Romanialaisista, kirjailijoista ja deodoranteista
Suomessa ponnahtaa aika ajoin pinnalle keskusteluja, jotka saavat absurdeja mittasuhteita oli sitten kyse lintuinfluenssasta, lastensuojelusta tai Kirjailijaliiton jäsenvalinnoista. Olen useammin kuin kerran epäillyt, että verkkohesarin sivut on hakkeroitu pällistellessäni yön tunteina mitä uskomattomimpia otsikoita.
Taannoin tarjolla oli saman päivän aikana hassunhauska uutinen romanialaisista, joiden kerrottiin anastaneen järjestäytyneesti partakoneenteriä Turussa, varusmiehistä, jotka ammuskelivat toisiaan takapuoleen, G-pistettä ultraäänellä etsivistä seksiasiantuntijoista sekä nuorista deodoranttin imppaajista. Kuka enää tarvitsee vitsikirjaa tai viiviä ja wagneria? Hupaisa ympäristö on muuttanut ne totisen tylsiksi.
Kuulutko liittoon?
Uutisia oli tietysti väännetty kieli keskellä suuta ja tosissaan, samalla hartaudella kuin kirjailijat rustaavat hakemuksiaan Kirjailijaliitoille. Kuka sen sijaan osaisi vastata kysymykseen, mikä tekee varusmiesten pyllyynampumisleikeistä uutisen ja miksi kuulua liittoon?
Tyhmiä kysymyksiä, rouva Kirjatohtori. Liiton jäsenyys kuuluu työtätekevän duunarin arkeen siinä missä sanomalehti aamiaispöytään, ja kaikki romanialaisethan ovat tunnetusti keppikerjäläisiä ja muita rikollisia. Mitäpä olisi yksilö ilman massan tuomaa turvaa? Liittoja ja lehdistöä tarvitaan vähintäänkin oman identiteetin luomiseen ja olemassaolon oikeuttamiseen.
Paras kuulemani puheenvuoro Kirjailijaliiton puolesta on se, että liiton kautta saa muiden jäsenten yhteystietoja. Tämän eksklusiivisen osoitekirjan avulla voi lähettää vaikka ihailijapostia kollegoille. Mutta entäs sitten, kun ei ole edes osoitetta kuten Kirjatohtorilla?
Jos tämä liiton vastaisuus haisee, sen voi torjua vaikka ampumalla karhua romanilaisten anastamalla deodorantilla takapuoleen.
Asiasanat: lintuinfluenssa, lastensuojelu, Kirjailijaliitto, jäsenvalinta, romanialainen, deodorantti, kirjailija, kerjäläinen, rikollinen, varas, liitto, verkkohesari.
