|
| |
Päde kirjallisuudella -sarjassa opetellaan tällä kertaa näpäyttelyä. Sen avulla voit kohottaa statustasi ja saada vastustajasi näyttämään naurettavalta. Kannattaa kuitenkin pitää varansa, sillä harrastus voi toisinaan johtaa oikeussaliin.
Näpäytykset eivät ole uusi retoriikan muoto. Ne rantautuivat periferisen Suomen lehdistöönkin jo 1800-luvulla. Näpäyttelyn uranuurtaja maassamme oli historian maisteri Fabian Collan, joka kirjoitti Helsingfors Morgonbladiin. Hänen mielestään keskustelussa sai olla jopa tiettyä hävyttömyyttä, jotta lehdet eivät kävisi kuiviksi.
Suomen tunnetuin näpäyttelijä oli filosofi J.V. Snellman, joka hyökkäsi Saima -lehdessään häikäilemättä kilpailevien aviisien, viranomaisten, yliopiston, kirkon, sensuurihallituksen ja muiden itseensä tyytyväisten instituutioiden ja kansalaisten kimppuun. Snellman kehitti erinomaisia näpäyttelytekniikoita, joista riidanhaastajien kelpaa edelleenkin ottaa oppia.
Rikoksen ja näpäytyksen raja
Siirrytään käytäntöön. Näpäyttelyllä tulee luonnollisesti olla kohde, joka pitää saada näyttämään mahdollisimman typerältä. Ei niin, etteikö kohde jo olisi sitä itsessään, mutta näpäyttelijän tehtävänä on paisutella irvikuva äärimmilleen.
Yksityisen henkilön näpäyttäminen on arkaluontoisinta, sillä kohde voi ottaa nokkiinsa. Riskittömintä on hutkia itseään, paitsi jos haluaa toimillaan julkisuutta eikä kavahda nimensä liittämistä arveluttaviinkaan yhteyksiin, kuten kunnianloukkauksiin. Aremmille näpäyttelijöille yhteiskunnalliset instituutiot ovat anonyymiydessään mitä parhaimpia kohteita. Niihin kuuluvat esimerkiksi viranomaiset, suuryritykset, kirkko ja sensuuri. Näpäytys voi kohdistua myös yhteiskunnan suosimaan käyttäytymiseen tai arvoihin, kuten esimerkiksi pätemiseen, kerskakuluttamiseen tai kaksinaismoralismiin.
Toisinaan on vaikea tietää, missä näpäytyksen ja rikoksen raja menee, sillä viattomastakin hutkautuksesta voi tulla yllättäviä seuraamuksia. Tämän sai Jussi Halla-aho taannoin huomata. Hän näpäytti suomalaisten viranomaisten kaksoisstandardista, jonka mukaan joistakin ihmisryhmistä (suomalaisista) saa esittää loukkaavia väitteitä ja joistakin toisista (somaleista) ei saa. Näpäytys toi Halla-aholle syytteen syyttäjä Mika Illmanilta ja Jorma Kalskeelta. Myös Snellman koki näpäyttelyurallaan vastoinkäymisiä. Hänen Saimansa lakkautettiin, kun lehti oli ehtinyt ilmestyä vain pari vuotta. Lisäksi aikalaiset syyttivät miestä sensuurin tiukentumisesta.
Tekniikoita
Jos seuraamukset eivät hirvitä, voit soveltaa näpäytellessäsi esimerkiksi seuraavia Snellmanin käyttämiä tekniikoita. Ensimmäisessä asetutaan vastustajan housuihin ja esitetään joitakin hänen naurettavimpia väitteitään. Otetaan esimerkki siitä, miten Snellman arvosteli Saimassa yrittäjiä ja tieteentekijöitä.
