|
| |
 Riivaajat jää usein Dostojevskin muiden mestariteosten kuten Rikoksen ja rangaistuksen ja Idiootin varjoon. Tämä tarjoaa Dostojevskin ystävälle erinomaisen tavan päteä erilaisuudellaan etenkin, kun poliittinen melodraama on vasta tulossa uudelleen muotiin.
Riivaajat kertoo panslavismin ja ateismin mukanaan tuomasta hämmennyksestä venäläisessä kaupungissa. Romaanin keskeiset henkilöt edustavat erilaisia ideoita, jotka nielaisevat heidät lopulta kokonaan. Kiehtovia hahmoja ovat esimerkiksi Jumalaan uskova ja samalla ateismistaan kärsivä Shatov sekä itsemurhaa täydellisenä vapauden keinona puntaroiva Kirilov: “Todellinen vapaus koittaa vasta sitten, kun ei pidä väliä sillä elääkö vai kuoleeko.”
Historian hurma
Juonen sanotaan seuraavan Venäjän 1800-luvun poliittisia tapahtumia. Moskovassa murhattiin opiskelijanuorukainen ja tapauksen yhteydessä paljastui vallankumouksellinen salajuoni. Juonen aivoista tuli esikuva romaanin eräälle keskeiselle henkilölle, Peter Verkhovenskylle. Muitakin vastineita kirjasta on löydetty. Dostojevskin vihaama aristokraatti ja ateisti, kirjailija Turgenev, on saanut satiirisen ja hersyvän henkilöhahmon. Hän esiintyy itsestään tärkeänä kirjailijana, Karmazinovina.
Riivaajat on uusia, omillaan seisovia tekstiteorioita kannattavalle hämmentävä lukukokemus. Ulottuvuuksista uupuu paljon, jos ei perehdy kirjan historialliseen kontekstiin. Ranskalaista kirjallisuusteoreetikkoa, Roland Barthesia, mukaillen: tekstin hurmasta tuleekin historian hurmaa. Rikos ja rangaistus on tässä suhteessa toisenlainen psykologisena ja ajasta riippumattomana. Luonnollisesti myös Riivaajia voi lukea näin, vehkeilydraamana.
Riivaajia on pidetty rakenteellisesti ja kehittelyltään keskeneräisenä. Tämä saattaa olla osasyy siihen, että tekstiin kaipaa jotain lisää. Itse kuitenkin uppoudun Riivaajiin aina yhtä suurella mielenkiinnolla, ja lukukertoja on sentään takana jo useita. Lieneekö samaan romaaniin palaaminen osoitus riskinsietokyvyn puutteesta, piintyneistä tavoista vai mielikuvituksettomuudesta. Dostojevskin tapauksessa uusia lukukertoja ei tosin tarvitse puolustella. Hän veisi epäilemättä lukijansa suurten kysymysten äärelle, vaikka kirjoittaisi Aku Ankkaa.
Asiasanat: Dostojevski, Fjodor, Riivaajat, romaani, kirja-arvio, salajuoni, vehkeily, Roland Barthes, Aku Ankka, Venäjä.
Lue lisää »
Kuinka erikoinen Scorsese-elokuva: pääosassa on nainen.
| Elokuva | Alice Doesn't Live Here Anymore/Alice ei asu enää täällä |  |
| Vuosi | 1974 |
| Ohjaaja | Martin Scorsese |
| Pääosissa | Ellen Burstyn, Alfred Lutter, Kris Kristofferson, Harvey Keitel. |
| Maa | Yhdysvallat |
| Genre | Draama |
| Käsikirjoitus | Robert Getchell |
| Suomessa | Saatavana DVD:llä |
Alice Doesn't Live Here Anymore (suomennettu nimellä Alice ei asu enää täällä) on hyväntuulinen draama kohtalon kolhimasta Alice Hyattista (Ellen Burstyn), joka on onnettomasti naimisissa. Mies ryyppää ja hakkaa, ja Alice puolustelee: “Ei hän ole ilkeä, vain vähän kovaääninen.”
Kun mies kuolee yllättäen auto-onnettomuudessa, Alice pakkaa 12-vuotiaan poikansa Tommyn (Alfred Lutter) mukaan ja aloittaa uuden elämän uudessa kaupungissa. Hän haaveilee laulajan urasta, jota pääsee kokeilemaan hetkeksi, kunnes rakastuu uuteen, jälleen väkivaltaiseen mieheen. Pahan kehä toistuu ja edessä on uusi lähtö. Seuraavalla paikkakunnalla tulokkaalle on tarjolla enää tarjoilijan hommia. Roadmovielle tyypilliseen tapaan päähenkilöt majoittuvat motelleissa, matelevat latteiden lähiömaisemien ohi ja pysähtelevät drive-in -ravintoloissa ja huoltoasemilla.
