Päivi Kannisto

Austerin kirjat sisältävät tarinoita tarinoiden sisällä. Välillä kerronnassa on snobbailun makua, mutta monesti kirjailija onnistuu luomaan huikaisevia rinnakkaistodellisuuksia. Austerin New York -trilogian ensimmäisen osan avaa kirja City of Glass (1985, suomennettu nimellä Lasikaupunki .) Päähenkilö on Austerille mieleinen: kirjailija. Herra Quinn on eksistentialistinen sankari, joka ei tunne oloaan kotoisaksi omissa nahoissaan. Hän on itse asiassa mennyt vieläkin pidemmälle ja lakannut ajattelemasta itseään todellisena. Quinn elää dekkarihahmonsa, Max Workin, kautta, ensin kirjoissa, sitten myös arkielämässä. Minä olen sinä olet hän Kun herra Quinn saa puhelinsoiton, jossa kysellään Paul Auster -nimistä yksityisetsivää, hän ottaa miehen paikan. Tehtävänä on varjostaa miestä nimeltään Peter Stillman. Romaani edustaa postmodernismia, jossa merkityksiä ja identiteettejä rakennetaan ja puretaan. Minä olen sinä olet hän. Quinn on dekkarihahmo Max Workin lisäksi varjostamansa

Onko Melinda & Melinda Woody Allenin vastaveto Sinkkuelämälle ? Elokuva Melinda & Melinda Vuosi 2005 Ohjaaja Woody Allen Pääosissa Chiwetel Ejiofor, Will Ferrell, Jonny Lee Miller, Radha Mitchell, Amanda Peet, Chloë Sevigny, Wallace Shawn, Larry Pine, Daniel Sunjata, Steve Carell Maa Yhdysvallat Genre Komedia, draama Käsikirjoitus Woody Allen Suomessa Saatavana DVD:llä Melinda & Melinda (2005) alkaa sateisesta New Yorkista. Pöytäseurue pohtii pienessä ranskalaisbistrossa, onko elämä koomista vai traagista: “Elämä ei ole pohjimmiltaan koomista, vaan traagista.” “Sanoisin, että pikemminkin absurdia. Ei sille loppujen lopuksi voi kuin nauraa.” Eräs pöytäseurueen jäsenistä päättää tehdä kokeen. Hän kertoo tarinan ja pyytää paikalla olevia käsikirjoittajia (Wallace Shawn, Larry Pine) päättämään, kummasta on kyse, komediasta vai tragediasta. Söpö naapurintyttö vai kovia kokenut lommoposki? Seuraa kaksi tarinaa kovia kokeneesta Melindasta (Radha Mitch

Riivaajat jää usein Dostojevskin muiden mestariteosten kuten Rikoksen ja rangaistuksen ja Idiootin varjoon. Tämä tarjoaa Dostojevskin ystävälle erinomaisen tavan päteä erilaisuudellaan etenkin, kun poliittinen melodraama on vasta tulossa uudelleen muotiin. Riivaajat kertoo panslavismin ja ateismin mukanaan tuomasta hämmennyksestä venäläisessä kaupungissa. Romaanin keskeiset henkilöt edustavat erilaisia ideoita, jotka nielaisevat heidät lopulta kokonaan. Kiehtovia hahmoja ovat esimerkiksi Jumalaan uskova ja samalla ateismistaan kärsivä Shatov sekä itsemurhaa täydellisenä vapauden keinona puntaroiva Kirilov: “Todellinen vapaus koittaa vasta sitten, kun ei pidä väliä sillä elääkö vai kuoleeko.” Historian hurma Juonen sanotaan seuraavan Venäjän 1800-luvun poliittisia tapahtumia. Moskovassa murhattiin opiskelijanuorukainen ja tapauksen yhteydessä paljastui vallankumouksellinen salajuoni. Juonen aivoista tuli esikuva romaanin eräälle keskeiselle henkilölle, Peter Verkhovenskylle. M