Jos hän ["Saima"] olisi suutari, todistaisi hän päivänselvästi, ettei Kuopiossa tarvita enempää kuin kolme suutaria, koska neljännellä ei olisi mitään muuta tekemistä kuin valmistaa kenkiä näille kolmelle. Jos hän olisi professori, osoittaisi hän selvästi, että jokainen, joka ei tunnusta hänen väittämiänsä kuolemattomiksi teoksiksi, tuhoaa yliopiston mainetta.
Tekniikka paljastaa kohteiden arveluttavat motiivit ja saa heidät näyttämään itsetyytyväisiltä kotiinpäin vetäjiltä. Samalla keino palvelee sensuurin välttämisessä, sillä kriittiset huomiot voidaan lukea vain rivien välistä. Tyhmempi sensori ei edes tajua, mikä kirjoittajan kanta puheena oleviin asioihin on, vaan hän saattaa jopa syyllistää kirjoituksen kohteena olevat suutarit ja professorit. Keinon nerokkuudella ei ole vertaa.
Hieman uskaliaammassa, ei-vaan -tekniikassa näpäyttäjä asettaa itsensä alttiiksi. Hän esittää ensin yleisesti vaalitun totuuden, mutta ottaa siltä pohjan pois ironisella huomautuksella. Snellman kritisoi tekniikan avulla Runebergin Maamme-laulua seuraavasti:
Runon kauneus on täydellinen. Arvostelu ei voine keksiä siitä ainoatakaan virhettä. Mutta onko tämä Maamme Suomi? Vaihtakaa toisiksi neljännen säkeistön sanat 'Suomen kansa', niin runoa voi laulaa melkein yhtä hyvin Ruotsissa, Norjassa, Skotlannissa – kaikkialla, missä on vuoria ja järviä ja missä karu luonto pakottaa ihmiset ponnistamaan kaikki voimansa toimeentulonsa
hyväksi.
Kohde siis riisutaan ja näytetään lukijoille alastomuudessaan, ilman totuttuja, mystifioivia ja ylistäviä kuorrutuksia. Voi vain arvata, mikä kohu tästä syntyy, sillä harva yleisön jäsen on valmis luopumaan elämänvalheistaan.
Nyt on sinun vuorosi ryhtyä näpäyttelemään. Kehitä omia teräviä tekniikoita, joilla yllätät vastustajasi housut kintuissa. Tarvitset tehtävässä vain sinnikästä harjoittelua ja halua havaita ympäriltäsi älyttömyyksiä. Varo kuitenkin innostumasta blogissasi, ettet joudu viattoman harrastuksesi takia vankilaan virumaan.
Tervetuloa tutustumaan koko Päde kirjallisuudella -juttusarjaan ja vierailemaan Pätölän kylässä.
Asiasanat: Halla-aho, syyte, Mika Illman, Jorma Kalske, näpäyttely, näpäytys, päteminen, päde kirjallisuudella, retoriikka, journalismi, J.V. Snellman, Saima, kritiikki, sensuuri, rikos, kunnianloukkaus.
Lue lisää »
Elmore Leonard on trillerien kirjoittajana laatunimi, mutta Killshotista tehty elokuvasovitus on lattean yllätyksetön.
| Elokuva | Killshot | 
|
| Vuosi | 2009 |
| Ohjaaja | John Madden |
| Pääosissa | Diane Lane, Mickey Rourke, Thomas Jane, Rosario Dawson |
| Maa | Yhdysvallat |
| Genre | Trilleri |
| Käsikirjoitus | Hossein Amini. Perustuu Elmore Leonardin romaaniin Killshot (Suomennettu nimellä Tappolaukaus). |
| Suomessa | DVD julkaistu 8.4.2009 |
Killshotia on ehditty luonnehtia vuosikymmenen epäonnisimmaksi elokuvaksi. Tuotanto aloitettiin jo vuonna 2005, mutta elokuva julkaistiin vasta nyt. Viivästymisen taustalla ovat Los Angeles Timesin mukaan olleet tuotantoyhtiö The Weinstein Companyn viimeaikaiset vaikeudet. Floppeja on tullut enemmän kuin menestyksiä. Woody Allenin Vicky Christina Barcelona tuotti yhtiölle yli 20 miljoonaa dollaria, kun taas Allenin aiempi ohjaus, trilleri Cassandra's Dream ja Wong Kar-wain ohjaama draamaelokuva My Blueberry Nights tuottivat kotimarkkinoilla alle miljoonan. Tuotantoyhtiön palveluksesta erosi viime syksynä puolentusinaa johtajaa.
