Päivi Kannisto

Jean-Philippe Toussaint on belgialainen kirjailija ja elokuvaohjaaja. Hänen ensimmäinen romaaninsa kertoo päähenkilöstä, joka muuttaa kylpyhuoneeseensa asumaan. La salle de bain (Les éditions du minuit, Pariisi, 1985. Suomennettu nimellä Kylpyhuone .) -romaania saattelee Pythagoraan lause: hypotenuusan neliö on sivujen neliöiden summa. Tarina jakaantuu matemaattisen lauseen mukaisesti kolmeen lukuun. Ensimmäisessä luvussa päähenkilö muuttaa Pariisissa kylpyhuoneeseensa. Toisessa luvussa hän matkustaa Venetsiaan ja sulkeutuu siellä hotellihuoneeseen. Kolmannessa luvussa tarina sulkeutuu takaisin Pariisin ammeeseen. Päähenkilön elämää ohjaava kaava ei muutu. Toinen, maisemiltaan poikkeava jakso, ennakoidaan alku- ja loppuluvuista. Lempeästi heikkouksista Kylpyhuone on erinomainen esimerkki siitä, miten ulkoisesti vähäeleisestä tarinasta voi saada paljon irti. Toussaint'n tyyli on kurinalainen ja minimalistinen, mutta ei suinkaan tylsä. Päähenkilön numeroidut ja krono

Woody Allenin musikaali on korkean tason romanttinen leikki, joka on täynnä kauneutta, kepeyttä ja komiikkaa. Elokuva Everybody says I love you/Kaikki sanovat: I love you Vuosi 1996 Ohjaajat Woody Allen Pääosissa Alan Alda, Woody Allen, Drew Barrimore, Lukas Haas, Goldie Hawn, Gaby Hoffmann, Natasha Lyonne, Edward Norton, Natalie Portman, Julia Roberts, Tim Roth, David Ogden Stiers. Maa Yhdysvallat Genre Komedia, musikaali Käsikirjoitus Woody Allen Suomessa Saatavilla DVD:nä Everybody says I love you (1996, suomennettu nimellä Kaikki sanovat: I love you ) on loistava hyvän tuulen elokuva, joka ei epäröi leikitellä romantiikan kliseillä. New Yorkissa on kevät, kukat ja puut kukkivat, kesäisesti sonnustautuneet parit kuhertelevat. Tarinan keskiössä on onnellinen neljän lapsen uusperhe, jossa nuoret ihastuvat, rakastuvat, eroavat ja ihastuvat uudelleen. Woody Allen on mukana kertoja–päähenkilö DJ:n (Natasha Lyonne) Pariisissa asuvana Joe–isänä, jolla on lämpimät välit e

Miten umpirehelliset valehtelevat? Ota oppia vaalirahakeskustelusta, korruption ja eufemismien Fort Knoxista. Poliitikot ovat kunnostautuneet selityksillä kuin doupatut huippu–urheilijat rimanalituksen jälkeen. Harva tunnustaa valehdelleensa, kun asian voi ilmaista niin monella muullakin tavalla. Eufemismien käytön kärkisijoista kilpailee pääministeri Matti Vanhanen, joka on kärsinyt mm. lukuisista muistinmenetyksistä. “Puhun totta, kaikkea ei voi muistaa”, pääministeri sanoi Uuden Suomen mukaan. Unohtamisen eufemismin huono puoli on se, että puhujasta muotoutuu kuva huolimattomana, välinpitämättömänä, ylimielisenä ja jopa dementoituneena. Nämä tuskin ovat ominaisuuksia, joita kansa odottaa edustajiltaan. Viisaampaa on teeskennellä naiivia ja tietämätöntä. Tähän niin sanottuun Faux Naïf –rooliin tukeutuvat yleismiesjantuset, jotka esiintyvät eri alojen asiantuntijoina perehtymättä niistä yhteenkään. Naiivina esiintymisellä välttää asiantuntijan vastuun, jos lausunnot eivät aiva

Rothin metamorfoositarinassa Kafkaan ja Gogoliin erikoistuneesta kirjallisuustieteen professorista tulee tissi. The Breast (Vintage, 1972. Suomennettu nimellä Rinta .) alkaa laimenneen suhteen kuvauksena. Professori David Kepesh on huolissaan siitä, ettei halua enää kumppaniaan. Sitten halu tulee yhtäkkiä takaisin ennen kokemattoman voimakkaana ja samalla tapahtuu jotain odottamatonta: Kepeshistä tulee tissi. Kepesh kokee uudessa olomuodossaan voimakkaita seksifantasioita ja uusia nautintoja, mutta ei uskalla heittäytyä niihin. Häntä vaivaa se, mitä muut ajattelevat ja näkeekö joku, sillä hän ei halua muuttua groteskiksi pilaksi. Kepesh etsii selityksiä tilalleen: onko hän tullut hulluksi, näkeekö hän unta vai onko syypäänä tutkimuskohde? Rothin tarinan voi nähdä kunnianosoituksena Kafkalle ja Gogolille tai kirjailijan näppäryyden todistavana sormiharjoituksena. Kiistämättä se on myös valtikan ojennus miehen feminiiniselle, kätketylle ja usein hävetyllekin puolelle. Tarinan

