaihtoehtoja. Mainittakoon vaikkapa Tempranillo ja Graciano -rypäleistä valmistettu Reserva Especial sikalarilaatikkoisine ja tammisine makuvivahteineen, tai hieman edukkaampi, mausteisen tamminen Reserva, jossa on käytetty myös Mazuelo-rypälettä. Kirjatohtori vihkiytyi näihin laatuviineihin yliopisto- ja akatemia-aikoinaan Tampereen taideaineiden laitoksella, joka tunnetaan tuttavallisesti myös päihdeaineiden laitoksena. Terveisiä vain Aarrelle, Annelle ja Tarjalle!