John Maddenin ohjaama Killshot seurailee Elmore Leonardin samannimistä teosta. Mafiamiehet hyökkäävät kiinteistönvälitysfirmaan ja eräs työntekijöistä, Carmen Colson (Diane Lane), näkee heistä toisen, Armand "Blackbird" Degas'n (Mickey Rourke). Blackbirdin periaatteena on, että jälkiä ei jätetä. Carmen ja hänen aviomiehensä Wayne (Thomas Jane) päätyvät kiihkeän ajojahdin takia FBI:n todistajien suojeluohjelmaan. Uusien identiteettien turvin piilottelevien jäljitys ei kuitenkaan tuota ammattilaisille pienimpiäkään vaikeuksia.
Mickey Rourke on ilmestyksenomainen ilmeettömän intiaanina ja muodostaa täydellisen vastakohdan sählälle ja tunarille kumppanilleen, Richie Nixille (Joseph Gordon-Levitt). Elokuvasta uupuu kuitenkin Leonardille ominainen huumori ja rentous sekä muut rehevät henkilökuvat. Etenkin Diane Lane Carmenina ja Thomas Jane hänen aviomiehenään ovat hieman rooleistaan pihalla. Pääosan vie murhaajakaksikko.
Asiasanat: | Elmore Leonard, Killshot, Tappolaukaus, elokuva, elokuva-arvio, trilleri, John Madden, Diane Lane, Mickey Rourke, FBI, todistajien suojeluohjelma, murhaaja, mafia.
Lue lisää »
Amélie Nothomb yllättää uusimmalla kirjallaan. Se tarjoaa kiehtovaa luettavaa aikaisempien, hieman puolihuolimattomien tarinoiden jälkeen.
Le fait du prince (Albin Michel, 2008. Ei suomennettu.), vapaasti käännettynä Kruununperillinen kertoo Baptiste Bordavesta, jonka ovelle ilmestyy salaperäinen muukalainen. Ruotsalainen Olof Sildur pyytää lupaa käyttää puhelinta, mutta saakin sydänkohtauksen ja kuolee. Bordave punnitsee tilannetta ja vaihtaa Sildurin kanssa paikkaa. Hän käynnistää edeltäjänsä Jaguarin ja hurauttaa Versailles'ssa sijaitsevaan ylelliseen huvilaan, jossa odottaa kaunis vaalea vaimo.
Romaanin teema identiteetin vaihdosta on kiehtova hieman samaan tapaan kuin valtion arkistoista katoaminen Arto Paasilinnan Jäniksen vuodessa. Vaihdossa minuutta ei tosin hävitetä, vaan vaihdetaan vain toiseen. Päähenkilö nauttii tarjoutuneesta tilanteesta ja ihmettelee, miten oli saanut tuhrattua toimistossa tylsässä työssään niin monta vuotta niin vähillä muistoilla. Hän antautuu nautinnoille ja elämälle.
Nothomb on aina ollut sujuva dialogin kirjoittaja ja tämä piirre johdattaa myös Kruununperillistä jouhevasti eteenpäin. Tarinassa ei juututa tyhjänpäiväisten yksityiskohtien kuvailuun, vaan havainnot tulevat henkilöiden suusta, toiminnassa. Tarina kutkuttaa ja kuplii kuin lasillinen Veuve Clicquot -samppanjaa, josta tulee päähenkilölle uudessa elämässään ruokajuoma ja aterian korvike.
