18. elokuuta 2011

Casino | Martin Scorsese

Casino ei tarjoa suurta sisältöä tai oivallusta, mutta se on viihdyttävää katsottavaa ja ylellistä silmänruokaa.

ElokuvaCasino Kasinonpyöritystä Las Vegasissa
Vuosi1995
OhjaajaMartin Scorsese
PääosissaRobert De Niro, Sharon Stone, Joe Pesci, James Woods.
MaaYhdysvallat
GenreDraama
KäsikirjoitusNicholas Pileggi ja Martin Scorsese. Perustuu Nicholas Pileggin samannimiseen romaaniin.
SuomessaSaatavana DVD:llä

Casino (1995) sijoittuu Las Vegasiin, myyttisen välkehtivään ja kimaltavaan kaupunkiin, jossa pinta korvaa sisällön ja materialisoi amerikkalaisen unelman. Vegas vetää puoleensa miljoonia onnenonkijoita, jotka elättelevät toivoa äkkirikastumisesta. Samasta haaveilevat myös kasinon pyörittäjät, joiden tavoitteena on peluuttaa asiakkaita mahdollisimman pitkään, sillä mitä pidempään pelaa, sitä enemmän häviää.

Elokuva kuvaa rahan hallitsemaa maailmaa ja edustaa tyyppiä uho & tuho hieman Arpinaaman tapaan. Se kertoo kylmän viileään,kronikkamaiseen tapaan uhkapeluri Sam "Ace" Rothsteinin (Robert De Niro) tarinan. Sam perustaa Las Vegasiin kasinon ja pelaa kovaa peliä niin pöytien ääressä, takahuoneessa kuin kaupungin kaduilla.

Bisneksen tragedia

Elokuva viritetään tragediaksi. Tapahtumat alkavat autopommi-iskusta, jonka tarkoituksena on raivata Sam pois tieltä. Murhayritykseen johtaneet episodit kerrotaan parin minä-kertojan avulla. Räväkkä ja synkeäsävyinen tarina perustuu amerikanitalialaisen Nicholas Pileggin samannimiseen romaaniin. Tiimi Pileggi-Scorsese-Robert de Niro-Joe Pesci on tuttu jo Scorsesen mafiaelokuvasta Goodfellas.

Piskuinen Pesci näyttelee Casinossa Samin lapsuudenystävää Nicky Santoroa tottuun tapaan kapeahkon tulkintarepertuaarinsa nasaaliäänisenä psykopaattina. Nicky haluaa aina neuvotteluissa viimeisen sanan ja aiheuttaa Vegasissa välikohtauksia, jotka saattavat lopulta Saminkin vaikeuksiin.

Kolmituntisen elokuvan ensimmäinen puolisko käsittelee Samin kasinon liiketoimintaa, joka osoittautuu muiden bisnesten tavoin suhdetoiminnaksi. On tunnettava ja voideltava oikeita henkilöitä poliitikoista ja tuomareista pysäköintiavustajiin. Verkostot ja taito käsitellä ihmisiä takaavat menestyksen. Vegasissa reseptiin lisätään vielä huijaukset, jotka ovat näkyvä osa bisnestä.

Menestys tuo mukanaan kateutta ja varjoja. Sam joutuu FBI:n tarkkailuun. Puheluita salakuunnellaan, kamerat ja helikopterit seuraavat kaikkialle. Nicky puolestaan saa öykkärimäisestä käytöksestään porttikiellon Vegasiin ja mies ryhtyy rikollisiin liiketoimiin. Sam vaarantaa maineensa, jos vielä rohkenee näyttäytyä hänen seurassaan.

Elokuvan toisella puoliskolla Sam menettää pelilupansa ja takkuaa perheongelmien kanssa kotona. Hänen naimansa suuren luokan prostituoitu, kaunis blondi Ginger McKenna (Sharon Stone) on muuttunut narkkariksi ja roikkuu kiinni vanhassa parittajassaan Lester Diamondissa (James Woods). Samin huolena on pariskunnan yhteisen tyttären hyvinvointi, sillä vaimo tuntuu oelvan valmis tekemään mitä tahansa saadakseen lisää aineita.

Mahtipontista

Robert De Niro tekee roolinsa kylmäverisestä bisnesmiehestä onnetonta rakkautta helliväksi mieheksi uskottavasti ja hyvin. Elokuvan toteava sävy ei kuitenkaan tee suoritusta ikimuistettavaksi Taxi Driverin tai Raging Bullin pääsosien tavoin.

