|
| |
Innostuin Tiedosta luettuani elokuvaa suitsuttavan suomalaisarvion. Kerrankin mielenkiintoinen uutuus-scifi, ehdin ajatella, mutta parituntinen pläjäys osoittautui tavanomaiseksi katastrofielokuvaksi, jota oli maustettu noidutuilla numeroilla ja kosmisilla kohtaloilla.
| Elokuva | Knowing/Tieto | 
|
| Vuosi | 2009 |
| Ohjaaja | Alex Proyas |
| Pääosissa | Nicholas Cage, Chandler Canterbury, Rose Byrne, Lara Robinson |
| Maa | Yhdysvallat |
| Genre | Katastrofielokuva |
| Käsikirjoitus | Ryne Douglas Pearson, Juliet Snowden, Stiles White. |
| Suomessa | Ensi-ilta 20.6.2009 |
Knowing (2009, suomennettu nimellä Tieto) -elokuvan juoni ei ole kummoinen. Päähenkilö John Koestler (Nicholas Cage) saa poikansa Calebin (Chandler Canterbury) kautta käsiinsä merkillisen, häiriintyneenä pidetyn koulutytön kirjoittaman numerolappusen viidenkymmenen vuoden takaa. John alkaa tulkita numeroita viskihöyryissä ja huomaa, että ne kertovat suurien katastrofien päivämääristä ja kuolonuhreista, tietenkin myös syyskuun yhdennestätoista, jota ilman Hollywoodissa ei enää osata tehdä elokuvia. Numeroista tulee Johnille pakkomielle. Hän yrittää dekoodata niistä tulevaisuuteen sijoittuvat ja pelastaa läheisensä kuolemalta.
Elokuvan pääosaa, alkoholiin taipuvaista ja katkeroitunutta Johnia näyttelee Nicholas Cage, joka ei yllä roolihahmossaan piileviin filosofisiin ulottuvuuksiin. John opettaa MIT:ssä astrofysiikkaa ja esittelee oppilailleen erilaisia maailmannäkemyksiä: determinismiä ja kaaosteoriaa. John on jälkimmäisen kannalla, kunnes tosiksi käyvät ennusteet saavat hänen uskomaan joidenkin ihmisten kykyyn nähdä tulevaisuus.
Elokuva leikittelee tuomiopäivän ennustuksilla, jotka vetoavat suuren yleisön metafyysisiin tarpeisiin nähdä elämässä ennalta suunniteltu mieli ja järjestys. Pateettisesti toteutetut, realismia tavoittelevat katastrofikohtaukset nostattanevat tunteita, sillä aivan campiksikään niistä ei ole naurunpyrskähdyksiä aiheuttamaan, vaikka läheltä liippaakin. Campilla tarkoitetaan mm. mautonta, yliampuvaa, outoa tai keskiluokkaisen teennäistä. Kuvissa vilahtelee myös salaperäisiä kuiskaajamiehiä ja taikaesineitä, jotka herkuttelevat yliluonnollisella, mutta vailla Stephen Kingin hypnoottisuutta. 50-luvulla tämä olisi ehkä ollut scifiä, mutta ei enää. Tornitaloja nielevät liekkimeretkin on jo nähty livenä televisiosta.
Ohjaaja Alex Proyasille Tieto on epäilemättä ollut jättipotti, joka on tarjonnut tilaisuuden tehdä suuren budjetin erikoistehoste-elokuva. Elokuva on saanut Yhdysvalloissa pääosin kriittisen vastaanoton, mutta Suomessa vastaanotto on ollut erikoisen ylistävä. Ihmetyttämään jäi, onko kotimaisten kriitikoiden nykyään ylistettävä jokaista populaarikulttuurin tuotetta, etteivät näyttäisi jäykkäniskaisilta elitisteiltä. Vai tarjoavatko pohjamudissa kyntävät leffateatterit samassa tilassa rypeville lehdille vaalirahoitusta?
Asiasanat: Knowing, Tieto, Alex Proyas, elokuva, elokuva-arvio, katastrofielokuva, numerologia, determinismi, kaaosteoria, Nicholas Cage, Chandler Canterbury, Rose Byrne, Lara Robinson, tuomiopäivän ennuste, ennustus, camp, erikoistehosteet, Yhdysvallat.
