Tekstit

Dostojevskin riivaama

Kuva
Riivaajat jää usein Dostojevskin muiden mestariteosten kuten Rikoksen ja rangaistuksen ja Idiootin varjoon. Tämä tarjoaa Dostojevskin ystävälle erinomaisen tavan päteä erilaisuudellaan etenkin, kun poliittinen melodraama on vasta tulossa uudelleen muotiin. Riivaajat kertoo panslavismin ja ateismin mukanaan tuomasta hämmennyksestä venäläisessä kaupungissa. Romaanin keskeiset henkilöt edustavat erilaisia ideoita, jotka nielaisevat heidät lopulta kokonaan. Kiehtovia hahmoja ovat esimerkiksi Jumalaan uskova ja samalla ateismistaan kärsivä Shatov sekä itsemurhaa täydellisenä vapauden keinona puntaroiva Kirilov: “Todellinen vapaus koittaa vasta sitten, kun ei pidä väliä sillä elääkö vai kuoleeko.” Historian hurma Juonen sanotaan seuraavan Venäjän 1800-luvun poliittisia tapahtumia. Moskovassa murhattiin opiskelijanuorukainen ja tapauksen yhteydessä paljastui vallankumouksellinen salajuoni. Juonen aivoista tuli esikuva romaanin eräälle keskeiselle henkilölle, Peter Verkhovenskylle. M

Hukassa Kiinassa

Kuva
Monikansallinen kirjailija J. Maarten Troost tunnetaan kirjastaan Kannibaalien seksielämä, The Sex Lives of Cannibals. Uusimmassa teoksessaan hän harkitsee Kiinaa uudeksi kotimaakseen ja lähtee muutaman kuukauden tiedustelumatkalle. Lost on Planet China: One Man's Attempt to Understand the World's Most Mystifying Nation (2008, ei suomennettu) alkaa varoituksella: Troost ei ole asiantuntija, vaikka on kirjoittanut Kiinasta paksuhkon kirjan. Hän ei tunne maan historiaa ja kieltäkin hän osaa niin vähän, että saa aikaan vain väärinymmärryksiä. Alun varoitus parodioi yritysten vastuuvapauksia, mutta lienee paikallaan myös vaativille matkakirjojen lukijoille. Troostin kirja ei tarjoa maassa matkanneelle uutta. Jokainen Kiinan-kävijä tuntee Troostin koomisesti kuvaaman tilanteen. Iltaisin hotellihuoneeseen tulee outoja puhelinsoittoja. Niiden tarkoitus ei valkene kielipuolelle sisällöstä, vaan illan hämärtyessä viereisistä huoneista kuuluvista äänistä. Viihdyttävää stereotyyp

Love And Death | Woody Allen

Kuva
Woody Allenin parodia venäläisen kirjallisuuden klassikoista vilisee kasakkahattuisia partasuita, huivipäisiä baabushkoja ja ortodoksipatriarkkoja. Allen itse istuu joukkoon kuin kala kuivalle maalle, kuten komediaan sopiikin. Elokuva Love And Death/Sota ja rakkaus eli älkää ampuko Napoleonia Vuosi 1975 Ohjaaja Woody Allen Pääosissa Woody Allen, Diane Keaton Maa Yhdysvallat Genre Komedia, parodia Käsikirjoitus Woody Allen Suomessa Saatavana DVD:nä Love and Death (1975) on Woody Allenin Sota ja rauha ja Rikos ja rangaistus , parodia venäläisen kirjallisuuden klassikoista. Tarina alkaa dramaattisesti. Päähenkilö Boris Grushenko (Woody Allen) odottaa kuolemantuomiota Napoleonin murhayrityksestä ja pohtii: “Jos jumala on olemassa, hän on luuseri.” Borisin vaiheita seurataan nuoruudesta rikokseen. Hän on vastahakoinen sankari, joka istuu elokuvan alussa teini-ikäisenä ullakolla miettimässä moraalia, jumalaa ja olemassaoloa pistooli kädessä kuten kunnon dostojevskiläisen

Perussuomalaiset eli True Finns

Kuva
Selailin vanhaa Bangkok Post -sanomalehteä, jossa oli noteerattu Suomen tuore vaalitulos. Perussuomalaiset oli käännetty muotoon True Finns eli tosisuomalaiset. Olisiko osuvampi käännös Simple, Yksinkertaiset? Vai Basic, Alkeelliset tai ehkä jopa Elementary eli Perus- aivan kuten sanassa peruskoulu. Ajatuskulku olisi näissä käännöksissä yhtä yksinkertainen kuin perussuomalaisten populismissa: me ei haluta muita meidän jääkaappiin syömään meidän maksalaatikkoja, juomaan meidän viinoja ja viemään meidän naisia. Hus pois pahat ulkomaalaiset! Mikä sitten on meidän ? Suomalaisuus on pelkkää ruotsalaista ja venäläistä lainaa, kuten kansallisfilosofi J.V. Snellman postmodernin tekotaiteellisesti totesi. Kansallisuusaate vain sattui sopimaan 1800-luvulla eliitin pirtaan, sillä sen avulla kansa saatiin sidottua turpeeseen ja pidettyä nöyränä. Vuosisadat ovat vaihtuneet, mutta kansallismielisyys palvelee yhä valtaa tavoittelevien pyrkimyksiä. Äänestäjille luvataan valoisampaa tuleva

