Espanja: maailman vaarallisin maa (Päivi Kannisto)

10. marraskuuta 2008

Espanja: maailman vaarallisin maa

[In English]

Viides matkavuotemme alkoi lokakuussa. Ikäviä kokemuksia tai vaaratilanteita ei ole juuri tullut vastaan, vaikka olemme olleet Brasiliassa favelassa, Etelä-Afrikassa slummeissa, Balilla pommi-iskujen aikaan, Thaimaassa vallankaappauksessa ja Venäjällä miliisi-mafian hyppyytettävänä.

Kun sitten matkustimme Euroopassa Alicanteen, meidät ryöstettiin. Suomalaisten suosima Espanja osoittautui maailman vaarallisimmaksi maaksi. Olimme käyneet aiemmin Madridissa ja Andaluciassa ja saaneet molemmissa huonoa asiakaspalvelua ja töykeää kohtelua. Espanjalaiset ovat ilmeisen kyllästyneitä matkailijoihin. Päätimme kuitenkin yrittää vielä kerran, sillä onhan maassa miellyttävä ilmasto, uimarantoja ja muuhun Eurooppaan verrattuna edullinen hintataso.

Vastoinkäymisiä

Matkasimme Espanjan itärannikkoa pitkin etelään. Pysähdyimme Barcelonassa, Valenciassa, Alicantessa ja Granadassa. Meitä yritettiin huijata päivittäin: meille valehdeltiin, halvimpia matkalippuja ei suostuttu myymään, hinnat muuttuivat sovitusta, VISA-kortti ei kelvannut ja vaihtorahat tulivat väärin takaisin. Näin kävi rautatieasemilla ja suurissa valintamyymälöissä kuten Mercadonassa. Emme menneet halpaan, sillä olimme oppineet temput Brasiliassa. Lopullisesti saimme kuitenkin tarpeeksemme Espanjasta, kun meiltä ryöstettiin Alicanten bussiasemalla tietokone ja suuri summa rahaa.

Teimme ryöstöstä rikosilmoituksen ja saimme huomata, että kyseessä oli muodollisuus. Pieniksi luokitellut rikokset eivät poliisia kiinnosta. Rikollisuus on kasvussa eivätkä monet uhrit vaivaudu edes antamaan rikosilmoitusta. Haastattelin Alicanten poliisiaseman tiedottajaa ymmärtääkseni miksi. Kirjoittamani juttu ilmestyy Matkalehdessä keväällä 2009.

Päivi Quijote ja Santeri Pancha

Kun poliisista ei ollut apua, suuntasimme bussiasemalle tarkkailemaan varkaiden toimia ja ottamaan valokuvia. Herrat palasivat töihin joka päivä vilkkaimpaan ruuhka-aikaan, jolloin linja-autot ja matkustajat täyttivät laiturit. He kiertelivät bussien välissä ja vaanivat tilaisuutta napata matkatavaroita maasta ja käsistä. Miehet hävisivät saaliineen läheiseen Poppey-baariin. Otollisinta työaikaa olivat sunnuntait sekä arkisin poliisien siesta kello 12-14:30 välisenä aikana.

Kolmen asemalla vietetyn päivän jälkeen roistot alkoivat ihmetellä meitä. Yksi suivaantui filmaamisesta niin, että yritti lyödä tohtorska Santeria, kuten oheisesta kuvasarjasta näkyy. Veimme kuvasaaliimme poliisille, mutta turhaan. Taistelimme tuulimyllyjä vastaan.

Jätimme bussiyhtiö Alsalle korvausvaatimuksen, sillä varastettu laukku oli ollut bussin tavaratilassa. Olimme laskeneet sen sinne kymmenen sekunnin ajaksi, että saimme nostettua rinkat peräluukkuun. Bussiyhtiön suurin huolenaihe oli osoittaa, että laukku olisikin ollut ryöstöhetkellä maassa. Kun tämä epäonnistui, yhtiö vieritti syyn bussiaseman turvamiesten niskoille. Aloimme epäillä, oliko bussiyhtiö juonessa mukana, sillä bussikuskit eivät näyttäneet reagoivan matkatavaroiden ympärillä pörräävään varasliigaan. Lisäksi aseman henkilökunta kieltäytyi soittamasta poliisia paikalle. Käännyimme lopulta Euroopan kuluttajaviranomaisen puoleen.

Epäonni ei loppunut tähän. Kun olimme poistumassa maasta, keittiöveitsemme takavarikoitiin Valencian juna-asemalla. Uudesta-Seelannista hankittu aarre oli kulkenut mukana kahdeksan maan turvatarkastuksen läpi linja-autoissa, junissa ja lentokoneissa. Oli pakko kysyä, eikö turvamiehillä tosiaankaan ollut parempaa ajankulua kuin vohkia turisteilta ruuanlaittovälineitä.

Ei mitään vakavaa

Kokemuksemme ei ole ainutlaatuinen. Ystävämme ryöstettiin samalla asemalla kolme päivää meidän jälkeemme ja monet ryöstöstä kuulleet ovat kertoneet, että joko he itse tai heidän tuttavansa on ryöstetty Espanjassa.