Oheisen animaation maalauksen ovat tehneet Maud Olivero ja Yohann Lichtlin.
Asiasanat: Amélie Nothomb, Le fait du prince, kirja-arvio, romaani, dialogi, identiteetti, Ranska, Versailles, Veuve Clicquot, samppanja.
Lue lisää »
Michel Houellebecqin elokuvaohjaus vuoden 2005 romaanistaan Mahdollinen saari taitaa olla tämän vuosikymmenen ranskalaisfloppi.
| Elokuva | La possibilité d'une île |
|
| Vuosi | 2008 |
| Ohjaaja | Michel Houellebecq |
| Pääosissa | Benoit Magimel, Patrick Bauchau, Jordi Dauder, Jean-Pierre Malo, Ramata Koite |
| Maa | Ranska |
| Genre | Draama |
| Käsikirjoitus | Michel Houellebecq. Perustuu Houellebecqin samannimiseen romaaniin. |
| Suomessa | Ei tietoa. |
La possibilité d'une île -elokuva kertoo Daniel1:stä ja hänen kloonistaan, joka elää maanalaisessa luolassa, suojassa ydinsodan aiheuttamalta tuholta. Klooni Daniel25 on omistautunut kertomaan tarinan esi-isästään, josta tuli salaperäisen elohimiittien uskonlahkon johtaja.
Elokuva keskittyy kloonaukseen ja Ranskan raëlilaisia muistuttavan lahkon kuvaukseen. Sekä elohimiitit että raëlilaiset uskovat, että ihminen voi saavuttaa kloonauksen avulla kuolemattomuuden. Elokuva alkaa elohimiittien herätyskokouksesta, jossa valkoisiin pukeutunut saarnamies lupaa kuolemattomuutta muutamalle paikalle kerääntyneelle laitapuolen kulkijalle ja takarivissä istuskelevalle kirjailija-ohjaajalle. "La vie est eternelle", guru julistaa, elämä on ikuinen.
Romaanin johdantovaihe ja motivaatio sivuutetaan. Näin kirjan herkullisimmat osiot, satiirinen aikalaiskuvaus, Daniel1:n menneisyys ja lahkon syliin johtaneet valinnat jäävät pois. Leikkausta ei ole tehty draamallisuuden nimissä, sillä elokuva etenee hitaasti, vailla jännitettä ja toimintaa. Herätyskokouksen jälkeen näytetään, kuinka saarnamies vaihtaa vihellellen sammareita jalkaan ja turhautunut roudari kokoaa äänenvahvistuslaitteita. Sitten poiketaan huolettomasti piknikillä moottoritien sivussa ja jaaritellaan ranskalaiseen tapaan: "Il n'est pas mauvais ce petit vin", tämä halpa viini ei ole paskempaa. Kun katsoja odottaa ratkaisevaa käännettä, näyttelijät istutetaankin seuraavalle luennolle opettelemaan kloonauksen perusteita. Viimeistään tässä vaiheessa moni DVD:n lainaaja luovuttaa. Le Figaro -sanomalehden mukaan elokuvan lehdistöensi-illassa Locarnon festivaaleilla kuultiin tirskahduksia ja naurua. Osa toimittajista poistui salista ennen elokuvan päättymistä eikä kirjailijasta ollut itse esittelemään teostaan, kuten yleensä on tapana.
Elokuvan ratkaiseva juonenkäänne tapahtuu, kun katsoja on ehtinyt pitkästyä kolme varttia. Saarnamies kertoo, että hän on jättämässä maallisen inkarnaationsa ja haluaa Daniel1:n jatkavan hänen uraansa. Lahkon tiedemies valmistelee suurta operaatiota, jolla vanhus saadaan kloonattua. Tapahtumien kuvitus on kuin kotivideosta. Guru makaa magneettikuvauslaitteessa ja jännitystä luodaan näyttämällä tietokoneen ruudulta komentoja, numeroita ja yksinkertaisia kuvioita. Takahuoneessa käydään uskonkamppailua, taustalla soi mahtipontinen ooppera. Kun guru imaistaan kuvauslaitteen uumeniin, valot välkkyvät ja huoneen ulkopuolella nyyhkyttää gurun kirjaa rintaansa vasten puristava vanhus.