Lue lisää »
 Beigbeder kirjoittaa uusimmassa romaanissaan tutuista teemoista: kauniista naisista, seksistä ja rahasta, mutta nyt hieman väsyneesti ja kyynisesti.
Au secours pardon (Grasset, Pariisi, 2007. Suomennettu nimellä Apua anteeksi.) on väljä jatko-osa romaanille 99 francs (suomennettu nimellä 8,99€). Mainostoimistomaailmasta itsensä ulkoistanut Octave Parango metsästää täydellistä kaunotarta Venäjällä L'Idéal -nimisen kosmetiikkayrityksen palkkaamana. Hän viilettää Moskovassa ja maakunnissa tukka muodikkaasti sekaisin, leuassa kahdeksan päivän sänki ja kainalot viriilisti hielle löyhkäten.
Lolitat
Octave tapaa ja arvioi tyttöjä oma naismakunsa ohjenuorana. Parhaimpien kanssa hän haluaisi mennä itse sänkyyn, mutta hän yrittää hillitä itsensä, sillä tytöt ovat vain 14-vuotiaita. Tietysti hän repsahtaa ja kuiskii lolitojen korvaan: "Je veux être le Docteur Livingstone de ta bouche, le Neil Armstrong de ton cou", haluan olla suusi Livingstone ja kaulasi Neil Armstrong.
Octave käyttää kliseiden lisäksi bisneskieltä, korostaa toisinaan sanoja versaalilla ja viljelee maailmanmiehen tavoin höysteeksi englantia. Hänen lempisanojaan ovat networkiser, talent scout, trash, pulpy, girly, wild, push-ups, serial heartbreaker.
Octaven urakka muuttuu yhä haastavammaksi, kun toimeksiantaja haluaakin kampanjaansa tšetšenikaunottaren. Naiselta halutaan slaavilaisia piirteitä länsimaisessa paketissa. Kaiken tämän pitäisi tietysti olla mahdottoman hauskaa, mutta se tuntuu vain moneen kertaan luetulta, etenkin kun taustalla on lattean myyttinen Venäjä: vodkaa ja suolakurkkuja, tottelevaisia ja miehiä kunnioittavia kaunotar-huoria, nousukkaita ja uusrikkaita. Vitsit ovat kuluneita eivätkä edes sitaatit venäläisestä klassikkokirjallisuudesta saa teoksesta syvällistä, vaikka Beigbeder luonnehtikin Octavea kirjan lanseeraustilaisudessa dostojevskiläiseksi ja kosmeettiseksi aikalaishahmoksi, tosin hieman vaivautuneena.
Dostojevskiä vai Aku Ankkaa?
Beigbederin mukaan dostojevskiläistä Parangossa on hänen kuolemanviettinsä. Mies kantaa sisällään vihaa, koska ei ole rikas eikä kuuluisa. Kosmeettista miehessä taas on hänen halunsa tulla nähdyksi ja miellyttää muita. Tiivistys Dostojevskista on kuin Aku Ankasta eikä Beigbeder viljellyt tällä kertaa edes ironiaa.
Kirjan päättää poliittinen purkaus Venäjän ja Ranskan eroista ja yhtäläisyyksistä. Epäilemättä Beigbeder rakastaa alter egonsa Octaven tavoin paitsi Venäjän kauniita naisia, myös maata ja liittyy näin lukuisten Venäjää mystifioivien ranskalaisten ja amerikkalaisten joukkoon.
Lue lisää Frédéric Beigbederin tuotannosta.
Asiasanat: Frédéric Beigbeder, Au secours pardon, Apua anteeksi, kirja, kirja-arvio, Octave Parango, mallinmetsästäjä, seksi, kauniit naiset, kaunotar, lolita, huora, raha, malli, Fjodor Dostojevski, dostojevskiläinen, kosmeettinen, miellyttäminen, Aku Ankka, Moskova, Venäjä, Ranska.
Lue lisää »
 Suomalaiset ylpeilevät sisullaan, mutta mitä jos jääräpäinen harmaan kiven läpi yrittäminen onkin vain a) hyvä työhönusutuskeino tyhmille tai b) kyvyttömyyttä nähdä vaihtoehtoja?
