|
| |
 Brittiläisen Nick Hornbyn käsissä vaikeatkin aiheet kevenevät hersyväksi huumoriksi. Tällä kertaa kirjailija kysyy: miten olla hyvä ihminen.
How To Be Good (suom. nimellä Hyvät ihmiset.) kertoo nelikymppisestä Katiestä. Hän on lääkäri ja kahden lapsen äiti, joka haluaa eron 15-vuotisesta liitostaan. Tilanne kuitenkin mutkistuu, kun aviomies David tutustuu parantaja DJ GoodNewsiin ja muuttuu hyväksi ihmiseksi. Hän alkaa järjestellä niin naapureiden kuin omaankin vierashuoneeseensa tilaa Lontoon asunnottomille.
Katie käy sisäistä kamppailua. Hän on piiloutunut lääkärin roolinsa taakse ja kuvitellut olevansa hyvä ihminen, mitä hän myös toistaa mielessään itselleen (“Olen lääkäri. Olen hyvä ihminen.”) Katie ei ole kuitenkaan laittanut koskaan itseään likoon. Ongelmat jäävät työpaikalle. Katiesta on OK antaa hieman rahaa tarvitseville, mutta kun köyhät tunkevat naapurustoon ja oman katon alle, toiset arvot paljastuvat. Hieman samaa ajattelua voi nähdä suomalaisten suhtautumisessa romanialaisiin kerjäläisiin. Ongelmat on ennen siirretty pois silmistä veljeskoteihin ja yömajoihin, mutta kadulla ne muistuttavat ikävästi olemassaolostaan ja tuovat mieleen omantunnon rauhaa häiritseviä kysymyksiä.
Hyvät ihmiset on arkipäivän etiikkaa. Se pohtii mitä on hyvyys ja kuinka toteuttaa sitä omassa elämässään. Kumpi on parempi: maailmanparannus vai omien läheissuhteiden hoitaminen? Katielle kysymykset ovat liikaa ja hän antaa lopulta ulkopuolisen valita puolestaan.
Kirja on Hornbylle tuttuun tapaan jouheva. Päähenkilö on puheliasta sorttia ja jopa hieman liiankin lörpöttelevä. Teksti on suurelta osin Katien sisäistä monologia, jossa on paljon tarkentavia lauseita, sanojen ehkä rytmiseksi tarkoitettua toistoa ja puhekielelle ominaista rönsyilyä. Tyylillisesti kirja ei ole terävä, mutta toisaalta aihe on sitäkin kiinnostavampi, olkoonkin että loppuratkaisu tuottaa auttamattoman pettymyksen. Pikkuporvarillinen itsekkyys ja mukavuudenhalu voittavat kokeilut.
Asiasanat: Nick Hornby, How To Be Good, Hyvät ihmiset, kirja-arvio, huumori, avioero, parantaja, hyvyys, empatia, auttaminen, Englanti, kirja.
Lue lisää »
Sympaattinen henkilökuva managerista, joka elää tähtiensä elämää.
| Elokuva | Broadway Danny Rose |  |
| Vuosi | 1984 |
| Ohjaaja | Woody Allen |
| Pääosissa | Woody Allen, Mia Farrow, Nick Apollo Forte. |
| Maa | Yhdysvallat |
| Genre | Komedia |
| Käsikirjoitus | Woody Allen |
| Suomessa | Saatavilla DVD:nä |
Broadway Danny Rose (1984) alkaa newyorkilaisessa kahvilassa. Joukko koomikkoja muistelee legendaarista manageria, Danny Rosea (Woody Allen), jonka mukaan eräs kahvilan voileivistä on nimetty.
Takaumassa palataan Dannyn tarinaan. Hän on tähdilleen manageri, ystävä, isä ja ripittäjä. Hän valitsee heidän vaatteensa, luo heidän maneerinsa. "I gotta get involved", Danny tilittää. Miehen tragedia on siinä, että todelliset tähdet jättävät hänet kun alkavat menestyä. Dannyn kaartissa ovat enää jäljellä laseja soittava nainen, hypnotisti, sokea ksylofonin soittaja ja yli-ikäinen ja -painoinen laulaja Lou Canova (Nick Apollo Forte), jonka hitti 'Agita' kertoo ruuansulatusongelmista.
