Päivi Kannisto

Huomio! Virtuaalikustantaja vaatii javascript-tuen toimiakseen. Kirjoita alle omat tietosi ja tiedot käsikirjoituksesta mahdollisimman tarkasti ja huolellisesti. Tutustuttuamme käsikirjoitukseen perinpohjoisesti annamme sinulle palautteen alle minuutissa ja teemme mahdollisesti kustannustarjouksen. Onnea matkaan! Kirjoita nimesi Käsikirjoituksen nimi Miten käsikirjoitus syntyi? Kerro käsikirjoituksen sisällöstä Kirjoittajasta Lataa käsikirjoitus Kirjoitan kuukausittain muiden blogijuttujen ohella aiheesta "Myyttinen paikka". Tämänkertaisen, kirjailijoille läheisen kustantamon jälkeen aiheena ovat kirjallisuudessa, elokuvissa ja laulujen sanoituksissa usein käytetyt, kiehtovat paikat. Tyyli on vapaa: osa jutuista on puolifiktiivisiä ja osa perinteisempiä kirjallisuuskatsauksia. Seuraavaksi on vuorossa Draculan linnas. Asiasanat: kustantaja, virtuaalikustantaja, käsikirjoitus, palaute.

Lueskelin vanhoja kirja-arvioita Helsingin Sanomien nettipalvelusta. Osuin Anna Makkosen raisuun arvioon (HS 29.10.2000) Heidi Liehun romaanista Rakkaus Pariisissa . Makkonen: ”Liehu kirjoittaa niin, että tulee sääli paperia ja painomustetta”. Ihailin, miten täydellisen eleettömästi kriitikko onnistui murskaamaan teoksen yhdessä ainoassa lauseessa. Samalla jäin muistelemaan, ettei Liehulta ollut sen koommin ilmestynyt uutta romaania. Toivoin, ettei Makkosen aina loppuun asti ankara arvio ollut vienyt inspiraatiota: ”Rakkaus Pariisissa sopii pitää mielessä kun puhutaan ateljeekritiikistä, kustannustoimittajan työstä ja julkaisukynnyksestä.” Tositaiteilijat ja hylkiöt Päässäni alkoi soida Ismo Alangon takavuosien hittibiisi Taiteilijaelämää , jossa laulettiin: ”Liikaa taas tunnen karmivan kriitikon ahdistavan”. Tämä lienee ainakin suuren yleisön mielessä vallitseva kuva kriitikosta, tuosta pirunhäntäisestä, omalla urallaan epäonnistuneesta hylkiöstä, joka on ottanut elämäntehtä

Pääsin konkreettiseen kirjatohtorointiin. Viimeisimmällä viisuminhakumatkalla passini muovitettu tietosivu irtosi lähes kokonaan. Se oli kiinni enää sentin sidonnassa. Arvelin, että seuraavalla rajanylityksellä sivu lentäisi iloisesti maahan passintarkastajan käsistä. "On se kumma, että eletään 2000-lukua eikä saada edes yhden passin sivuja pysymään kasassa" tuskailin. Tätä ei edes Tarja Halonen voisi kutsua suomalaiseksi laatutyöksi. Santeri riemastui aiheesta, sillä hänen passeistaan oli aiemmin rikkoutunut jo kaksi Setecin valmistusvirheen takia ja kolmas on hajoamassa. Hän väsäsi oikopäätä mestariyritykselle oheisen mainoksen. Kallis virhe Luin netistä, että teippaamista tai ylipäätään minkäänlaista passin korjausta ei suositella. Viranomaiset eivät kuulemma hyväksyisi kokoon kursittua dokumenttia ainakaan Suomessa. Totesin, että irtolehtipainoksella rajanylitys saattaisi sujua vieläkin huonommin, eivätkä Suomen hyväksynnät muutenkaan painaneet vaakakupis

