27. marraskuuta 2011

Digitaalisen Kiinanmuurin varjossa

Falun Gongin sisäelimiä made in ChinaNettisensuuri on Kiinassa tiukempaa kuin koskaan. Sosiaalisiin medioihin, blogeihin, videoihin ja kuva-albumeihin ei ole asiaa.

Kävimme Kiinassa edellisen kerran neljä vuotta sitten. Jo silloin maassa oli ryhdytty sensuroimaan nettiä, mutta sen sai helposti kierrettyä avoimilla välityspalvelimilla ja anonyymipalveluilla. Kokeilimme, miten hakutulokset erosivat Kiinassa länsimaisista. Kiinassa haku sanalla Tiibet vei virallisille matkailusivustoille, kun taas ulkomaiset hakutulokset sisälsivät voimakasta Kiinaan kohdistuvaa arvostelua. Kiinalaiset eivät ymmärtäneet poikkeamaa, sillä sitä ei voi ajatella, mitä ei tiedä.

Estotonta estotekniikkaa

Kiinan sensuurijärjestelmä oli jo vuonna 2007 teknisesti kehittyneempi kuin Suomen, mutta periaatteet olivat samat: järjestelmää arvostelevat sivut piilotettiin. Suomessa esto kohdistuu edelleen verkkosivujen osoitteisiin ja kielletyille sivulle pääsee helposti kirjoittamalla osoitteen numeroina eli ip-osoitteen. Kiinassa käytettiin mustaa listaa. Kun nettiosoitteessa esiintyi kielletty sana, kuten verilöylystä tunnettu Taivaallisen rauhan aukio, verkkoyhteys katkesi hetkeksi.

Nykyinen GFW, Great Firewall, suodattaa tehokkaasti kaiken salaamattoman ulkomaanliikenteen. Se voi estää liikenteen yksittäisiin verkko-osoitteisiin, suodattaa ja uudelleenohjata nimipalvelupyyntöjä, suodattaa webbiosoitteita, valvoa liikenteen sisältöä ja estää pääsyn. Suodatuksessa käytetyt kiellettyjen osoitteiden ja sanojen listat laaditaan poliittisin perustein. Estotoimien kohteeksi valitaan palveluja, joihin virkavalta ei pääse muuten käsiksi. Esimerkiksi kaikki muut kuin kiinalaisten omat sosiaalisen median palvelut on estetty. Ulkomaiset kilpailijat pidetään poissa markkinoilta, mikä lienee yhtä hyvää bisnestä kuin protektionismi, esimerkiksi maataloustuotteiden tuontirajoitukset, muissa maissa.

Maon matkassa

Internet rakennettiin alun perin vikasietoiseksi. Sen haluttiin toimivan, vaikka ydinsota tuhoaisi suuren osan maapalloa. Teknisesti suodatus on kuin vika, sillä liikenne ei kulje käyttäjän toivomalla tavalla, ja suodatuksen kiertäminen vian korjaamista — nettiä ei tehty television kaltaiseksi massojen aivopesukoneeksi. Estotoimet ovat parhaimmillaankin vain hidasteita eikä kaiken kattava suodatus onnistu nettikaapeleita katkomatta.

Uusi kiertotie löytyy vpn-palveluista (virtual private network). Vpn-yhteys on kahden paikan välinen salattu yhteys palomuurin läpi. Suodatus ei siihen tepsi. Estolistoille lisätään maksuttomia vpn-palvelujentarjoajia sitä mukaa, kun uusia ilmestyy, mikä lisää maksullisten palvelujen kysyntää. Järjestelmän vuosikustannukset ovat noin 50 €. Palvelu kannattaa pystyttää ennen Kiinaan menoa, sillä ohjeet, palveluntarjoajien sivut ja asiakasohjelmien latausosoitteet on sensuroitu.

Mikäli et halua päätyä Kiinan mallin mukaiseen ihanneyhteiskuntaan, kannattaa tutustua Effiin. Kiinassa Effille kävisi samoin kuin buddhalaiselle uskonlahkolle, Falun Gongille, jonka jäseniä teloitettiin aina kun heidän sisäelimilleen löytyi maksukykyisiä ostajia. Käsittelimme nettisuodatukseen liittyviä asioita tietoverkkotrilleri Takaportissa (kovakantinen, Kustannus HD, 2008).

Asiasanat: Kiina, kiinanmuuri, nettisensuuri, suodatus, palomuuri, lapsiporno, CCTV, välityspalvelin, vpn, proxy, falun gong, sisäelinkauppa, totalitarismi, taivaallisen rauhan aukio, poliisivaltio, effi, kansalaisvapaudet, kansalaisoikeudet.

Lue lisää »


14. marraskuuta 2011

Kuinka salasanoista tehdään turvallisia?

Miten aikariippuvainen salasana toimisi?Mikä tekee salasanoista turvattomia? Se, että niitä ei vaihdeta. Jos salasan olisi jatkuvasti muuttuva, sen kaappaaminen tai nettiin vuotaminen ei hyödyttäisi ketään.