Loun myötä Danny sotkeutuu italialaisiin mafiapiireihin, mistä saadaan elokuvaan lisää kierroksia. Tähti haluaa, että Danny käy hakemassa New Jerseystä hänen tyttöystävänsä Tina Vitalen (Mia Farrow) katsomaan keikkaa. Danny lähtee matkaan vastahakoisesti ja kohtaa hurjistuneen naisen. Mia Farrow on piiloutunut ison valkoisen kiharapörrön ja Italiassa juuri nyt suurta muotia olevien jättikokoisten aurinkolasien taakse. Ääni on kuitenkin jäljittelemätön. Varsinainen soppa syntyy, kun Dannya luullaan Tinan uudeksi poikaystäväksi. Italialainen kilpakosija vannoo latinalaiseen tapaan tappavansa hänet ja lähettää raggarit perään pesäpallomailat kädessä.
Elokuva on hieno henkilökuva hyväsydämisestä miehestä. Se on myös tarina ystävyydestä ja hienovireinen alku rakkauskertomukselle. Mustavalkoiseen elokuvaan tuovat maanläheistä tunnelmaa italialaiset pizzeriat ja tuhdit mammanpojat, mamone, joille perheen kunnia on kaikki kaikessa. Älylliset heitot tekevät tällä kertaa tilaa sympatialle.
Asiasanat: Woody Allen, Mia Farrow, Broadway Danny Rose, elokuva, elokuva-arvio, komedia, manageri, Italia, mafia, henkilökuva, ystävyys, rakkaus, Yhdysvallat.
Lue lisää »
 Maija-Leena Kallelan ja Juhani Sarsilan vastikään ilmestynyt Ne mainiot helleenit on nimensä mukaisesti mainio lisä antiikkia käsittelevään kirjallisuuteen. Se on taidolla ja viisaudella kirjoitettu, viihdyttävä. Tätä kirjaa on ilo suositella vaikkapa lahjaksi pukinkonttiin.
Kirjassa käydään läpi antiikin suuria nimiä taruajoista hellenistiseen kauteen kolmella kielellä: suomeksi, englanniksi ja latinaksi. Tekstissä esiintyy paljon superlatiiveja, kuinkas muutenkaan, kun käsiteltävänä ovat Aleksanteri Suuri, Aristoteles ja Arkhimedes vain a:sta aloittaakseni.
Kotiryssän tilalle kreikkalainen?
Epäilemättä jokainen lukija löytää kirjasta oman kuuluisan kreikkalaisen seurakseen, kuten tekijät esipuheessa ennustavat. Itse kiinnyin erityisesti klassisen kauden filosofeihin, kuten kyynikko Diogeneen, joka julisti olevansa kaikkien maailmojen kansalainen. Hän myös pyysi Aleksanteri Suurta riemastuttavasti väistymään pois tieltä aurinkoa varjostamasta.
Jo antiikin kreikkalaisista löytyi kiertolaiselämää viettäneitä, kuten Demokritos, joka matkusti Etiopiaan ja joidenkin tietojen mukaan Persian kautta jopa Intiaan asti. Aleksanteri Suuren tiedetään suuremmalla varmuudella saavuttaneen Intian, tosin hieman sotaisammissa merkeissä. Myös Pythagoras kierteli pitkin maailmaa. Hän oppi egyptiläisiltä papeilta salatieteitä, ja hänet oli vihitty erilaisiin Kreikan ja barbaarimaiden salaisiin menoihin.
Gordionin solmu ja Damokleen miekka
Filosofista nomadismia edusti Herakleitos, jonka mukaan pysyvyys oli pelkkää mielen harhaa, kun taas muuttuvuus oli totta: “Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan.” Käytännöllisempää näkökantaa edusti Bias, yksi Kreikan seitsemästä viisaasta. Kun hän pakeni kotikaupungistaan, jonka vihollinen oli vallannut, hänen matkatavaroittensa vähyyttä ihmeteltiin. Bias vastasi: “Mutta minähän kannan kaiken omaisuuteni mukanani.”