En ole henkilökohtaisesti mielistynyt Scorsesen tapaan käyttää kertojan ääntä taustalla. Se tekee hänen elokuvistaan hieman kirjallisia, kun samat asiat voisi hyvin toteuttaa myös kuvallisesti. Casinossa Scorsese käyttää kerronnan apuna pysäytyskuvia, joiden aikana kertoja alkaa selittää kuvaan liittyviä tapahtumia: mistä ne juonsivat ja mitä niistä seurasi.

Scorsesen tapaan Casinokin on mammutti, lähes kolmituntinen. Viileästä yleissävystä huolimatta mukana on tuttua mahtipontisuutta. Elokuva päättyy näkymään, jossa kivitalo sortuu oopperan soidessa taustalla, kun muualla elokuvassa soi katupoikamaisemmin rock'n'roll ja herkistellessä 50-luvun teinipoppi.

Asiasanat: Martin Scorsese, Nicholas Pileggi, Casino, elokuva, elokuva-arvio, draama, Robert De Niro, Sharon Stone, Joe Pesci, James Woods, uhkapeli, kasino, Las Vegas, Yhdysvallat.

Lue lisää »


9. elokuuta 2011

Betty Blue: hullu rakkaus

Vieläkö muistat yltiöromanttisen elokuvasovituksen Philippe Djianin romaanista?

ElokuvaBetty BlueElokuvasta Hulla Rakkaus
Vuosi1983
OhjaajaJean-Jacques Beineix
PääosissaBeatrice Dalle ja Jean-Hugues Anglade.
MaaRanska
GenreRomantiikka
KäsikirjoitusJean-Jacques Beineix. Perustuu Philippe Djianin romaaniin 37°2 le matin (suomennettu nimellä Betty Blue).
SuomessaSaatavilla DVD:nä

Betty Blue oli yksi 80-luvun elokuvakilpailujen suosikeista. Se oli muun muassa Oscar-ehdokkaana parhaan ulkomaisen elokuvan sarjassa. Elokuva sisältää runsaasti hulluutta ja rakkautta. Kun yhtälöön vielä lisätään alastomuus ja seksi, joita ranskalaisissa elokuvissa on huomattavan paljon enemmän kuin amerikkalaisissa, oli selvää, että Betty Blue oli myös viattomasti pornahtavana yleisön suosikki.

Elokuva avautuu rakastelukohtauksella, jossa Betty (Beatrice Dalle) telmii poikaystävänsä Zorgin (Jean-Hugues Anglade) kanssa Mona Lisa -julisteen alla. Sitten muutetaan söpösti yhteen ja ryhdytään kotileikkeihin. Bettyä näyttelevään pienen ja siron Dallen hymyä sulostuttaa lapsenomainen rako etuhampaiden välissä. Kun tähti vielä imee tikkaria pikkuruisessa esiliinassa alusvaatteitta, on Lolita-kuvasto valmis.

Parakkikylässä asuvan nuorenparin elämä on harkitun tunnelmallista. Saksofoni soi, auringonlaskut kultaavat vaatimattoman miljöön ja rakkaus täyttää sen, mitä ei ole materialla voitu kuorruttaa. Pian kuitenkin selviää kepeän komedian muodossa idyllin kääntöpuoli. Betty on äkkipikainen. Hän viskoo suutuspäissään tavaroita ikkunasta pihalle ja sytyttää lopulta koko parakin tuleen. Vauhti ja komiikka vaihtuvat juonen kuluessa ensin melankoliaksi ja lopulta patetiaksi, kun aggressiot kääntyvät Bettyä itseään vastaan.

Elokuvassa on harkitut suloiset hetkensä, mutta kokonaisuus on ylipitkä ja, hämmästyttävää kyllä, tylsä kaikkine vetävine aineksineen. Leikkaus on jäänyt puolitiehen. Djianille tyypilliset elementit ovat kuitenkin mukana: seksi sekä hysteeriset naishahmot, joille elämä ei riitä, etenkään silloin, kun kaikki ei käykään kuin lapsuuden saduissa.

Asiasanat: Philippe Djian, 37°2 le matin, Betty Blue, elokuva, elokuva-arvio, Jean-Jacques Beineix, Beatrice Dalle, Jean-Hugues Anglade, rakkaus, seksi, alastomuus, hulluus, aggressiot, idylli, melankolia, patetia, Ranska.

Lue lisää »