Mitä yhteistä on Suomella, Ambomaalla, Kreikalla ja Somalialla? Kaikki painivat globaalissa kilpailutaloudessa samassa sarjassa. Isänmaallisuus ruokkii kilpailuhenkeä. Suomessa kansallistuntoa pidetään yllä perinteisellä keppi–porkkana –menetelmällä: 1) ylistämällä maamme edistyksellisyyttä ja onnekasta osaamme hyvinvointivaltion jäseninä ja 2) harjoittamalla kansallista itseruoskintaa. Itseruoskinnassa taloudelliset nokkamiehet haukkuvat maan pataluhaksi tarkoituksenaan saada poliittinen johto ja virkamiehet muuttamaan lainsäädäntöä, verotusta tai käytäntöjä oman mielensä mukaisiksi. Poliittinen johto puolestaan haukkuu kansaa saadakseen sen sisuuntumaan ja tekemään kovemmin töitä eliitin hyvinvoinnin eteen. Alkuvuonna ruoskinnan retoriikkaa on hallinnut eri maiden keskinäinen vertailu. "Suomi on vaarassa jäädä kierrätyksen Ambomaaksi" , otsikoi Kauppalehti. Toinen otsikko samaisesta lehdestä kuuluu: "Puttosen painajainen: Suomi on uusi Kreikka" . Me ja n

Scorsesen ensimmäinen pitkä ohjaustyö on amerikanitalialaisten teinipoikien pullistelua, jota varjostaa katolinen syyllisyyden taakka. Elokuva Who's That Knocking At My Door/I Call First/Kuka kolkuttaa ovelleni Vuosi 1967 Ohjaaja Martin Scorsese Pääosissa Zina Bethune, Harvey Keitel, Lennard Kuras, Michael Scala, Wendy Russel Maa Yhdysvallat Genre Draama Käsikirjoitus Martin Scorsese Suomessa Saatavana DVD:llä Mustavalkoinen Who's That Knocking On My Door (1967, suomennettu nimellä Kuka kolkuttaa ovelleni ) elokuva alkaa enteellisesti. Italialainen perheenäiti valmistaa calzzonea nakuttavan musiikin tahdissa ja tarjoilee uunituoreen pizzan pöydän ääressä odottaville lapsille. Äiti-keskeisestä kulttuurista löydetään muitakin kliseitä. Tummatukkaiset, itsestään epävarmat italopojat näytetään pian kiskomassa viiniä ja kaljaa ja nahinoimassa kadulla hormonihyökkäyksen kourissa. Sisätiloissa kamera kiertää mauttomissa, muovisissa neitsytmarioissa ja ristiinnaulit

Viime syksynä tv-kuvausryhmä vieraili luonamme Etelä-Ranskassa. Työn alla oli Tuomas Enbusken ideoima dokumenttisarja Lamastalgia. Tohtorska Santeri ja minä esiinnymme sarjan viimeisessä osassa, joka esitetään tänään perjantaina 2.4.2010. Lamastalgia kertoo edellisen laman sukupolvikokemuksesta. Sarjassa peilataan taloudellisen romahduksen aiheuttamia tuntoja ja ilmiöitä. Santerin näkökulmana ovat ohjelmistoyrittäjyys ja vuosituhannen vaihteen it-kupla. Minä näyn ruudulla rekvisiittana mm. kirjoittamassa tietoverkkotrilleri Takaporttia . Meille kuvauspäivä oli viime vuoden harvoja kalenteriin merkittyjä tapahtumia ja muistutti oravanpyörästä, josta lähdimme vuonna 2004. Samassa jaksossa esiintyvät myös Timo Jutila, Mato Valtonen ja Alex Nieminen. Lamastalgia 8/8 esitetään YLE Teema -kanavalla kaksi kertaa: Ensiesitys perjantaina 2.4.2010 klo 21.00 Uusinta sunnuntaina 4.4.2010 klo 14.45 Ohjelma ei ole tällä tietoa tulossa nettijakeluun Ylen Areenaan. Santerin ja SOT:n tarin