Monikansallinen kirjailija J. Maarten Troost tunnetaan kirjastaan Kannibaalien seksielämä, The Sex Lives of Cannibals. Uusimmassa teoksessaan hän harkitsee Kiinaa uudeksi kotimaakseen ja lähtee muutaman kuukauden tiedustelumatkalle. Lost on Planet China: One Man's Attempt to Understand the World's Most Mystifying Nation (2008, ei suomennettu) alkaa varoituksella: Troost ei ole asiantuntija, vaikka on kirjoittanut Kiinasta paksuhkon kirjan. Hän ei tunne maan historiaa ja kieltäkin hän osaa niin vähän, että saa aikaan vain väärinymmärryksiä. Alun varoitus parodioi yritysten vastuuvapauksia, mutta lienee paikallaan myös vaativille matkakirjojen lukijoille. Troostin kirja ei tarjoa maassa matkanneelle uutta. Jokainen Kiinan-kävijä tuntee Troostin koomisesti kuvaaman tilanteen. Iltaisin hotellihuoneeseen tulee outoja puhelinsoittoja. Niiden tarkoitus ei valkene kielipuolelle sisällöstä, vaan illan hämärtyessä viereisistä huoneista kuuluvista äänistä. Viihdyttävää stereotyyp

Woody Allenin parodia venäläisen kirjallisuuden klassikoista vilisee kasakkahattuisia partasuita, huivipäisiä baabushkoja ja ortodoksipatriarkkoja. Allen itse istuu joukkoon kuin kala kuivalle maalle, kuten komediaan sopiikin. Elokuva Love And Death/Sota ja rakkaus eli älkää ampuko Napoleonia Vuosi 1975 Ohjaaja Woody Allen Pääosissa Woody Allen, Diane Keaton Maa Yhdysvallat Genre Komedia, parodia Käsikirjoitus Woody Allen Suomessa Saatavana DVD:nä Love and Death (1975) on Woody Allenin Sota ja rauha ja Rikos ja rangaistus , parodia venäläisen kirjallisuuden klassikoista. Tarina alkaa dramaattisesti. Päähenkilö Boris Grushenko (Woody Allen) odottaa kuolemantuomiota Napoleonin murhayrityksestä ja pohtii: “Jos jumala on olemassa, hän on luuseri.” Borisin vaiheita seurataan nuoruudesta rikokseen. Hän on vastahakoinen sankari, joka istuu elokuvan alussa teini-ikäisenä ullakolla miettimässä moraalia, jumalaa ja olemassaoloa pistooli kädessä kuten kunnon dostojevskiläisen

Selailin vanhaa Bangkok Post -sanomalehteä, jossa oli noteerattu Suomen tuore vaalitulos. Perussuomalaiset oli käännetty muotoon True Finns eli tosisuomalaiset. Olisiko osuvampi käännös Simple, Yksinkertaiset? Vai Basic, Alkeelliset tai ehkä jopa Elementary eli Perus- aivan kuten sanassa peruskoulu. Ajatuskulku olisi näissä käännöksissä yhtä yksinkertainen kuin perussuomalaisten populismissa: me ei haluta muita meidän jääkaappiin syömään meidän maksalaatikkoja, juomaan meidän viinoja ja viemään meidän naisia. Hus pois pahat ulkomaalaiset! Mikä sitten on meidän ? Suomalaisuus on pelkkää ruotsalaista ja venäläistä lainaa, kuten kansallisfilosofi J.V. Snellman postmodernin tekotaiteellisesti totesi. Kansallisuusaate vain sattui sopimaan 1800-luvulla eliitin pirtaan, sillä sen avulla kansa saatiin sidottua turpeeseen ja pidettyä nöyränä. Vuosisadat ovat vaihtuneet, mutta kansallismielisyys palvelee yhä valtaa tavoittelevien pyrkimyksiä. Äänestäjille luvataan valoisampaa tuleva

Belgialaisen Jean-Philippe Toussaint'n puhdas ja tarkkapiirtoinen kieli vie metafyysiselle matkalle näennäisen yksinkertaisen tarinan muodossa. Faire l'amour (2002, ei suomennettu.) eli Rakastella on kuvaus yhdestä yöstä Tokiossa, rakkaussuhteen päättymisestä. Se on sensuelli ja julma sortumatta kliseisiin. Toussaint'n tyyli on muuttunut edellisten teosten, etenkin Kylpyhuoneen jälkeen vuolaammaksi. Tarina on silti tuttuun tapaan minimalistinen. Siitä ei käy ilmi, miksi pariskunta eroaa ja mikä on heidän historiansa. Kertoja sanoo: “Rakastimme, mutta emme enää sietäneet toisiamme.” Kertoja on tuttuun tapaan nimetön ja vailla merkittäviä ominaisuuksia, mutta tällä kertaa hänellä ei ole kylpyhuoneessa majailevan kollegansa herkullista ja hienovireistä ironian tajua. Faire l'amour on melankolinen ja kiinnittyy hetkeen: ajatuksiin, tekoihin, esineisiin, valoihin, varjoihin. Kieli on yhtä aikaa poeettista ja metafyysistä sileän pinnan alla. Aikaeron tuomaa uneto