Tekstit

Elokuva The Lovely Bones eli Oma taivas

Kuva
Piristävän erilainen näkökulma murhaan syntyy, kun kuollut tyttö laitetaan antamaan vihjeitä tutkijoille ja perheelleen haudan takaa. Elokuva The Lovely Bones/Oma taivas Vuosi 2009 Ohjaaja Peter Jackson Pääosissa Saoirse Ronan, Mark Wahlberg, Rachel Weisz, Susan Sarandon, Stanley Tucci Maa Uusi-Seelanti, Yhdysvallat Genre Draama, rikos, fantasia Käsikirjoitus Peter Jackson, Fran Walsh, Philippa Boyens. Perustuu Alice Seboldin samannimiseen romaaniin. Suomessa Ensi-ilta 5.3.2010 The Lovely Bones (2009, suomennettu nimellä Oma taivas ) perustuu Alice Seboldin samannimiseen romaaniin vuodelta 2002. Vähän tunnetun kirjailijan teos myi Yhdysvalloissa reilun miljoonan ja pysytteli The New York Timesin myydyimpien kovakantisten listalla yli vuoden. Ohjaaja Peter Jacksonin versio tarinasta on taidokasta ja oivaltavaa työtä. Jackson muistetaan Oscareita kahmineesta, näyttävästä Taru sormusten herrasta -trilogiasta (2001-2003). Myös Oman taivaan visuaalinen toteutus on r...

The Road eli Tie

Kuva
Lohduton vaellustarina vie matkalle luonnonmullistuksen tuhoamaan Amerikkaan. Tuhka lentää, ihmissyönnistä innostuneet maanmiehet vainoavat eikä päivä paista. Elokuva The Road/Tie Vuosi 2009 Ohjaaja John Hillcoat Pääosissa Viggo Mortensen, Robert Duvall, Charlize Theron, Guy Pearce, Kodi Smit-McPhee Maa Yhdysvallat Genre Draama, jännitys, scifi Käsikirjoitus Cormac McCarthy ja Joe Penhall. Perustuu Cormac McCarthyn samannimiseen romaaniin. Suomessa Saatavana DVD:llä John Hillcoatin ohjaama The Road (2009, suomennettu nimellä Tie ) perustuu Cormac McCarthyn samannimiseen, Pulitzer-palkittuun romaaniin, joka julkaistiin vuonna 2006. Se kertoo nimettömästä isästä (elokuvassa Viggo Mortensen) ja hänen 12-vuotiaasta pojastaan (Kodi Smit-McPhee), jotka vaeltavat tuhoutuneen maan läpi kohti etelää ja merta. Kaikkialla vaanivat vaarat eikä ulkoilmaelämässä ole viiman piiskatessa hohtoa. Kulkurien elämässä tarinankerronnalla on tärkeä tehtävä, sillä se toimii ajankuluna, v...

Ei niin päivän päälle

Kuva
Harvan kulkurin takataskussa kulkee mukana kalenteria . Eurooppalaiseen, suunnitelmalliseen elämäntapaan tämä istuu huonosti, sillä ystävienkin tapaamiset täytyy sopia viikkoja etukäteen. Toisten matkalaisten kanssa on helpompaa. Sovin juuri haastatteluaikaa amerikkalaisen kollegani kanssa. Hän ehdotti tiistaita 22. päivä, minkä kerroin sopivan minulle yhtä erinomaisesti kuin minkä tahansa muun päivän. Seuraavana päivänä haastateltavani pahoitteli huomaneensa, että tiistai olikin 23. päivä, mihin minä: "Ei se mitään. Vietin viime vuonna uudenvuoden aattoakin erehdyksessä jo 30. päivä." Asiasanat: Kalenteri, aika, tapaaminen, suunnitelmallisuus, haastattelu, urbaanit nomadit, urbaani nomadi.

Konfettia karnevaaleihin

Kuva
Mitä tehdä kirjanpidoilla, verolomakkeilla, sopimuksilla ja muulla A4-saastalla? Ota oppia italialaisista, jotka ymmärtävät hauskanpidon päälle. Kävin viime viikolla tutussa monialaisessa kopiointiliikkeessä, joka hoitaa myös kirjanpitoja. Toimiala näytti laajentuneen entisestään. Hyllyille oli ilmestynyt koriste-esineitä ja lattialla makasi isoja konfettisäkkejä. Karnevaaliviikko oli alkamassa. Takahuoneesta kuului äänekästä rouskutusta. Kurkistin ovenraosta ja huomasin, että perheen isoäiti syötti siellä kirjanpitoja konfetin silppuamiskoneeseen. Mustavalkoisia papereita värittivät väliin laitetut markettien mainokset. Lopputuloksena oli kauniin sinipunakeltavihreävalkoista, unelmankevyttä konfettia, jota olisi mukava heitellä juhlijoiden päälle. Mikä riemukas liikeidea, mietimme tohtorskan kanssa. Itse paistoimme papereiden loimussa hillitysti makkaraa matkalle lähtöä juhlistaaksemme . Skål ja hauskaa karnevaalia! Asiasanat: karnevaali, konfetti.

Guy Ritchien Sherlock Holmes ei säväytä

Kuva
Vanhojen tarinoiden uudelleenlämmitykset kiinnostavat, mikäli joulunpyhien lipunmyynnistä Yhdysvalloissa voi jotain päätellä. Tai sitten ohjaaja Guy Richie, Madonnan ex-aviomies, ulosmittaa entisen puolisonsa hyvää karmaa. Elokuva Sherlock Holmes (2009) Vuosi 2009 Ohjaaja Guy Ritchie Pääosissa Robert Downey Jr., Jude Law, Rachel McAdams, Mark Strong, Eddie Marsan, Kelly Reilly. Maa Yhdysvallat Genre Toiminta, rikos, jännitys Käsikirjoitus Michael Robert Johnson, Anthony Peckham ja Simon Kinberg. Perustuu Arthur Conan Doylen luomaan hahmoon. Suomessa Ensi-ilta 22.1.2010 Guy Ritchien edellinen elokuva Rock'n'rolla oli päätöntä äijäilyä ja uudessa Sherlock Holmesissa (2009) on havaittavissa samoja piirteitä. Kung fulla terästetyt ja toisinaan hidastetut tappelunujakat ovat näyttäviä ja räjähdykset äänekkäitä. Ritchien Sherlock (Robert Downey Jr.) on boheemi ja hieman ruokkoamaton. Arthur Conan Doylen luoman dekkarihahmon kristallinkirkkaat aivot ovat ...