'Sisu' on johdos sanasta 'sisä'. Aikaisemmin sanalla viitattiin pahansisuisuuteen, mutta nykymerkitys kestävyydestä ja sitkeydestä tavataan Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä (1870). Kivi kuvasi, kuinka veljeskatraan vanhin, hidasälyinen Juhani opetteli lukemaan: ”Enimmin kaikista ponnisteli Juhanin sisu; hartaudesta järisi hänen leukansa (--)”.
Sisu on suomalaisille pullistelun aihe, jonka avulla suoritetaan mahdottomatkin tehtävät. Sisun kotoperäisyyttä on perusteltu sillä, että muissa kielissä ei ole vastaavaa sanaa, joka sisältäisi kaikki 'sisun' positiiviset merkitykset (rohkeus, kovuus, kestävyys, itsepäisyys, kyky kestää kovia, sitkeys). Tällainen sanaesiintymiin perustuva päättely juontaa juurensa 1600-luvun alkupuolelta niin kutsutusta rudbeckiläisestä metodista. Olof Rudbeck päätyi itse esittämään sen avulla, että Ruotsi oli meren alle vajonnut tarunomainen Atlantiksen manner. Lisäksi hän todisteli Aatamin puhuneen äidinkielenään ruotsia ja toimineen Kälkestadissa piispana, koska oli olemassa sanonta ”kun Adam oli Kälkestadissa”.
Saarijärven Paavojen maa
Edes vilkkaaseen mielikuvitukseen perustuva menetelmä ei ole saanut suomalaisia epäilemään 'sisun' alkuperää tai suomalaisia sen maineikkaimpina edustajina. Sisulle on päinvastoin etsitty esikuvia kansallismielisestä kirjallisuudesta. Tunnetuin sisupussi lienee Runebergin Saarijärven Paavo, joka asetetaan edelleenkin kansalaisille esimerkiksi silloin kun taloudessa menee huonosti. Filosofi Ilkka Niiniluoto valoi 1990-luvun lamassa suomalaisiin uskoa seuraavasti:
Suomen kansan perinteiset kriisinhallinnan keinot on kuvattu J.L.Runebergin runossa Saarijärven Paavosta, joka panee leipään puolet petäjäistä, kaivaa kaksin verroin ojaa ja toivoo Jumalalta kasvua. Kun naapurin touon vie halla, veljeä ei hädässä hylätä. Samanlaista mallia sovellettiin sotaa seuranneessa asutus- ja jälleenrakennustyössä. Yksilöllistä sisua, tekemisen iloa ja epäitsekästä kumppanuutta löytyy vielä suomalaisista, jos sumean toimintaympäristön tilaa ja tavoitteita kirkastetaan, jos ajelehtimisen sijasta tiedetään, mitä ollaan tekemässä ja miksi.
Niiniluoto antaa lausumassaan ymmärtää, että sisu on suomalaisissa myötäsyntyisesti elävä ominaisuus, joka on vain löydettävä uudelleen. Samaa teoriaa kuultiin myös silloiselta pääministeriltä, Esko Aholta, joka laittoi työttömiin ja velkakierteestä kärsiviin vauhtia: "Suomalaiset ovat parhaimmillaan, kun ajat ovat ankeat".
Sisu on vallankäyttöä
Runebergin kuva suomalaisista ei ollut pyyteetön. Suomi oli 1800-luvun lopulla köyhä maa ja sivistyneistön tehtävänä oli saada rahvas töihin sitä raivaamaan. Runebergin ohella tehtävään osallistui mm. Zacharias Topelius. Hän antoi vuosikymmeniä koulujen oppikirjana kuluneessa Maamme-kirjassaan (1875) suomalaisille malliksi sisukkaan suomenhevosen. Topeliuksen mukaan Suomen kaksijalkaiset olivat taipuvaisia pankollamakailuun, kun taas hevoset olivat ihanteellisia työjuhtia: vahvoja ja kestäviä. Sisu toimi kansallisille suurmiehille eufemismina, jonka avulla ankara työ saatiin näyttämään kansan silmissä houkuttelevalta. Se sisälsi tekemiseen usuttavan porkkanan: yhteiskunnallisen hyväksynnän ja arvostuksen.
