Päivi Kannisto

Fred Vargas (toiselta nimeltään Frédérique Audoin-Rouzeau) on yksi tämän hetken suosituimmista dekkarikirjailijoista Ranskassa amerikkalaisen Mary Higgins Clarkin ohella. Hän on keskiaikaan erikoistunut eläintieteilijä, joka on julkaissut kymmenkunta salapoliisitarinaa. Ceux qui vont mourir te saluent eli Kuolevat tervehtivät sinua (Éditions Viviane Hamy, Pariisi, 1994. Ei suomennettu) edustaa kirjailijan varhaistuotantoa. Juoni purkautuu siitä, kun Michelangelon piirustukset katoavat Vatikaanista. Ne ilmestyvät salaperäisesti markkinoille ja yhtä tarjotaan kuuluisalle asiantuntijalle, Henri Valhubertille. Kun mies murhataan, epäilykset kohdistuvat uhrin poikaan, joka kuuluu eriskummalliseen, Rooman keisarin nimeä kantavaan kolmikkoon: Claudiukseen, Neroon ja Tiberiukseen.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja on ehdottanut nettikirjoittajien nimien rekisteröintiä. Häiriköt halutaan kuriin. Erinomainen ajatus, mutta kehitelläänpä sitä hieman eteenpäin. Internet voitaisiin tehdä luvanvaraiseksi niin, että ainoastaan Julkisen sanan neuvostolla olisi nettiyhteys. Kansalaiset voisivat kirjoitella siellä. Ensin katsottaisiin paperit, sitten poliisi ottaisi sormenjäljet ja sana olisi vapaa .

Lukuvuorossa on näppärä pikku kirja, joka johdattaa lukijan oudolla tavalla kiehtovaan maailmaan. Mark Haddonin The Curious Incident of The Dog In The Night-time (Vintage Books, Random House, New York, 2003. Suom. Yöllisen koiran merkillinen tapaus .) kertoo autistisesta Christopherista, joka on kuin nuorempi painos Dustin Hoffmannin esittämästä Sademiehestä (1988).

Pitihän se lukea: oppineen naisen kirjoittama muodikas ja myyvä tarina, jota kriitikot ovat tituleeranneet lukuromaaniksi . Käsite tuntuu yhtä hullunkuriselta kuin rytmimusiikki . Mitä ovat romaanit, joita ei ole tarkoitettu luettaviksi tai musiikki, jossa ei ole rytmiä? Virpi Hämeen-Anttilan teos Alastonkuvia (Otava, Helsinki. 2. painos 2004) sijoittuu yliopisto - ja taiteilijapiireihin. Tarina pyörii salaperäisen kuvataiteilijan, Aleksi Merikosken, ympärillä, jonka suitsutus sekä miesten että naisten suulla on hurmioitunutta.

Jutun voi kuunnella Ylen Kansalaismediakatsauksesta. Ranskalainen ystäväni Esther on Suomi-hullu ja opiskelee kieltä omin päin. Avitin opintoja ja valotin Suomi-kuvan toista puolta . Maa kun ei ole vain matkailumainosten Lappia, revontulia ja lumilautailua. Esther opiskelee kieliohjelman avulla, jonka oppikirja on nimetty kutsuvasti: Le Finnois sans peine (Assimil, Chennevières-sur-Marne) eli vaivatta suomea. Ranskalaisia motivoidaan opiskeluun toteamalla, että suomen kielioppi on kotimaista huomattavasti helpompi: ei ole sukuja tai artikkeleja ja verbitkin taipuvat yksinkertaisemmin ilman subjunktiivia ja futuuria. Ääntäminen on helppoa, kunhan muistaa tehdä selkeän eron yksöis- ja kaksoiskonsonanttien ja -vokaalien välille, ettei madosta tule mattoa. Kaduilla tanssiva tangokansa Lukijaa perehdytetään myös suomalaiseen kulttuuriin. Oppikirjan tekstikatkelmat ovat hupaisaa luettavaa ja ainakin juomakulttuurin suhteen perisuomalaisia: – Meri on sentään meri! – Niin on. –

Merkitysten manipulointi on bisneksessä ensiarvoisen tärkeää, erityisesti silloin, kun annetaan neljännesvuosikatsauksia analyytikoille ja sijoittajille . Ota mallia Kirjatohtorin uusista, pistämättömistä eufemismeista ja voit edetä sijoittajaretoriikan mestariksi. Afäärit eivät useimmiten suju toivotusti, sillä asiakkaat eivät jaksa ostaa kaikkea roskaa, mitä heille tyrkytetään. Alaspäin sojottavat myyntikäyrät eivät kuitenkaan ole ongelma. Kyse on vain siitä, miten asiat esitetään.

Emmanuel Carrèren kirja Viikset päättyy Hongkongiin , Star Ferry-lautalle, jossa päähenkilö ajelehtii edestakaisin eksistentiaalisessa kriisissä. Lauttamatka Hongkong Islandilta Kowlooniin kestää vain kymmenisen minuuttia, mutta se on sitäkin mieleenpainuvampi. Carrèren tarina ( La Moustache , POL, 1986) on mustanpuhuvan huumorin sävyttämä. Se alkaa näennäisen yhdentekevästä yksityiskohdasta: päähenkilön viiksistä. Juonen edetessä erilaiset todellisuudet asettuvat vastakkain ja sen paremmin lukija kuin päähenkilökään eivät tiedä, onko kyseisiä viiksiä ollut edes olemassa.