Sisiliassa tämän vuoden viettäneenä luin kiinnostuneena myös Empedokleesta, jonka kerrotaan heittäytyneen Etnan kraatteriin, jotta hänen luultaisiin liittyneen jumalten seuraan. Sisilialaisen tulkinnan mukaan mies lienee kuitenkin jäänyt hirviön armoille. Paikallisen legendan mukaan Etnan kraattereissa asustaa nimittäin meduusa, joka muuttaa tunkeilijat katseellaan kiveksi.
Kirjasta selviää myös alkuperä sanonnalle “Suutari pysyköön lestissään” sekä tarinat käsitteiden Damokleen miekka ja Gordionin solmu ympärille. Arkhimedeen laki, kappale syrjäyttää painonsa verran vettä, saa uuden kontekstin, kun selviää, että se syntyi kaupallisista syistä, petoksen paljastamiseksi.
Suurmiehiä ja sosiopaatteja
Kertomukset ovat lyhyitä ja ilmavia, ja soveltuvat sellaisina erinomaisesti ääneen luettaviksi. Ne jättävät tilaa ajatella, riemastua ja hörähtääkin.
Selväksi käy, että kreikkalaisille sivistys oli elämässä kaikkein tärkeintä, ellei oteta lukuun Themistoklesta, joka tokaisi: “Mieluummin soisin oppivani unohtamisen taidon, sillä on paljon asioita, jotka haluaisin pyyhkiä pois muististani, vaan en siihen pysty.”
Hybriksestä eli ylimielisyydestä kreikkalaiset filosofit varoittivat toistuvasti ja monet heistä siihen myös sortuivat. Lieneekö tässä opettamisen paradoksi: harva profeetta tekee kuten saarnaa. Nykypäivän psykologit epäilemättä määrittäisivät monet antiikin suurmiehistä psykopaateiksi, sosiopaateiksi, Kristus-kompleksista kärsiviksi kylähulluiksi tai mustiksi messiaiksi. Vai mitä olet mieltä Hegesiaasta, joka ajoi opetuksillaan monia oppilaitaan itsemurhaan:
Esittäessään käsityksensä ihmiselämän surkeudesta Hegesias puhui niin taitavasti, että kuningas Ptolemaios kielsi häntä käsittelemästä aihetta luennoillaan, koska kohtuuttoman monet oppilaat olivat hänen opetustaan kuultuaan alkaneet vihata elämää ja päättäneet päivänsä oman käden kautta.
Antiikin Kreikassa ihannoitu seksuaalisuuden muoto, poikarakkaus, on kirjassa kierretty siististi viittauksella poikapalvelijoihin, joita tyranni Dionysios kehotti tarjoilemaan Damokleelle “mitä tämän mieli suinkin teki”. Ratkaisu on diplomaattinen, sillä homoteema on saanut kuluneen viikon aikana suomensukuiset liikkeelle.
Filosofiaa kuoleman varjossa
Kuoleman käsite, sen selittäminen ja ymmärtäminen, oli luonnollisesti suurin filosofien intohimoista. Moni kreikkalaisista uskoi kuoleman jälkeiseen elämään ja Manalaan, mutta myös jälleensyntymisopeille riitti kannatusta. Pythagoras esimerkiksi sanoi muistavansa monta entistä elämäänsä. Kun hän kerran näki miehen kurittamassa vikisevää koiranpentua, hänet valtasi sääli ja hän komensi:
Lakkaa pieksämästä sitä koiraa, sillä siinä asuu
rakkaan ystäväni sielu. Tunnistin hänet äänestä.
Ne mainiot helleenit on julkaistu painettuna ja se soveltuisi kompaktin muotonsa ansiosta mitä erinomaisimmin myös e-kirjaksi, kuten tekijät alkusanoissa vihjaavat. Toivottavasti kustantaja tarttuu tilaisuuteen, joka toisi teokselle varmasti myös uudempien mediaformaattien suosijoita.
