31. joulukuuta 2011
25. joulukuuta 2011
Abot ja muut turhat alkuasukkaat
Selailin 50-luvulla kirjoitettua brittiläisen imperiumin historiaa. Vaikka opuksessa ei ollut ainuttakaan kuvaa, se oli kaukana tylsästä historiankirjoituksesta.
Kirjoittaja S. Reed Brett ei ajan tapaan siekaile esittäessään käsityksiään brittien rodullisesta ylemmyydestä. Hän summaa supervallan hallinto-ongelmat näpsäkästi. Australiassa ongelmia ei ollut, sillä alkuperäisväestö koostui pelkistä aboriginaaleista, jotka voitiin kylmästi sivuuttaa oppimattomina ja alempiarvoisina. Kanadassa tilanne oli kimurantein, sillä siellä oli valkoista väestöä, jota piti kohdella tasa-arvoisesti.
Reedin mukaan britit olivat siirtomaahallitsijoina oikeudenmukaisempia kuin eurooppalaiset kilpailijansa. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa he kohtelivat mustia paremmin kuin hollantilaiset buurit. Buureille mustat olivat orjia ja he itse vanhan testamentin valittu kansa, joka oli oikeutettu hallitsemaan muita.
Keniassa kuulin värillisiltä toisenlaisen tarinan brittien tasa-arvoisuudesta. Siirtomaavaltiaat eivät sallineet mustien käyttää lasisia astioita. Kuka tahansa valkoinen saattoi rikoksen havaitessaan poistaa arvokkaan lasin arvottoman kädestä.
Onko ihme, että valkoiset eivät ole Keniassa suosittuja? Takaisinmaksusta saavat osansa kaikki, myös kolonisoidusta valtiosta tulevat suomalaiset. Ruotsalaiset ja venäläiset ojensivat meitäkin isän kädellä. Sama pelko ja kosto kukoistavat kaikkialla tasapuolisesti vuosisadoista ja maailmankolkista riippumatta.
Asiasanat: Britannia, siirtomaavalta, aboriginaali, aboriginaali, Australia, Etelä-Afrikka, musta, valkoinen, rasismi, mzungu, persu, perussuomalainen, sivistyneistö, epäsivistyneistö.16. joulukuuta 2011
Penismonologeja Bangkokista
Lawrence Osbornen kuvaus sexpattielämästä Bankokissa on saanut vaikutteita film noirista. Se kuvaa märehtijäksi muuttuneen miehen yöllisiä vaelluksia paheiden kaupungissa.
Brittiläinen Osborne on kirjoittanut aiemmin lehtijuttuja ja muutaman matkakirjan. Hän on elänyt nomadielämää Meksikossa, Ranskassa, Italiassa ja Marokossa. Thaimaaseen hän päätyi, kun elämä lännessä kävi turhan kalliiksi ja tylsäksi. Hän vuokrasi asunnon Bangkokista ja kuvaa kirjassaan Bangkok Days (2009. Ei suomennettu.) joutilasta elämäänsä. Hän lehmäilee yön pimeydessä ympäri kaupunkia, haastattelee muita sexpatteja ja tapailee tietysti tyttöjä.
Bangkok vetää Osbornen kaltaisia vaeltajia. Kirjailija selittää kaupungin suosiota länsimaiden fyysisellä eristyneisyydellä, johon haetaan hoitoa. Hymyjen maaassa kehot painautuvat toisiaan vasten parantavassa kuumuudessa. On hierontaa, kylpyjä, jalkahoitoja, seksiä. Onnea on se, kun apteekista voi ostaa Viagraa edullisesti ja ilman reseptiä.
Luonnollisesti juuri kukaan seksiä ostavista ei koe itseään seksituristiksi, ei Osbornekaan. Niitä ovat ne muut. Osborne kuvaa, miten pahimmatkin naistenvihjaajat ovat salaa rakastuneita kulutustuotteisiinsa. Toisinaan persaukinen kirjailija menee itse tyrkylle baareihin ja antaa rikkaan ja keski-ikäisen japanilaisnaisen poimia hänet maksusta mukaansa.
Bangkokissa niin seksituristit kuin prostituoidutkin voivat kadota anonyymiyteen, luoda itselleen uuden identiteetin tai rappeutua rauhassa. Joskus on joka tapauksessa kuoltava, Osborne heittää, ja mikä olisi siihen parempi paikka kuin Bangkok, rappion pääkaupunki?
Osborne vihaa puhtaita kaupunkeja. Lika on terveyden merkki eikä hän tarkoita hampurilaisbaarien vastenmielisiä käärepapereita kaduilla, vaan käyneitä ja mätiä hedelmiä, luita ja räkää. Niitä Bangkokista löytyy yhtä viljalti kuin kirjallisia viitteitä paljon lukeneelta ja laaja-alaisen kulttuuriperinnön hankkineelta Osbornelta. Kirjan hämyinen tunnelma on nautittava rappiossa ja dekadenssissaan.