Elokuva kertoo päähenkilön itsenäistymisestä. Alice osoittautuu miehensä ikeestä päästyään räväkäksi tädiksi, joka ei epäröi näyttää poikansa edessä omaa keskenkasvuista puoltaan. Hän vastaa vedenroiskutukseen kunnon vesisodalla. Pääosaa esittävä Ellen Burstyn säteilee sisäistä voimaa. Alicen sadistisena miesystävänä kuvassa vilahtaa Harvey Keitel ja inhimillisempänä maatilanisäntä Kris Kristofferson. Näkyviä ja lämmöllä tehtyjä rooleja näyttelevät Alicen tarjoilijakollegoina esiintyvät Diane Ladd ja Valerie Curtin.
Asiasanat: Martin Scorsese, Alice Doesn't Live Here Anymore, Alice ei asu enää täällä, elokuva, elokuva-arvio, Yhdysvallat.
Lue lisää »
 Monikansallinen kirjailija J. Maarten Troost tunnetaan kirjastaan Kannibaalien seksielämä, The Sex Lives of Cannibals. Uusimmassa teoksessaan hän harkitsee Kiinaa uudeksi kotimaakseen ja lähtee muutaman kuukauden tiedustelumatkalle.
Lost on Planet China: One Man's Attempt to Understand the World's Most Mystifying Nation (2008, ei suomennettu) alkaa varoituksella: Troost ei ole asiantuntija, vaikka on kirjoittanut Kiinasta paksuhkon kirjan. Hän ei tunne maan historiaa ja kieltäkin hän osaa niin vähän, että saa aikaan vain väärinymmärryksiä.
Alun varoitus parodioi yritysten vastuuvapauksia, mutta lienee paikallaan myös vaativille matkakirjojen lukijoille. Troostin kirja ei tarjoa maassa matkanneelle uutta. Jokainen Kiinan-kävijä tuntee Troostin koomisesti kuvaaman tilanteen. Iltaisin hotellihuoneeseen tulee outoja puhelinsoittoja. Niiden tarkoitus ei valkene kielipuolelle sisällöstä, vaan illan hämärtyessä viereisistä huoneista kuuluvista äänistä.
Viihdyttävää stereotyyppistä toilailua
Uuden tiedon jakaminen ei ole ainoa eikä usein edes kohdallinen kirjan arviointiperuste. Näin ei ole myöskään Troostin tapauksessa. Lost on Planet China on viihdyttävä. Päähenkilö hämmästelee ja toilailee matkallaan kuin Liisa ihmemaassa. Kirjoitustyylistä on helppo arvata, että Troostin omaan mielilukemistoon kuuluu brittiläinen matkakirjallisuuden klassikko, Eric Newby. Molemmat laittavat itsensä alttiiksi harjoittamalla itseironiaa ja —vähättelyä.
Kirjan alkupuolella vitsit kiinalaisen ja länsimaisen kulttuurin epäyhteensopivuudesta naurattavat makoisasti, mutta kohta alkaa kaivata moniarvoisempaa tulkintaa. Kiinalainen kulttuuri on länsimaisen tavoin kaukana yhtenäisestä. Maasta löytyy mitä erilaisempia alueellisia ja alakulttuureja. Harva kiinalainen edes kutsuu itseään kiinalaiseksi, vaan samastuu alueeseensa. Siksi kirjan alaotsikko “Yhden miehen yritys ymmärtää maailman mystisintä kansakuntaa” vie Troostin tekstiä harmillisesti yksiulotteisen kioskikirjallisuuden suuntaan.
Puoliväliä lähestyttäessä stereotyyppinen ja pakkomielteinen vitsinvääntö alkaa hieman puuduttaa ja loppua odottaa malttamattomana. Sitten seuraa yllätys. Arvio tylsäksi muuttuneesta kirjasta täytyy pistää uusiksi, kun kirjan kruunaa odottamattoman hieno, komediallinen päätös. Epätasaisuudesta ja toisteisuudesta huolimatta Troostin tapa kirjoittaa on sympaattinen.
J. Maarten Troost on tsekkiläis-hollantilaista sukujuurta. Hän on asunut Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Kiina oli hänestä liian saastunut kelvatakseen uudeksi kotimaaksi.
Asiasanat: J. Maarten Troost, matkakirja, Lost on Planet China, Eric Newby, itseironia, Kiina, Yhdysvallat, urbaanit nomadit, urbaani nomadi.
Lue lisää »
| |
Riivaajat jää usein Dostojevskin muiden mestariteosten kuten Rikoksen ja rangaistuksen ja Idiootin varjoon. Tämä tarjoaa Dostojevskin ystävälle erinomaisen tavan päteä erilaisuudellaan etenkin, kun poliittinen melodraama on vasta tulossa uudelleen muotiin.