Uusinkarnaatio-vaihe onneksi sivuutetaan, sillä sen visuaalisesta toteutuksesta olisi voinut tulla vieläkin piinallisempaa katsottavaa. Tosin ei klooniajassakaan ole kehumista. Kuva kiertää salaperäisessä luolassa, jossa Daniel25 kävelee edestakaisin. Sinfoniat soivat, tuuli puhaltaa, joku hönkii ja puhisee taustalla. Lahkon pyhän kirjan selaamista saattelevat kömpelöt äänitehosteet ja visiot tulevaisuuden teknologioista ovat amatöörimäistä Photoshop-taidetta.
Huonot tehosteet saattaisivat mennä, jos elokuvassa olisi jotain muuta, mutta näyttelijätkin ovat jopa kaurismäkeläistä ilmeettömämpiä ja jähmeitä eikä tässä ole kysymys komedian keinosta. He istuvat, harhailevat päättömästi tai keskittyvät sijaistoimintoihin. Parhaasta roolisuorituksesta vastaa jackrusselinterrieri Fox, joka oli kirjassakin keskeinen hahmo sivilisaation symbolina. Elokuvan dialogi on luonnotonta ja musiikkivalinnat kuluneita. Pseudomeditatiivinen new age, Ravelin Bolero, Beethovenin yhdeksäs ja Mozartin neljäskymmenes sinfonia vain lisäävät pateettista tunnelmaa. Houellebecqiläisittäin outoa taas on se, että elokuva on hyvin epäseksuaalinen.
Tuntematta pohjalla olevaa romaania elokuvaa voi olla hankala seurata tai ainakaan saada siitä mitään irti. Aihe olisi kyllä mielenkiintoinen. Jonkun toisen ohjaajan käsissä lempilapsesta olisi saattanut syntyä kelvollisempaa katsottavaa. Houellebecqin eduksi on kuitenkin laskettava se, että tämä kökkötraktori jää taatusti mieleen.
Lue lisää Michel Houellebecqin teoksista.
Asiasanat: Michel Houellebecq, La possibilité d'une ile, Possibility of an Island, Mahdollinen saari, elokuva, elokuva-arvio, elohimiitit, lahko, kloonaus, kuolemattomuus, ikuinen elämä, raëlilaisuus.
Lue lisää »
Turvallisuus on erinomainen myyntiargumentti. Se tekee terrorismilla pelottelusta trendikästä.
Ennen kuin Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin, puolustusministeri Donald Rumsfeld sanoi: "Sota on voitettu, kun amerikkalaiset tuntevat jälleen olevansa turvassa." Pelosta ei kuitenkaan haluta luopua, sillä sen avulla voidaan myydä yhä enemmän vakuutuksia, lukkoja, kassakaappeja, turvallisuuspalveluja, itsepuolustuskursseja, suljettuja ja vartioituja asuntoja, turvakameroita, luodinkestäviä laseja ja liivejä, poliisivirkoja, panssarivaunuja, hävittäjiä, ohjuksia, aseita, pommisuojia. Mitä suurempaa eksistentiaalista epävarmuutta koetaan, sitä paremmin unelmat turvallisuudesta käyvät kaupaksi.
Pelko sallii myös valtioiden puuttua kansalaistensa elämään yhä enemmän. Ihmiset vaihtavat vapauksiaan ja demokratiaa turvallisuuden tunteeseen. Yhdysvalloissa innokkaimmille on istutettu ihon alle RFID-tunnistimia, jotta heidän liikkeitään voidaan seurata jatkuvasti. Ajatuksena on, että isoveljen valvoessa mitään pahaa ei pääse sattumaan.