Asiasanat: Lawrence Osborne, Bangkok Days, penis, monologi, Thaimaa, seksituristi, seksiturismi, kirja-arvio, kirjallisuus.11. joulukuuta 2011
Nelonen Maailma
Nelonen Maailma sponsoroi ystävällisesti käyttöömme videokameran. Kuvaamme kanavalle Santerin kanssa elämästämme videopäiväkirjaa, jonka ensimmäinen osa tulee ulos tammikuussa 2012. Tervetuloa mukaan!
7. joulukuuta 2011
Hannah ja sisaret | Woody Allen
Hannah ja sisaret on täynnä loistavia näyttelijöitä, mutta Michael Caine varastaa naisilta pääosan.
| Elokuva | Hannah ja sisaret/Hannah And Her Sisters |  |
| Vuosi | 1986 | |
| Ohjaaja | Woody Allen | |
| Pääosissa | Woody Allen, Michael Caine, Mia Farrow, Carrie Fisher, Barbara Hershey, Lloyd Nolan, Maureen O'Sullivan, Daniel Stern, Max von Sydow, Dianne Wiest | |
| Maa | Yhdysvallat | |
| Genre | Komedia, draama | |
| Käsikirjoitus | Woody Allen | |
| Suomessa | Saatavana DVD:nä |
Hannah And Her Sisters (1986. Suomennettu nimellä Hannah ja sisaret) alkaa amerikkalaisittain tärkeällä tapahtumalla, kiitospäivän illallisella. New Yorkin Central Parkiin on kerääntynyt koko suku. Tunnelma ei ole ahdistava kuten Allenin aiemmassa perhedraamassa Interiors, mutta ihmissuhdekiemuroita ei tästäkään elokuvasta puutu.
Emäntä Hannah (Mia Farrow) on menestyksekkäälle näyttelijänuralle palannut entinen kotiäiti, jonka mies Elliot (Michael Caine) tienaa perheelle elannon rock-muusikkojen sijoitusneuvojana. Kolmiodraama syntyy, kun Elliot ihastuu vaimonsa nuorimpaan sisareen, Leehen (Barbara Hershey) ja aloittaa tämän kanssa salasuhteen. Lee on ikuinen opiskelija ja entinen alkoholisti, joka asuu itseään huomattavasti vanhemman erakkotaiteilijan, Frederickin (Max von Sydow), kanssa.
Sisaruksista keskimmäinen, Holly (Dianne Wiest) on ongelmaisin, entinen kokaiiniaddikti, joka perustaa ystävänsä kanssa Stanislavskin pitopalvelun ja aloittelee käsikirjoittajan uraa. Hän puolestaan solmii suhteen Hannahin ex-miehen Mickey Sachsin (Woody Allen) kanssa. Mickey on menestynyt tv-tuottaja, joka kärsii hypokondriasta. Hänen korvissaan tinnittää ja lääkäri epäilee aivokasvainta. Kun tautiuhka väistyy, iskee eksistentiaalinen ahdistus, johon Mickey hakee epätoivoissaan lääkettä katolisesta kirkosta. Kun pappi kysyy, miksi juuri katolisuus olisi ratkaisu hänen ongelmiinsa, Mickey toteaa: “First of all, because it is a very beautiful religion and it is a very strong religion, well-structured.”
Myös itse elokuva on tarkkaan, romaanimaisesti strukturoitu. Otsikoitujen episodien avulla liikutaan eri henkilöiden vaiheissa ja ajatuksissa. Omien suhteidensa lisäksi sisarukset saavat selvitellä myös vanhempiensa välejä ja ongelmia. Vanhan näyttelijäparin haaveet eivät toteutuneet. Jäljellä on paljon katkeruutta itseä ja toista kohtaan, joka purkautuu loukkauksina, juomisena, mustasukkaisuutena ja uskottomuutena.
Woody Allen on Mickeynä tavalliseen tapaan älykäs ja hauska. Mies on todennut, että hänen portfolioonsa kuuluu kaksi henkilötyyppiä: huonomainen nuhru, jollaisten parissa mies on kasvanut sekä älykkö, koska hänellä on silmälasit. Myös Mia Farrow'n roolihenkilö muistuttaa hieman näyttelijän omaa elämää adoptiolapsineen, uravalintoineen ja Connecticutin taloineen. Elokuvan sielu on kuitenkin Michael Caine. Hän tekee loistavan roolityön himonsa ja avioliiton turvallisuuden välillä ailahtelevana miehenä.
Allen kuvaa newyorkilaismaisemia tenhoavasti: kirja-, vinyyli- ja tupakkakauppoja, punkluolia ja jazz-ravintoloita. Jopa taloista törröttävissä rakennustelineissä, roskaisissa kaduissa ja epäilemättä virtsanhajuisissa puhelinkopeissa on samaa romanttisuutta kuin syksyisessä Keskuspuistossa, kun taustalla soi tunnelmallinen piano- ja cembalomusiikki ja upeat trumpettisoolot.
Asiasanat: Woody Allen, Hannah And Her Sisters, Hannah ja sisaret, elokuva, elokuva-arvio, komedia, draama, ihmissuhteet, salasuhteet, Mia Farrow, Max von Sydow, Michael Caine, Barbara Hershey, Dianne West, New York, Yhdysvallat.