Asiasanat: Juhani Sarsila, Ne mainiot helleenit, Tarinoita antiikin Kreikasta, hype, hybris, kuolema, homo, homoseksuaalisuus, Demokles, Pyrhagoras, Aleksanteri Suuri, Aristoteles, Arkhimedes, Diogenes, filosofia, Gordionin solmu, Damokleen miekka, Arkhimedeen laki.
Lue lisää »
Tästä ei suomalainen komedia parane. Siivoton juttu kertoo Ranesta ja Kokista, jotka ryhtyvät Pelastusarmeijan leipäjonosta yrittäjiksi. Tapio Piiraisen käsikirjoittama ja ohjaama elokuva kolmentoista vuoden takaa on taas pian ajankohtaisempi kuin koskaan, kun nyt pumpattava talouskupla puhkeaa.
| Elokuva | Siivoton juttu |  |
| Vuosi | 1997 |
| Ohjaaja | Tapio Piirainen |
| Pääosissa | Kai Lehtinen, Pertti Koivula |
| Maa | Suomi |
| Genre | Komedia |
| Käsikirjoitus | Tapio Piirainen |
| Suomessa | Saatavana DVD:nä |
Rane (Kai Lehtinen) ja Kokki (Pertti Koivula) ovat elokuvassa suoraselkäisiä suomalaisia. He tekevät kuten poliitikot 90-luvun laman jälkeen kansalaisia komensivat. Jokaisen piti luoda oma työpaikkansa, sillä yrityksissä tai valtionhallinnossa niitä ei ollut tarjolla.
Rane ja Kokki saavat pankista viiden tuhannen markan pääoman ja hakevat sen turvin Tukholmasta pesukoneen. Syntyy firma nimeltään Spesiaali-siivous, joka on erikoistunut huonekalujen päällisten ja mattojen puhdistukseen. Koska kummallakaan ei ole aikaisempaa kokemusta alasta, oppi hankitaan asiakkaissa.
Siivoton juttu on perisuomalainen: elokuvan koomisuus syntyy traagisuudesta. Ranen ja Kokin yrittäjäuralla on takaiskuja, mutta hieman Uuno Turhapuroa muistuttava Rane ei lannistu. Kun yksi yritysidea kariutuu ja jäljelle jäävät jättivelat, kypsyy mielessä jo seuraava bisnesidea.
Samaan sisukkaaseen asenteeseen (yllytyshulluuteen ja alamaisuuteen) perustunee se, että Suomen yrittäjäkielteisessä bisnesympäristössä on sentään 250 000 pientä ja keskisuurta yritystä. Ne muodostavat suomalaisen yrityskannan valtaenemmistön, lähes sata prosenttia. Aloittavien yritysten määrä lähti kasvuun nimenomaan 1990-luvun laman seurauksena, mikä todistaa siitä, että poliitikkojen lobbausretoriikka toimi.
Elokuva kertoo suomalaisen yhteiskunnan vinoutumista kevyesti. Kriitikiltä ei säästetä poliitikkoja ja poliiseja, mutta ei myöskään tottelemaan valmiita kansalaisia, jotka elättelevät lapsenomaista uskoa auktoriteetteihin.
Asiasanat: Siivoton juttu, Tapio Piirainen, Kai Lehtinen, Pertti Koivula, tv-elokuva, elokuva-arvio, 90-luvun lama, työttömyys, Pelastusarmeija, leipäjono, yrittäjyys, yrittäjä, bisnesidea, auktoriteettiusko, Suomi.
Lue lisää »
 Paul Austerin tempukkaasta tuotannosta löytyy äärettömän yksinkertainen tarina, jossa kivet ovat kiviä ja velka vankeutta.
Paul Austerin tuotantoon tulee palattua säännöllisin väliajoin. Hänen alkutuotantonsa absurdisti vaeltaviin ja askeettisesti eläviin henkilöhahmoihinsa on helppo samastua.
Toisinaan kerronnan eri tasoilla temppuilu, intertekstuaalisten viitteiden ylenpalttisuus ja pseudofilosofiat ärsyttävät snobbailuna, mutta silloin luen kirjan The Music Of Chance (1990. Suomennettu nimellä Sattuman soittoa).