Kansa kaipaa konkretiaa
Koska pelko on liian abstrakti tunne, on terrorismista tullut sille käyttökelpoinen eufemismi. Terroristit antavat pelolle kohteen ja oikeutuksen. Pelokkaat eivät ole vain säikkyjä arkajalkoja, vaan vainoharhaisuuteen on selkeä, tunnustettu ja yleisesti hyväksytty syy.
Eufemismin ongelmana on se, että vain harva tietää, mitä muuta kohde on kuin epämääräinen joukko mustapartaisia, turbaaniin verhoutuneita muslimeja Kandaharin hiekka-aavikolla. Siksi tarvittiin lisäkonkretisointia. Brittidokumentaristi Adam Curtisin mukaan terroristijärjestö al-Qaida valittiin syntipukiksi, kun Yhdysvallat alkoi jahdata salaperäistä, koko maailmalta piilottelevaa Osama Bin Ladenia. Barak Obama jatkaa samoilla linjoilla ja on ilmoittanut tahtovansa tuhota Osama Bin Ladenin. Mutta mitä jos molemmat elävät vain meidän mielikuvituksessamme?
Niin kauan kuin kauppa käy turvallisuudella ja kansalaisvapauksilla, ei liikemiehillä, virkamiehillä ja poliitikoilla ole huolta. Ja kun vanhat eufemismit on kulutettu loppuun, voi aina keksiä uusia, kuten lapsipornon.
Tutustu koko Eufemismit -juttusarjaan.
Asiasanat: eufemismi, eufemismit, terrorismi, pelko, Donald Rumsfeld, Irakin sota, amerikkalaiset, turvallisuuspalvelut, itsepuolustuskurssit, kansalaisvapaudet, epävarmuus, RFID-tunnistin, Adam Curtis, al-Qaida, Osama Bin Laden, lapsiporno, Barak Obama, Yhdysvallat.
Lue lisää »
 Vonnegut kritisoi kapitalismia ja ahneutta sortumatta latteuksiin tai lässytykseen.
God Bless You, Mr. Rosewater (Dell, 1965. Suomennettu nimellä Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater ) kertoo Eliot Rosewaterista, varakkaan suvun jälkeläisestä, joka antautuu uudelle kutsumukselleen, köyhyydelle. Miljoonien dollarien Rosewater-säätiön johtaja ryhtyy notaariksi, palomieheksi ja hyväntekijäksi.
Ahneus astuu kuvaan, kun Eliotin asianajaja Norman Mushari pettää päämiehensä ja etsii käsiinsä suvun vähän tunnetun jäsenen, Fred Rosewaterin. Fred alkaa vaatia suvun miljoonia itselleen ja haluaa syrjäyttää Eliotin miehen mielenvikaisuuteen vedoten. Eliotin eksentriset elämäntavat ja korkeintaan keskinkertaiset älynlahjat antavat aihetta epäilyyn.
Kilgore Troutin ensiesiintyminen
Vonnegutille tyypilliseen tapaan romaanin juoni on väljä. Se jättää tilaa kertoa vitsejä ja kehitellä mieleenpainuvia henkilöhahmoja, jotka saavat sijansa myös myöhemmissä romaaneissa. Eliot Rosewater esiintyy myös kolmessa muussa Vonnegutin romaanissa: Teurastamo 5, Mestarien aamiainen ja Hokkus pokkus. Vonnegut tuo näyttämölle myös toisen suosikkihahmonsa, Kilgore Troutin. Hän on vähän tunnettu scifi -kirjailija, jota Eliot ihailee.
