Miksi Suomi ei houkuta huippujohtajia?
Tuoreen talousuutisen mukaan Suomi ei vedä huippujohtajia. Maa ei kiinnosta asuinkohteena ja palkat ovat surkeita. Ilmiö ei ole uusi. Jo Ruotsin vallan aikana komennus Suomeen vastasi karkotusta. 1600–luvulla Suomen kenraalikuvernööriksi nimitetty Per (Pietari) Brahe lähti maahan vastenmielisesti. Hän luonnehti kuninkaalle osoittamassaan kirjeessä Suomen tilaa synkin sävyin. Maassa oli vain autioituneita kouluja ja kirkkoja, asukkaat taas olivat laiskoja ja juoppoja. Arvonimistäkään ei ollut apua Brahe korosti selvinneensä komennuksestaan vain Jumalan avulla. Hän kertoi kohtaamistaan vaikeuksista ja vaaroista kuin varhaiset ulkomaiset matkakirjoittajat. Nämä kehottivat matkalaisia suojautumaan Suomessa ristinmerkein, koska suomipaholaiset pelottelivat usein ohikulkevia huudoillaan tai tekemällä kepposia. Suomeen houkuteltiin virkamiehiä arvonimillä, mutta nämäkään eivät riittäneet. Virkamiehet vaihtoivat mieluusti toimensa muualle. Pentti-herttua esimerkiksi luopui Suomen...