Mitä olisi tapahtunut, jos rahvas olisi heittänyt kirveen kaivoon ja luopunut sivistyneistön sille asettamista tavoitteista? 1800-luvulla moinen ei tullut kuuloonkaan eikä kansa ollut kypsä kapinaan edes 90-luvulla, vaikka joutui leipäjonoihin kriisipankkien kahmiessa verorahat. 'Sisu' on markkinoitu suomalaisille hyvin. Se on yhteiskunnassamme niin arvostettu ja tavoiteltava ominaisuus, että siihen pyritään jopa uhraamalla oma elämä. Näin Topelius kuvasi nälkävuosien sisukkaita:
Usein nähtiin satojen kurjien kurottavan käsiään parempiosaisten
ihmisten suljettuja portteja kohti, mutta porttia he eivät särkeneet: he kaatuivat sen eteen. Semmoista miehuullista itsensäkieltämistä tavataan vain harvoissa kansoissa.
Nykyisessä taantumassa sisukas suomalainen osallistuu lamatalkoisiin ja kuluttaa vaikka velaksi. Hän ylpeilee panoksellaan ja esittelee muille yhä hienompia ja suurempia asuntoja, kulkupelejä ja elektroniikkaa. Ketä nämä ponnistelut hyödyttävät? Poliitikkoja, virkamiehiä ja yritysjohtajia, joiden etu on sitoa suomalaiset kansantaloutta ylläpitävään velka- ja työkierteeseen. Suomessa kansantaloutta ohjataan omalakisena: sen etu menee yksilöiden edelle.
Onko sisulle vaihtoehtoja?
Sisun eufemismia pitävät Suomessa yllä alamaisuuden perinne, joka saa sokeasti tottelemaan auktoriteetteja sekä voimakas hyväksytyksi tulemisen tarve, joka ohjaa uskomaan kansallisiin stereotypioihin. Yksilö saa paikkansa vasta kansakunnan osana, tekemällä ja ajattelemalla samoin kuin muut. Oravanpyörästä poishyppääminen koetaan mahdottomaksi, sillä sen pelätään johtavan katuojaan, leimautumiseen ja häpeään.
Sisukas suomalainen ei luovuta, vaikka huomaisi tehtävänsä epämielekkääksi. Tylsässä työssä jatketaan eläkeikään, oma talo rakennetaan vaikka lainaa maksaisi perikuntakin ja onnettomassa avioliitossa sinnitellään lasten takia. Taloustieteessä käyttäytymistä kuvattaisiin päätöksenteon ansana, joka syntyy uponneista kustannuksista. Aiempia virhevalintoja ei kyseenalaisteta, vaan niitä puolustetaan jo aiheutuneilla kustannuksilla ja tällä aiheutetaan lisää kustannuksia.
Vaihtoehtoja sisulle kuitenkin on, jos niitä haluaa nähdä eikä jänistä seurauksia. Tehtävän voi aloittaa vaikka määrittelemällä 'sisun' mielessään alkuperäiseen merkitykseensä, pahansisuisuuteen ja pudottaa sen jalustaltaan. Kivi kuvaa Seitsemässä veljeksessä, kuinka viina ja veljesten häijy ja jäykkä sisu johtivat nämä hautomaan mielessään tuikeita temppuja. Sisuuntumisesta seurasi vihan-kiljumista, suden-ähellystä, seiväs-räiskynää ja verenvuodatusta. Tässä viinahuuruisessa ja väkivaltaisessa perinnössä ei liene mitään tavoittelemisen arvoista, minkä vuoksi uhrata onneaan ja hyvinvointiaan.
Tutustu koko Eufemismit -juttusarjaan.
Asiasanat: Eufemismi, eufemismit, sisu, sisus, pahansisuisuus, guts, rohkeus, kestävyys, sitkeys, kovuus, kyky kestää kovia, Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä, J.L. Runeberg, Saarijärven Paavo, Zacharias Topelius, Maamme-kirja, Ilkka Niiniluoto, Suomen henkinen tila ja tulevaisuus, lama, taantuma, leipäjono, Esko Aho, uponneet kustannukset, päätöksenteko, vaihtoehto, oravanpyörä, suomalainen, suomalaiset, Suomi, 90-luvun lama.