Vonnegut rakastaa sisäkkäisiä tarinoita, jotka tarjoavat jutuniskemisen aihetta ja syventävät keskeisten teemojen käsittelyä. Tässä tarkoitusperässä Troutin teoksista esitellään romaani 2BR0TB eli To Be Or Not To Be. Se kuvaa hieman Sähköpianosta muistuttavaa, koneiden valtaamaa maailmaa. Ihmisistä työtä tekemään pääsevät vain ne, joilla on vähintään kolme tohtorin tutkintoa, muut ovat tuomittuja tuntemaan itsensä tyhmiksi ja turhiksi. Heitä varten on eettisiä itsemurhasaleja, jotka tarjoavat neljätoista kivutonta tapaa kuolla. Troutin romaanin keskeinen kysymys kuuluu: Miksi me olemme olemassa?
Kovan ja pehmeän liitto
Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater -romaanissa filantrooppi Eliotin henkilöhahmo on osa vastausta olemassaolon kysymykseen. Hänet kuvataan merkiksi paremmasta maailmasta, jossa joutilaisuus ja hyödyttömyys eivät synnytä muissa vihaa ja johda julmuuksiin. Kirjailija Trout näkee Eliotissa toivoa siitä, että ihmiset voivat oppia rakastamaan ja auttamaan. Kirjan kaunein ja varmasti tunnetuin sitaatti on Eliotin kastepuhe naapurinsa kaksosille:
Hello, babies. Welcome to Earth. It's hot in the summer and cold in the winter. It's round and wet and crowded. At the outside, babies, you've got about a hundred years here. There's only one rule that I know of, babies—God damn it, you've got to be kind.
Hei vauvat. Tervetuloa Maahan. Kesällä on kuuma ja talvella kylmä. Maapallo on pyöreä, märkä ja täyteen asutettu. Teillä on täällä odotettavissa noin sata elinvuotta. Ainoa sääntö, jonka minä tiedän on se, että pitää piru vieköön olla kiltti. (Käännös PK.)
Vonnegut osaa yhdistää kovia ja pehmeitä arvoja hauskasti. Yhdistelmän ansiosta pisteliäämpikin yhteiskuntakritiikki menee yleisössä läpi tai sitten ohi. Se jää ehkä vitsien varjoon hautumaan, odottamaan ajattelulle otollisempia, kiireettömiä aikoja.
Lue lisää Kurt Vonnegutin teoksista.
Asiasanat: Kurt Vonnegut, God Bless You Mr. Rosewater, Eliot Rosewater, Rosewater-säätiö, filantrooppi, Kilgore Trout, sci-fi, kirjailija, 2BROTB, You've got to be kind.
Lue lisää »
Entisen ylipalkatun mainosmiehen muistelmat tarjoavat visuaalisesti hykerryttävää katsottavaa. Tarinan mukaan Frédéric Beigbeder kirjoitti elokuvan pohjana olevan kirjan saadakseen potkut.
| Elokuva | 99 frangia/99 francs |
|
| Vuosi | 2007 |
| Ohjaaja | Jan Kounen |
| Pääosissa | Jean Dujardin, Jocelyn Quivrin, Patrick Mille, Vahina Giocante, Elisa Tovati, Nicolas Marie, Frédéric Beigbeder, Dominique Bettenfeld |
| Maa | Ranska |
| Genre | Komedia |
| Käsikirjoitus | Jan Kounen. Perustuu Frédéric Beigbederin samannimiseen romaaniin.
|
| Suomessa | DVD-julkaisu 1.4.2009. |
99 frangia (alkuperäiseltä nimeltään 99 francs) on satiiri mainostoimistomaailmasta, jossa yökerhot korvaavat neuvotteluhuoneet, kokaiini ateriat ja seksi ihmissuhteet. Tarinan päähenkilö on arrogantti Octave Parango (Jean Dujardin), luovan tuoteajattelun messias, joka julistaa: "I will penetrate your brain".
