Päivi Kannisto

Amélie Nothomb yllättää uusimmalla kirjallaan. Se tarjoaa kiehtovaa luettavaa aikaisempien, hieman puolihuolimattomien tarinoiden jälkeen. Le fait du prince (Albin Michel, 2008. Ei suomennettu.), vapaasti käännettynä Kruununperillinen kertoo Baptiste Bordavesta, jonka ovelle ilmestyy salaperäinen muukalainen. Ruotsalainen Olof Sildur pyytää lupaa käyttää puhelinta, mutta saakin sydänkohtauksen ja kuolee. Bordave punnitsee tilannetta ja vaihtaa Sildurin kanssa paikkaa. Hän käynnistää edeltäjänsä Jaguarin ja hurauttaa Versailles'ssa sijaitsevaan ylelliseen huvilaan, jossa odottaa kaunis vaalea vaimo. Romaanin teema identiteetin vaihdosta on kiehtova hieman samaan tapaan kuin valtion arkistoista katoaminen Arto Paasilinnan Jäniksen vuodessa . Vaihdossa minuutta ei tosin hävitetä, vaan vaihdetaan vain toiseen. Päähenkilö nauttii tarjoutuneesta tilanteesta ja ihmettelee, miten oli saanut tuhrattua toimistossa tylsässä työssään niin monta vuotta niin vähillä muistoilla . Hän ant...

Amélie Nothomb on mieltynyt fiktiivisiin omaelämäkertoihin. Kirjailija yhdistää menneisyytensä tapahtumia kuvitteellisiin ja luo näin elämänsä käänteisiin dramatiikkaa ja myyttisyyden auraa. La biographie de la faim (Albin Michel, Pariisi, 2004. Ei suomennettu.) jatkaa kirjojen Nöyrin palvelijanne ja Samuraisyleily linjoilla. Tällä kertaa aiheena on kirjailijan lapsuus ja nuoruus maailmalla konsuli-isän matkassa. Romaani alkaa hieman kankeasti nälän ja eri kulttuurien välisen suhteen erittelystä, mutta siirtyy sitten Japaniin, Nothombin suosikkimaahan, johon myös kaksi muuta fiktiivistä omaelämäkertaa sijoittuvat. Kirja sisältää kulttuurinnälkäisille paljon mielenkiintoista paikallisväriä ja ekspattielämän kuvausta. Japanista matka käy Maon kommunistiseen Kiinaan, jossa kommunikoiminen paikallisen väen kanssa oli ankarasti kiellettyä. 70-luvun New Yorkissa nuori kirjailijatar kävelee asuinympäristöstään ylpeänä nenä kohti taivasta ja Bangladeshissä hän kohtaa zombeja ja leprai...

Belgialainen Amélie Nothomb on luonnonlahjakkuuden maineessa ja suoltaa tekstiä vaivattomasti, jopa neljä käsikirjoitusta vuodessa. Lukuvuorossa kirjat Vihollisen kosmetiikka ja Antikrista . Pienoisromaani Cosmétique de l'ennemi (Albin Michel, Pariisi, 2001. Ei suomennettu.) eli Vihollisen kosmetiikka kertoo Jéromesta, joka odottaa myöhästynyttä lentoaan lörpöttelevän häirikön, Textor Textelin, seurassa. Kirja rakentuu dialogille, jonka tarkoituksena on paljastaa täydellinen rikos ja murhaajan henkilökuva.

Amélie Nothombin rakkaustarina japanilaisen miehen ja belgialaisen naisen suhteesta on matkailumainos , joka mässäilee Japanin-eksotiikalla . Kirjan avulla voi tehdä halvan nojatuolimatkan , mutta ei varsinaisen matkailunkaan tarvitse tulla kalliiksi. Kirjoitin tänään ilmestyneeseen Iltalehteen jutun siitä, kuinka matkustaa kaukomailla edullisesti. Se löytyy sivulta 18 otsikolla Matkustamalla voi säästää. Jos valitset nojatuolimatkailun, Amélie Nothombin kirjasta Ni d'Eve ni d'Adam (Albin Michel, Pariisi 2007. Suom. nimellä Samuraisyleily .) saat viihteellisen katsauksen Japanin ruoka- ja tapakulttuuriin. Aihetta on paisuteltu ja japanilaisista tehty kulttuurisia Toisia , jotka hämmästyttävät länsimaista vierailijaa arkisimmissakin asioissa. Kulttuurien yhteentörmäyksiä kuvatessaan kirja on sukua Sofia Coppolan ohjaamalle elokuvalle Lost In Translation (2003), joka sisälsi tunti neljäkymmentäkaksi minuuttia stereotypioita nousevan auringon maasta. Tyylillisesti romaan...

Amélie Nothombin romaanissa Acide sulfurique uusi keskitysleirejä jäljittelevä sarja on aloittanut tuotantokautensa. Kansa kohisee ja kerääntyy vastaanottimien ääreen monilukuisempana kuin koskaan. Nekin, joilla ei ole televisiota, työntyvät naapurin sohvalle töllöttämään. Acide sulfurique (Ei suomennettu.) on kuvaus yhdestä tämän päivän turhakkeesta, tosi-tv:stä. Nothombin tarina seuraa sen populistista logiikkaa: koukut käyvät yhä julmemmiksi katsojalukujen kasvattamiseksi ja kamerat seuraavat osallistujia kaikkialle. Kuten kirjailija J. G. Ballard kirjoitti romaanissaan Super Cannes : "La violence est la poésie du XXIe siècle", väkivalta on 2000-luvun runoutta. Kyyninen ja harmaa Kun yleisö alkaa puolen vuoden jälkeen kyllästyä keskitysleirileikkeihin, täytyy keksi' jotain uutta. Vastauksena on interaktiivisuus. Katsojat saavat valita, kuka eliminoidaan seuraavaksi vankien joukosta. "Vint le moment où la souffrance des autres ne leur suffit plus; il leur e...

Kun erakoitunut väitöskirjan tekijä tylsistyy kirjastossa, hän huvittelee avaamalla tietosanakirjan satunnaiselta kohdalta. Schmittin tarinassa tutkija löytää tarinan 1700-luvulla eläneestä hollantilaisfilosofista, Gaspard Languenhaertista, joka oli egoisti ja uskoi olevansa yksin olemassa. Eric-Emmanuel Schmittin La secte de égoïstes (Albin Michel, Pariisi, 1994. Ei suomennettu.) eli egoistien lahko on filosofinen kokeilu, jossa leikitellään eksistenssin ongelmalla. Languenhaertin mukaan maailmaa ei ole sinällään olemassa, vaan se on mielikuvituksemme tuotetta. Pariisin seurapiirit hämmästelevät miehen näkemystä ja tekevät filosofille erilaisia kokeita. Languenhaert ei hämmenny, vaan pikemminkin riemastuu teoriansa kritiikistä. Hän ei kuitenkaan usko edes seurapiirin olemassaoloon, vaan sanoo keksineensä heidät. Hänen mielestään kun on mukavampaa työskennellä vilkkaissa salongeissa kuin yksin työpöydän ääressä. Tutkija-päähenkilö kiinnostuu Languenhaertista ja alkaa etsiä hän...