Lue lisää »
Woody Allenin Broadway-hitti on hieno kunnianosoitus film noirille Humphrey Bogarteineen ja näpäyttelevine dialogeineen.
| Elokuva | Play It Again, Sam/Kerta vielä, Sam |
 |
| Vuosi | 1972 |
| Ohjaaja | Herbert Ross |
| Pääosissa | Woody Allen, Diane Keaton, Tony Roberts, Jerry Lacy, Susan Anspach, Jennifer Salt |
| Maa | Yhdysvallat |
| Genre | Komedia |
| Käsikirjoitus | Woody Allen |
| Suomessa | Saatavilla DVD:nä |
Play It Again, Sam (1972) on Woody Allenin käsikirjoittama ja tähdittämä, mutta ohjaajana on tällä kertaa tanssielokuvistaan tunnettu ja koreografina työskennellyt Herbert Ross. Elokuva on silti hyvin allenilainen miljöötä lukuun ottamatta. Tapahtumat sijoittuvat San Fransiscoon. Tämä Allenin kuvastossa vieras kaupunki ei kohoa yhdeksi henkilöhahmoista, kuten New York, Pariisi tai Lontoo, sillä aurinko ja rantaelämä eivät istu punatukkaiselle päähenkilölle, Allan Felixille (Woody Allen). Hän viihtyy paremmin sisätiloissa.
Allan on elokuvakriitikko ja -friikki, joka hoitaa avioeroaan katsomalla klassikkoja yhä uudelleen. Play It Again, Sam avautuu Casablancalla (1942). Allan katsoo teatterissa elokuvan loppukohtausta, jossa Rick (Humphrey Bogart) lähettää Ilsan (Ingrid Bergman) pois Saksan valloittamasta Euroopasta. Kohtaus osoittautuu enteeksi tulevista tapahtumista. Allan elää elokuvien, mielikuvien ja reaalimaailman kerrostamassa todellisuudessa.
Kuten Woody Allenin tavaramerkkiin sopii, elokuvan päähenkilö on masentunut, neuroottinen ja itsekseen puhuva pillerihiiri. Hän roikkuu vanhassa suhteessaan, josta elokuviin kyllästynyt ja toimintaa kaivannut vaimo on lähtenyt huolettomasti: "I don't want any alimony, you can have everything. I just want out."
Ujon ja kömpelön Allanin partnerinetsintä ei tuota tulosta, vaikka mies saakin mielikuvissaan nasevia ohjeita Humphrey Bogartilta (Jerry Lacy): "Dames are simple. I never met one that didn't understand a slap in the mouth or a slug from a forty-five".
Vaihtoehtoisia ohjeita antaa Allanin puhelimessa roikkuva liikemiesystävä Dick (Tony Roberts). Hän kehottaa sijoittamaan kohteeseen, jolla on kasvupotentiaalia pitkällä tähtäyksellä. Kun Dick järjestää vaimonsa Lindan (Diane Keaton) kanssa Allanille sokkotreffejä, niistä tulee katastrofeja slapstick-komedian tyyliin. Tavarat putoilevat, cooleiksi tarkoitetut heitot töksähtävät, musiikkivalinnat ja ennen kaikkea mies on väärä. Päähenkilön tragediana on olla naisille syrjähyppy, joka todistaa, että entinen suhde on sittenkin säästämisen arvoinen. Karun todellisuuden kanssa vuorottelevat Allanin fantasiat, joissa hän on Bogartin kaltainen, nymfomaanien ympäröimä naismagneetti.
Erilaisten rinnakkaistodellisuuksien luova yhdistäminen on Woody Allenin vahvimpia puolia ja toimii myös tässä kunnianosoituksessa vanhoille mestareille. Elokuva päättyy Casablancan tapaan lentokentällä roottorien pyöriessä unohtamatta muutakaan film noir -kuvastoa: mustiin pukeutunutta, aseella uhkaavaa naista, öistä autoajelua, kasvoja auton takapeilissä, sumua.
Asiasanat: Woody Allen, Play It Again Sam, Kerta vielä, Sam, elokuva, elokuva-arvio, komedia, film noir, Humphrey Bogart, naismagneetti, Casablanca, Ingrid Bergman, slapstick, syrjähyppy, Yhdysvallat.