Octave suunnittelee tiiminsä kanssa uutta kampanjaa jugurtteja myyvälle jättiyhtiölle Danonelle (elokuvassa ilmeisesti hygieenisyyssyistä Madone). Hän ilmestyy palavereihin coolisti myöhässä, mutta ylettömästä viivanvedosta hieman pihalla. Kun yhtiön isokiho haluaa suitsia taiteellista vapautta ja ehdottaa älykkääseen kampanjaan kliseitä, Octave tottelee. Hänessä itää kuitenkin inho yritysmaailmaa kohtaan, joka ruumiillistuu Danoneen. Octave järjestää yllätyksen. Television ensi-iltaan putkahtaa yritystä halventava, antimaterialistinen mainos, josta Adbusters ja ranskalainen RAP (Résistance à l'Agression Publicitaire) olisivat ylpeitä. Katkelman sanoma tiivistyy siihen, että yritykset käyttävät vuosittain 500 miljardia dollaria hyödyttömien tuotteiden markkinointiin, kun murto-osa rahasummasta riittäisi poistamaan nälänhädän maailmasta.
Elokuva on minämuotoinen ja osa jaksoista tapahtuu kertojan pään sisällä. Ratkaisu toimii, sillä se ei suitsi katsojan taiteellista vapautta. Arki, unelmat ja kauhukuvat lomittuvat yhteen moniulotteiseksi todellisuudeksi, josta ei puutu komiikkaa eikä tragediaa. Parhaissa kohtauksissa yhdistetään psykedeliaa ja sarjakuvaa. Mainosmaailman tuotesijoittelusta taas muistuttavat ostos-tv-välipalat ja "powered by" -planssit vaatteissa ja tuotteissa.
Ohjaaja Jan Kounen on tehnyt hienoa jälkeä Kubrickin jalanjäljissä. Vauhtia, väriä ja trippejä ei puutu ja silti tehokeinoja viljellään harkitusti tekemättä niistä itsetarkoituksia. Pääosan näyttelijä Jean Dujard on kuin kirjailija Beigbeder puolipitkine tukkineen, näyttävine nenineen ja Yves-Saint Laurentista muistuttavine silmälaseineen. Beigbeder leikittelee tuotannossaan omaelämäkerrallisuudella ja viljelee tarkoituksellisesti yhtymäkohtia omaan, teatralisoituun elämäänsä.
Asiasanat: | Frédéric Beigbeder, 99 francs, 99 frangia, elokuva, elokuva-arvio, Jan Kounen, Jean Dujard, mainostoimisto, satiiri, Octave Parango, Madone, Danone, kokaiini, taiteellinen vapaus, kampanja, antimaterialistinen, Adbusters, Résistance à l'Agression Publicitaire, RAP, ostos-tv, Ranska.
Lue lisää »
Kirjatohtorin edellisessä nettiniksissä neuvottiin, miten laaditaan hakukoneita houkutteleva blogi. Nyt kun blogisi on täynnä hyviä hakusanoja, se ansaitsee paikan Googlen tulosten kärjessä.
Google käyttää sivujen arviointiin niin sanottua page rank -järjestelmää, jonka avulla sivut luokitellaan paremmuusjärjestykseen. Lisäämällä blogiisi oheisen koodinpätkän varmistat sijoituksesi hakutulosten kärjessä. Kannattaa toimia ripeästi, sillä uudet sijoitukset annetaan saapumisjärjestyksessä.
Toimi seuraavasti: klikkaa alla olevaa punaista laatikkoa ja kopioi siinä oleva koodi. Avaa sen jälkeen blogisi, lisää uusi juttu ja liitä koodi sen loppuun. Kun Google indeksoi blogisi seuraavan kerran, se löytää koodin ja sijoituksesi hakutuloksissa paranee riippuen siitä, kuinka nopeasti olet toiminut muihin verrattuna.
Katso myös aiheeseen liittyvät aiemmat jutut vuosilta 2007 ja 2008.
Asiasanat: blogi, seo, optimointi, hakukone, Google, page rank, paremmuusjärjestys, koodi, bloggaaja, webmaster.
Lue lisää »
| |