Ameebamaisia tulkintoja
Sattuman soittoa on rakenteeltaan perinteinen. Se etenee kronologisesti kolmannen persoonan kertojan johdatuksessa. Bostonilainen palomies Nashe saa perintönä 200 000 dollaria ja ajelee ympäri Valtoja, kunnes varat hupenevat. Hän tapaa pokerinpelaajan, Pozzin, laittaa viimeiset rahansa peliin ja: häviää.
Kaverukset joutuvat austermaiseen tapaan osaksi toisten megalomaanisia suunnitelmia. Heistä tulee velkavankeja ökyrikkaille pelikumppaneilleen, jotka rakentavat vanhasta brittilinnasta muuria jättääkseen jälkensä maapallolle.
Tarinan yksinkertaisuuden ja konkreettisuuden ansiosta se avautuu moneen suuntaan. Nashessa voi halutessaan nähdä Sisyfoksen kaltaisen eksistentialistisen sankarin tai arkisemmin vaikkapa osamaksuveloissa kamppailevan antisankarin.
Asiasanat: Paul Auster, The Music of Chance, Sattuman soittoa, Sisyfos, eksistentialismi, antisankari, velkavankeus, uhkapeli, Boston, Yhdysvallat.
Lue lisää »
 | Mikä on elämän tarkoitus? Kuinka kauan mina elän? Tohtorska Santeri päätti auttaa ihmiskuntaa vastaamalla maailman vaikeimpiin kysymyksiin.
Santerin vastaukset ovat luonnollisesti autoritatiivisia, objektiivisia totuuksia, joilla on jumalallinen alkuperä eikä niitä siksi sovi kyseenalaistaa. |
- Mikä on elämän tarkoitus?
Rakkaus.
- Onko Jumalaa olemassa?
Ehdottomasti kyllä ja ehdottomasti ei.
- Onko blondeilla hauskempaa?
Riippuu siitä, onko aidosti blondi vai blondattu, ja siitä pitääkö tukan värjäystä hauskana vai ei.
- Millainen ruokavalio on paras?
Vesipaasto. Toiseksi paras on suolaton ja sokeriton vegaaniruokavalio.
- Onko avaruudessa elämää?
Onko maapallo avaruudessa ja tunnetko sinä eläväsi?
- Kuka on maailman suosituin ihminen?
Me kaikki. Olemme yhtä.
- Mitä on rakkaus?
Elämän tarkoitus. (Vrt. kysymys nro 1.)
- Mikä on onnen salaisuus?
Onnea ei voi ostaa eikä ansaita. Se pitää valita.
- Kuoliko Tony Soprano?
Kukaan meistä ei synny eikä kuole, ei myöskään Tony Soprano.
- Kuinka kauan mina elän?
Ikuisesti, mutta vain jos haluat uskoa niin.
Yksinkertaista, eikö totta?
Vai liiankin yksinkertaista? Maailman vaikeimmat kysymykset ovat retorisia. Niihin ei ole tarkoituskaan etsiä ratkaisuja. Jos vastaukset lyötäisiin lukkoon, ihmiselämä muuttuisi tarkoituksettomaksi. Kuten tieteessä, vastauksia tärkeämpiä ovat mielenkiintoiset kysymykset, jotka antavat tilaa mitä erilaisimmille spekulaatioille, teorioille, tulkinnoille ja mielipiteille. Elämä olisi tylsää mustavalkoisessa maailmassa, jossa olisi vain oikeita ja vääriä vastauksia. Se olisi kuin elämä suomalaisen koulun pulpetissa.
Asiasanat: Elämän tarkoitus, retorinen kysymys, rakkaus, onnellisuus, koska minä kuolen, Tony Soprano, kuinka kauan minä elän, mitä on rakkaus, onko Jumala olemassa.
Lue lisää »
| |
Brittiläisen Nick Hornbyn käsissä vaikeatkin aiheet kevenevät hersyväksi huumoriksi. Tällä kertaa kirjailija kysyy: miten olla hyvä ihminen.