Hyvien salasanojen valitsemiseen löytyy läjäpäin tee niin ja älä teen näin -ohjeita. Kaikissa niissä on yksi heikkous. Jos salasana vuotaa, on aivan sama, onko salasana hyvä vai huono, sillä se on tietomurtajien käytettävissä siihen saakka, kunnes se on vaihdettu. Jos osa salasanasta olisi muuttuva, esimerkiksi aikaan sidottu, ei kukaan pystyisi hyödyntämään salasanaa jälkeenpäin.

Muuttuvan salasanan toimintaperiaate

Automaattisesti muuttuvia salasanoja ei ole vielä olemassa, mutta sellaisia voisivat olla esimerkiksi kellonaikaan tai päivämäärään sidotut salasanat. Käyttäjälle kerrottaisiin sisäänkirjautumisen yhteydessä järjestelmän aika ja pyydettäisiin salasanaa. Hän olisi aiemmin määritellyt, että salasanan alussa olisivat esimerkiksi kellonajan tunnit (1-24) ja lopussa viikonpäivän kaksi alkukirjainta (ma,ti,ke,to,pe,la,su). Näin salasana muuttuisi tunneittain tai päivittäin. Salasanan muuttumisen logiikka määriteltäisiin salasanaa syötettäessä esimerkiksi kertomalla, lisätäänkö muuttuva osa alkuun vai loppuun vai molempiin päihin, ja määrittelemällä, mitä osaa kellonajasta käytetään.

Mitä järjestelmän luominen edellyttäisi? Suurin muutos on ajattelussa. Salasana ei enää olisi muinaisjäänne, jonka keksiminen on hankalaa ja muuttaminen työlästä. Siitä tulisi nomadinen, jatkuvasti muuttuva ja elävä. Kun tämä mielikuvallinen este ylitetään, salasanoja kyselevät ohjelmakirjastot tulee päivittää uusia vaatimuksia vastaamaan ja sen jälkeen niitä käyttävät ohjelmat. Muutos olisi kustannuksiltaan pienempi kuin salasanojen häviämisestä, vuodoista ja tietomurroista aiheutuvat vahingot. Jos ajatus tuntuu järkeenkäyvältä, vie viestiä eteenpäin ja esitä muutostoivomus käyttämiesi ohjelmien ja palvelujen valmistajille.

Asiasanat: salasana, muuttuva, kellonaika, aika, turvallinen, tietomurto, vuoto, tietovuoto, salasanalista, nomadinen.

Lue lisää »


10. marraskuuta 2011

Zen ja rahan tekemisen taito

Miltä Päivi näyttäisi buddhana?Kuuntelimme Santerin kanssa Robert M. Pirsigin kirjan Zen And The Art Of Motorcycle Maintenance, jota ystävämme oli suositellut meille. Se sisälsi paljon hienoja sanoja ja konsepteja.

MP3-soittimemme toisti kirjan luvut erehdyksessä satunnaisessa järjestyksessä, mikä teki juonen seuraamisesta haastavaa. Kirjassa käsiteltiin filosofiaa zenistä tutuin käsittein hieman kuten Eckhart Tollen kirjassa Power of Now. Myös Tollea oli suositeltu meille. Hän edustaa new age-kirjallisuutta ja käyttää intialaisten gurujen mystistä kieltä. Yhteistä molemmille kirjoille on se, että ne tahkoavat rahaa valaistumisella.

Selittämässä selittämätöntä

Valaistumista ei ole helppo kuvata sanallisesti, sillä juuri sanat estävät kokemuksen ymmärtämisen. Ne antavat merkityksiä merkityksettömälle ja täyttävät tyhjyyttä tyhjillä käsitteillä. Valaistuminen on henkilökohtainen kokemus, jota ei voi viestiä ja sen myyminen on vähintäänkin absurdia. Jos new ageen hurahtaneet eivät ole ennestään hukassa, he ovat sitä varmasti viimeistään nämä kirjat luettuaan.

Mihin filosofioita ja uskontoja tarvitaan? Käsittelemään kuolemaa ja merkityksellistämään elämää. Ne voivat tarjota työkaluja kuoleman välttämiseen ja auttaa kuolemattomuuden tavoittelussa. Paradoksaalisesti kirjan ostajat tekevät rikkaita ja kuolemattomia lähinnä elämäntapaoppaiden kirjoittajista. Ehkä ne voisi ristiä uudelleen nimellä Zen ja rahan tekemisen taito.

Jos olet kiinnostunut filosofiasta tarinamuodossa helppotajuisesti selitettynä, suosittelemme Santerin kanssa norjalaisen Jostein Gaarderin Sofian maailmaa.

Asiasanat: Zen And The Art Of Motorcycle Maintenance, Robert M. Pirsig, Eckhart Tolle, Power of Now, Jostein Gaarder, Sofian maailma, Zen, Buddhismi, raha, bisness, työ, kuolema, kuolemattomuus, filosofia, uskonto, Zen ja rahan tekemisen taito.

Lue lisää »