Lue lisää »
 Luulitko, että sinulla on jo kaikkea? Hieraise silmiäsi ja katso mitä kaikkea ihanaa kaupoissa on tarjolla.
Vaikka sinulla olisivat varastot ja autotalli väärällään vaatteita, astioita, kodinkoneita, työ- ja urheiluvälineitä, toimistotarvikkeita, sisustusesineitä, huonekaluja, kemikaaleja ja pakkauksia, on sinulla vielä vara valita seuraavista tuotesuunnittelijoiden ja markkinoijien luovuuden tuotoksista. Valitse oma suosikkisi ja osallistu lamantappotalkoisiin:
1. Cucatrap on joka kodin nostalginen torakkaloukku. Se tuo muistoja menneeltä vuosisadalta, jolloin kodeissa eli kaikenlaisia pieneliöitä täistä loisijoihin. Cucatrapista saat myös ratevan puheenaiheen seuraaviin illanistujaisiin. Voit järjestää vaikka tietovisan ja arvuuttaa, mikä korkean teknologian saavutus on kyseessä. Ja päälle vielä Kirjatohtorin vinkki tuotekehittäjille: Suomen ilmasto- ja asunto-olosuhteissa Cucatrappia käytännöllisempi ja kysytympi saattaisi olla sokeritoukille suunniteltu loukku.
2. Matkasterilisaattorin avulla voit varmistaa, että matkastasi tulee hygieeninen. UV-säteet tappavat koli-, salmonella-, lintuinfluenssa- ja monet muut haittaeliöt kätevästi hammasharjasta, wc-renkaasta, ovenkahvoista tai vaikka ravintolan astioista. Enää sinun ei tarvitse pelätä, että kallis ulkomaanmatka kuluu hotellin wc:n seiniä tuijotellessa. Neuroottisimmat käyttävät tätä loistavaa kapinetta kotioloissakin. Jos puolison siivousjälki epäilyttää, voi aina säteilyttää lopputuloksen.
3. Banaaniteline on keittiön esteettinen silmänvangitsija. Kauniisti muotoiltu krominen tukikaari hivelee silmiä ja koukku kannattelee banaaneja kuin puun oksalla. Vältyt ikäviltä mustumilta, kun banaanit eivät hakkaannu tai hieraannu hedelmäkorin pohjalle. Villeimpinä hetkinäsi voit leikkiä lasten kanssa Tarzania ja metsästää banaaneja keittiön kattoon kiinnittämästäsi köydestä.
4. Älypupu kytkeytyy langattomaan verkkoon ja hakee sinulle netistä tietoja. Se osaa herättää, kertoa huomisen sään, informoida osakemarkkinoista, lukea uutiset ja ilmoittaa ystäviesi lähettämistä viesteistä. Tuotetta kehitetään koko ajan ja pian pupu tietää varoittaa sinua myös liikenneruuhkista sekä tiedottaa kännykkääsi tulleista tekstiviesteistä. Pupu kommunikoi korvien liikkeillä, vatsassa välkkyvillä valoilla ja äänillä. Kuka voisi vastustaa näin söpöä viestintuojaa?
5. vaihtoehto on ekologisesti tiedostaville ja kotimaisesta työllisyydestä huolta kantaville. Se on wc-paperi. Nyt kun Suomen paperiteollisuudella menee huonosti ja tehtaita siirretään halvempiin maihin, voi hyvällä omallatunnolla lopettaa paperin käytön. Se kun saastuttaa luontoa, vähentää kotimaista työllisyyttä eikä kasvata bruttokansantuotetta. Sitä paitsi pyyhkiminen onnistuu indonesialaisittain vallan mainiosti ilman paperiakin: vedellä ja kädellä. Otat vettä napolla ja huuhtelet vasemmalla kädellä. Oikea käsi on varattu kättelyyn ja syömiseen. Varothan sekoittamasta käsiä, ettei ruoka ala maistua oudolta.
Asiasanat: lama, lamatalkoot, kauppa, hyödyke, turhake, ostaminen, osta, markkinointi, tuotesuunnittelu, Cucatrap, älypupu, wc-paperi, matkasterilisaattori, banaaniteline, ekologia, kansantalous, paperiteollisuus, bruttokansantuote, bkt, työllisyys.
Lue lisää »
| |
