Päivi Kannisto

Luin pitkästä aikaa uudelleen Molièren tuotantoa. Yöpöydällä olivat kootut teokset, joista löytyivät miehen mestariteokset Ihmisvihaaja ja Tartuffe . Molemmat näytelmät ovat kevyitä ja viihdyttäviä kuvauksia seurapiirien vehkeilyistä. Ne äityvät jopa skandaalinhakuisiksi hieman samaan tapaan kuin Maupassant'n kiipijätarina Bel-Ami sotilaan tiestä Pariisin seurapiirien huipulle. Jäin taas kerran äimistelemään, miten näistä viihteen helmistä on tullut suuren yleisön silmissä pölyyntyneitä ja luotaantyöntäviä klassikoita.

Kiire vessaan Kiinassa, mutta ei sanakirjaa? Piirtääkö reikä wc:n merkiksi vai esittää pantomiiminä kyykkimistä? Ratkaisu on helpompi kuin uskotkaan. Se on Point It -kuvakirja, matkailijan nerokas apuväline. Kirjan avulla tarvittavat palvelut, kuten wc, juna, hotelli ja ravintola samoin kuin halutut herkut löytyvät sormella osoittamalla. Otat vain kirjan käteen ja näytät, mitä haluat.

Terrence McNallyn näytelmä Bringing It All Back Home (1969) on hulvatonta Vietnamin sodan kritiikkiä. Se on edelleen ajankohtainen lukee sen sitten Irakin sodan tai amerikkalaisen yhteiskunnan kritiikkinä. Näytelmä kertoo amerikkalaisesta perheestä, joka odottaa vanhinta poikaansa, Jimmyä, kotiin sodasta. Ensimmäinen kohtaus on kuin nuorisokomediasta. Perheen murrosikäinen tytär ja poika torailevat ja paljastavat perheidyllin taakse kätkeytyvät tabut: huumeet, homoseksuaalisuuden, vapaan rakkauden, abortit ja terapiakäynnit. Yhtäkkiä ovikello soi ja kynnyksellä seisoo kaksi miestä puisen arkun kanssa. Jimmy on kotona.

This blog entry is also available in English . En ollut lukenut moniakaan matkakirjoja ennen omaa täysipäiväistä (mutta ei -päistä) matkailijanuraamme. Ihmettelin, mitä relevanssia jonkun toisen kokemuksilla satunnaisista maailman kolkista mahtoi olla. Oli tärkeämpää päästä itse näkemään ja kokemaan. Sitä paitsi pidin matkakirjoihin olennaisesti kuuluvia, yksityiskohtaisia maisemakuvauksia pitkästyttävinä. Oman paimentolaiselämän myötä aikaa riittää palmupuiden norjien runkojen ja lehvien suhinoiden kuvauksillekin. Kiinnostavinta matkakirjallisuudessa on kuitenkin sen sijoittuminen länsimaisen, keskiluokkaisen elämänmenon ulkopuolelle. Koska toisiin elämäntapamatkailijoihin törmää ani harvoin tien päällä, kirjoista pääsee peilaamaan kokemuksia. Sanottu ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että valtaosa matkakirjallisuudesta on edelleenkin erinomaisen epäkiinnostavaa. Genreä vaivaavat kuolemanvakavuus, kirjoittajien itsekehu ja paatos. Omakehu ja suitsukkeet haisevat Tyypillinen

This blog entry is also available in English . Matkakirjoissa kaksi suosikkiani ylitse muiden ovat Jet Lagin Molvanîa ja Will Fergusonin Hokkaido Highway Blues . Toinen on perinteinen matkakirja, toinen lajin parodia. Molemmat yhtä hersyviä.

Siniplaneetta Oy:n toimitusjohtaja Jorma Sappinen esittelemässä messuilla julkistettua Kullattua kakkalapiota suurelle yleisölle.

Tuskin mikään muu on kiehtonut ihmismieliä yhtä paljon kuin kuoleman jälkeinen elämä ja helvetti. Danten Jumalainen näytelmä on yksityiskohtaisuudessaan ainutlaatuinen tuonpuoleisen kuvaus, joka yltyy paikoin jopa riemukkaaksi ilotteluksi. Teoksen ensimmäisessä osassa Dante vaeltaa kärsimyksen kaupunkiin, kadotetun kansan joukkoon. Danten helvetti on kuin jättikokoinen tratti. Se on jaettu yhdeksään piiriin, joista kukin sijaitsee omalla jyrkänteellään. Tratin kärki on maapallon keskipisteessä ja sen kannen muodostaa maapallon päällinen osuus. Jokaisessa piirissä on paikka erilaisille synnintekijöille. Dante uskoi katolisen kirkon oppien mukaisesti seitsemään kuolemansyntiin, joita olivat viha, laiskuus, ylpeys, irstailu, kateus, mässäily ja ahneus.