Lukuvalikoimani on keskittynyt parin viime vuoden ajan käytännön syistä englannin- ja espanjankieliseen kirjallisuuteen. Suomalaisia saati suomenkielisiä kirjoja on tarjolla vain harvoin, ylellisinä herkkuina. Gutenberg.org -palvelu on toiminut erinomaisena lähteenä suomalaisiin klassikoihin , tekijänoikeudet kun eivät enää estä vanhempien teosten vapaata julkaisua. Palvelun uumenista on löytynyt joukko aiemmin lukematta jääneitä kansallisaarteita kuten Aleksis Kiven puskakomedia Nummisuutarit . Vihdoin entiselle suomalaisuuden tutkijallekin selvisi, mistä sanonnat Eskon puumerkistä tai nuoruudesta ja hulluudesta, vanhuudesta ja viisaudesta ovat peräisin. Paasilinnaa löytyy varmimmin käännöksinä Ennen Gutenbergin löytymistä selasin Helsingin ja Hämeenlinnan kirjastojen ylläpitämää kirjailijasivustoa Sanojen aika, jossa on lyhyitä tekstinäytteitä suomalaisilta nykykirjailijoilta. Isompaa lukunälkää ne eivät kuitenkaan olleet omiaan tyydyttämään. Antikvariaateista on löytynyt

Suolatut säkeet   |   Vitriolic Verses. Summary in English Väittelin suomalaisuuden historiasta vuonna 1997 otsikolla Suolatut säkeet—Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. Kirjan julkaisi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Olen kerännyt blogiin listan väitöskirjaani ja silloiseen tutkijantyöhöni liittyvistä tieteellisistä artikkeleista, kirja-arvioista ja haastatteluista. Mukana ovat vain ne tekstit, jotka löytyvät webistä joko kokonaan tai tiivistelmänä. Artikkelit ja julkaisujen tiivistelmät Eurokuntoisia rotusuomalaisia. Artikkeli. Niin & Näin 2/1994. Topelian Strategies for Survival. Summary. Tiede & Edistys 1/1994. Suomi-kuvan pimeät puolet. Tiivistelmä esitelmästä Jyväskylän yliopistossa 9.4.1999. Aakkoset D:stä A:han. Niin & Näin -lehti 2/94. Arja Jokinen, Kirsi Juhila ja Eero Suoninen, Diskurssianalyysin aakkoset. Vastapaino, Tampere 1993. Kaukana paha ei-akateeminen maailma. Mikko Lehtonen, Kyklooppi & Kojootti

24.4.2007: Kullattu kakkalapio sai kustantajan Siniplaneetasta. Olen kirjoitellut ja koonnut matkan aikana sukeutuneita satiireja kokoelmaksi nimeltään Kullattu kakkalapio (In English: Gilded Pooper Scooper ). Kirja johdattaa lukijan hulvattomalle ja syväluotaavalle matkalle maailman ympäri. Kertomusten henkilöillä on jokaisella omat paskansa lapioitavanaan. He kamppailevat ihmissuhteissa, työssä ja lomalla - viidessä eri maailmankolkassa. Suomessa tavataan mm. ympäri Kauniaisia extreme-matkallaan konttaava mies, Venäjällä vapaata rakkautta janoava wannabe-hippi, Argentiinassa kieroutuneen äiti-suhteen vangitsema poika, Uudessa-Seelannissa kierrätysaddikti ja Brasiliassa joukko rahanhimon sokaisemia yrittäjiä. Tarinoita ovat inspiroineet kahden viime vuoden aikana tapaamamme ihmiset ja koluamamme paikat. Kirjoittaminen oli hauskaa, kun ei ollut minkäänlaisia paineita tai määräaikoja. Santeri oli suureksi avuksi. Kirjoitin tarinan, Santeri kommentoi ja rikasti tekstiä crazy-hu

Jatkokertomus, 15 osaa Julkaistu Lallissa jatkokertomuksena huhtikuusta 2005 lukien viikoittain. Teoksen parannettu laitos on osana satiirista novellikokoelmaa nimeltään Kullattu kakkalapio (Siniplaneetta, 2007). Osa 1: Maailman pätevin mies Olipa kerran pieni Pätölän kylä, jonka asukkaat olivat kuuluisia pätemisestään. He kehittivät jatkuvasti itseään ja kilvoittelivat toinen toisensa kanssa paremmuudessa. Sellaista elämänaluetta tai taitoa ei ollutkaan, jota Pätölässä ei olisi hallittu. Kaikkein pätevin kylän asukkaista oli pormestari Joukojouko. Hän esiintyi parhaillaan kaupungintalossa arvovaltaiselle yleisölle, Pätölän kaikkien kuppikuntien alijohtajille. Joukojouko puhui innoittuneesti ja kesäaurinko läikehti iloisesti salin seinillä. Päivä oli erinomaisen kaunis eikä tavallisesti vaivaavasta sadekaudesta ollut tietoakaan. Alijohtajien hämmästys olikin mitä suurin, kun kesken Joukojoukon puheen salin suurista ristikkoikkunoista tunkeutui sisään sateenkaari. Sen kirkk