Rakastelua Jean-Philippe Toussaint'n tapaan

Kuva
Belgialaisen Jean-Philippe Toussaint'n puhdas ja tarkkapiirtoinen kieli vie metafyysiselle matkalle näennäisen yksinkertaisen tarinan muodossa. Faire l'amour (2002, ei suomennettu.) eli Rakastella on kuvaus yhdestä yöstä Tokiossa, rakkaussuhteen päättymisestä. Se on sensuelli ja julma sortumatta kliseisiin. Toussaint'n tyyli on muuttunut edellisten teosten, etenkin Kylpyhuoneen jälkeen vuolaammaksi. Tarina on silti tuttuun tapaan minimalistinen. Siitä ei käy ilmi, miksi pariskunta eroaa ja mikä on heidän historiansa. Kertoja sanoo: “Rakastimme, mutta emme enää sietäneet toisiamme.” Kertoja on tuttuun tapaan nimetön ja vailla merkittäviä ominaisuuksia, mutta tällä kertaa hänellä ei ole kylpyhuoneessa majailevan kollegansa herkullista ja hienovireistä ironian tajua. Faire l'amour on melankolinen ja kiinnittyy hetkeen: ajatuksiin, tekoihin, esineisiin, valoihin, varjoihin. Kieli on yhtä aikaa poeettista ja metafyysistä sileän pinnan alla. Aikaeron tuomaa uneto

Manhattanin murhamysteeri | Woody Allen

Kuva
Mitä tehdä, kun keski-ikä vaivaa ja parisuhde on muuttunut tylsäksi? Woody Allenin murhamysteerissä aletaan leikkiä yksityisetsivää. Elokuva Manhattan Murder Mystery/Manhattanin murhamysteeri Vuosi 1993 Ohjaaja Woody Allen Pääosissa Woody Allen, Diane Keaton, Anjelica Huston, Alan Alda Maa Yhdysvallat Genre Komedia Käsikirjoitus Woody Allen, Marshall Brickman Suomessa Saatavana DVD:llä Manhattan Murder Mystery (1993, suomennettu nimellä Manhattanin murhamysteeri ) on hauska pieni komedia. Se kertoo keski-ikäisestä pariskunnasta, Liptonista (Woody Allen) ja Carolista (Dianne Keaton), joiden elämä on muuttunut vaimon mielestä turhan tylsäksi. Jännitystä haetaan naapurinrouvan kuolemasta. Carol epäilee aviomiestä murhasta. Hän tunkeutuu miehensä vastustuksesta huolimatta naapurien asuntoon etsimään johtolankoja. Vaikka murha kutkuttaa mieltä ja antaa aihetta spekulaatioille, ei se ole elokuvan keskiössä. Valokeila on suunnattu Carolin ja Liptonin suhteeseen. Parin y

Eksistentialistinen sankari

Kuva
Näytelmäkirjailija Eugène Ionesco on kirjoittanut yhden ainoan romaanin. Se kertoo miehestä, joka saa 35–vuotiaana perinnön ja vetäytyy maailmasta. Hänestä tulee filosofi. Romaani Le solitaire (1973, suomennettu nimellä Erakko ) on tuttua Ionescoa. Lyhyitä, yksinkertaisia lauseita ja eksistentialismin teemoja. Päähenkilö ei tunne olevansa kotonaan maailmassa tai omissa nahoissaan (“Je me sentais mal à l'aise dans ma peau”). Hän tuntee inhoa (“la nausée”), kärsii muista ihmisistä (“les autres”), pohtii tyhjyyttä ja olematonta (“le néant”). Hän on elämässään kuin Sisyfos, joka palaa aina alkuunsa (“retourne sans cesse au commencement”). Päähenkilö viettää pikkuporvarillista elämää ja pohtii asioita. Yksityiskohtaiset kuvaukset hänen päiväohjelmastaan luovat mielenkiintoisen, estoisen sankarin henkilökuvan, mutta loppuratkaisu jättää hieman onton olon. Samaa ei tapahdu Ionescon näytelmissä, kuten Oppitunnissa ja Sarvikuonoissa . Näytelmän toiminnallisuus sopii miehen pirtaan