Rikollisuudella on kielteinen vaikutus matkailuun. Vaikka matkavakuutus korvaisikin menetyksen, on lomatunnelma pilalla eikä pettynyt turisti palaa maahan uudelleen ryöstettäväksi. Turismi on Espanjalle elintärkeä etenkin nyt, kun maa on lamassa ja turistien määrä laskussa Itä-Euroopan kasvavan suosion takia.

Espanja on ollut taantumassa jo vuoden. Bruttokansantuote on laskenut, työttömyys ja inflaatio nousseet ja asuntojen hinnat romahtaneet. Asiantuntijoiden mukaan kiinteistöjen arvo tippuu vielä nykyisestä puoleen seuraavan kolmen vuoden aikana. Näimme runsaasti tyhjiä asuin-, loma- ja liikehuoneistoja. Talouden heikkeneminen ja ihmisten epätoivo lisäävät turisteihin kohdistuvaa rikollisuutta.

Vaikka Espanjalla on paljon tarjottavaa, ei maata voi suositella. Onneksi siellä tapaamamme uudet ja vanhat ystävät tasapainottivat tätä epäonnista matkakokemusta.

Asiasanat: maailman vaarallisin maa, Espanja, Alicante, Madrid, Andalucia, ryöstö, VISA-kortti, rikosilmoitus, poliisi, Matkalehti, rikollisuus, turismi, taantuma, bruttokansantuote, kiinteistömarkkinat.

5 kommenttia:

latimeri kirjoitti

Yes, se on paska maa. oikein moukkien paratiisi. En tiedä auttaisko kutsumalla Rango valtaan takaisin. Joku sanoi, että jos hitleri saataisin valtaan takaisin, niin ainakin junat kulkisivat aikatauluissa.
En tiedä. Maa on kuitenkin aika paskalajä niin ko jo sanoin.


Juhani Sarsila kirjoitti

Maailman vaarallisimpana maana voi perustellusti pitää sitä, jossa ryöstetään ja / tai varmemmaksi vakuudeksi piestään, potkitaan henkihieveriin, jopa murhataan ja sanotaan sitä ennen "Good Bye". Espanja on, pahus vieköön, monelle turistiparalle sellainen. Hyvä tuttavani oli vähällä päästä hengestään siellä, selvisi vaivoin kotiin. Hänet oli piesty tajuttomaksi ravintolassa ja lukittu kellariin, kapula suuhun. En mene koskaan "Serraron perheen" maahan. Italiaan menen sitäkin varmemmin, ja nimenomaan Roomaan. Täpötäydessä bussissa minulta vietiin joskus 1979 20.000 silloista liiraa (muutama satanen silloista markkaa), kun annoin varkaalle tilaisuuden. Tampereella on vuosien saatossa ollut tiukkojakin tilanteita, pahin kolmisen vuotta sitten aseman edessä Hämeenkadun puolella, kun joku taistelulajeja harjoitellut valitsi minut kohteekseen. Potku osui kuitenkin liikennemerkkiin, ja poikapolo sai jalkansa tosi kipeäksi ja siitä hyvästä katsojien sympatiat osakseen. Suomi voi "kehittää toimintansa rakenteita" niin, että siitä tulee maailman vaarallisin maa. - Terveisin J.


Päivi & Santeri kirjoitti

Olemme saaneet kuulla monista vastaavista ryöstöistä ja pahoinpitelyistä Espanjassa. Ne tuntuvat olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Mutta ei Suomikaan mikään lintukoto ole, ainakaan väkivaltatilastojen valossa.


Anonyymi kirjoitti

" Jätimme bussiyhtiö Alsalle korvausvaatimuksen, sillä varastettu laukku oli ollut bussin tavaratilassa"

- Tämä nyt vain on yksinkertaisesti tyhmä ratkaisu. Eikai kukaan säilytä tietokonetta (oletan että oli kannettava?) ja suurta summaa rahaa sellaisessa paikassa kuin bussin tavaratila. Toiseksi, miksi joku kuljettaisi mukanaan suurta summaa rahaa kun nostokomissiotkaan eivät ole niin iso kuin joskus. Sitä voi pitää eräänlaisena vakuutushintana.

Totta on se että lama on lisännyt rosvojen määrää mutta ei Espanjassa ole sen vaarallisempaa kuin esim. entisissä itäblokin maissa joissa palvelun taso on henk.koht. kokemuksen mukaan julmetun huonoa. Riikan yöelämään verrattuna Malaga ja Marbella ovat melkein lintukotoja.


Päivi+Santeri kirjoitti

Kiitos kommentista, anonyymi. Alicanten bussiasemalla työskentelee joukko ammattilaisia, jotka toimivat yhteistyössä linja-autoaseman henkilökunnan ja poliisin kanssa. Kirjoitimme aiheesta jutun Matkalehteen, jossa on tilastotietoa Espanjan rikollisuudesta ja poliisin haastattelu ("Varas vaanii Espanjassa" Matkalehti 6/2009).

Mitä olemme Malagasta kuulleet, siellä meno on astetta villimpää ja ryöstöissä käytetään usein aseita. Ranska, Italia tai Kreikka ovat huomattavasti turvallisempia ja mukavampia matkakohteita, jos haluaa pysyä Euroopassa.