|
| |
 Avoimesta lähdekoodista tuttu vapaan käsite sekoittuu piratismissa usein ilmaiseen. Näillä kahdella käsitteellä on selvä ero. Vapaa tarkoittaa sitä, että tuote on tasapuolisesti kaikkien saatavilla ja levitettävissä, mahdollisesti myös vapaasti muokattavissa ja paranneltavissa. Ilmaisuuteen taas liittyy ajatus kaupallisen arvon puuttumisesta, bisneskielteisyydestä ja huonolaatuisuudesta maailmassa, jossa arvo mitataan rahassa.
Avoimen lähdekoodin yhteisö korosti piraattien tavoin aluksi ilmaisuutta. Tämä sai asiakkaat epäilemään ja yritykset sekä ohjelmistoalan etujärjestöt pelkäämään. Syytöksiä tuli mm. kommunismista ja ohjelmistoteollisuuden tuhoamisesta. Avoimen lähdekoodin yrityksillä ei uskottu olevan toimivaa bisnesmallia ja ohjelmistoja pidettiin huonolaatuisina — “eihän ilmainen voi olla hyvää”. Kriitikoiden mielestä myös vastuunkantaja puuttui: kuka vastaa ongelmatilanteessa?
Väitteiden pohjalla oli käsitys ilmaisuuden vahingollisuudesta ja bisneskielteisyydestä. Avoin lähdekoodin pelättiin vievän työpaikat ja kaatavan yritykset.
Ilmainen, vapaa ja avoin
Ongelman yhtenä juurisyynä oli englannin sanan free monimerkityksisyys. Sana tarkoittaa sekä vapaata että ilmaista, mikä loi harhaanjohtavaa kuvaa GNU/Linuxista ilmaisena käyttöjärjestelmänä. Suomessa free käännettiin lähes poikkeuksetta ilmaiseksi, mikä lisäsi hämmennystä. Santeri muistelee kirjassamme Platinainen pilvenreuna, kuinka hänen avoimen lähdekoodin yrityksensä SOT sai Suomessa aluksi ristiriitaisen vastaanoton:
Jos monen suuryrityksen oli vaikea ymmärtää avoimen lähdekoodin periaatteita ja ansaintalogiikkaa, sitäkin vaikeampaa se oli asiaan vihkiytymättömille. Minulta kysyttiin usein, miten SOT pystyi myymään ilmaista tuotetta ja saamaan siitä rahaa. Kysymys juonsi yleisestä harhakäsityksestä, jonka mukaan avoin lähdekoodi tarkoittaa samaa kuin ilmaisohjelma. Tämä tulkinta johtui epäilemättä osin englanninkielisestä termistä ‘free software’, joka vei ajatukset ilmaisuuteen.
Kun vapaiden ohjelmien sijaan alettiin puhua avoimista, ongelmat hälvenivät. Ajan myötä saavutettiin asiakkaiden luottamus ja avoin tuli merkitsemään turvallisuutta, vakautta, kustannustehokkuutta, skaalautuvuutta ja joustavuutta. Avoimet ohjelmat ovat räätälöitävissä ja paikattavissa, jos niissä ilmenee heikkouksia, mikä merkitsee parempaa tietoturvaa. Suljetun lähdekoodin ohjelmien ansaintalogiikka taas ei tue virheiden korjausta eikä sitä kautta paranna tietoturvaa. Valmistajat sanoutuvat lisenssiehdoissaan irti kaikesta vastuusta.
Voisiko kirjallisuus olla avointa?
Voiko avoimuuden ideaa hyödyntää kirjallisuudessa? Meidän mielestämme voi. Kirjailijat joutuvat uutta teosta laatiessaan vastaamaan aina kysymykseen: haluanko yrittää tehdä rahaa vai tavoittaa mahdollisimman paljon lukijoita? Ensimmäinen tavoite on Suomen kokoisella kielialueella haastava. Jälkimmäisessä taas ei-vapaa, kustannettu julkaisu on yleensä suurin este laajalle levikille. Kirjat ovat kalliita, jakelukanava raskas, verotus korkeaa ja kirjastotkin ostavat valikoimiinsa vain rajallisen määrän teoksia, lähinnä suurimmilta kustantajilta. Valtaosa suomalaisten kustannettujen kirjojen menekistä lasketaan sadoissa, korkeintaan tuhansissa, ei kymmenissä tai sadoissa tuhansissa. Tutkimusten ja omakustanteiden myyntimäärät jäävät helposti kymmeniin kappaleisiin.
Kun kirjan julkaisee avoimena, esimerkiksi sähkökirjana, se leviää laajemmalle kuin painettuna. Avoin kirja on joustavammin hyödynnettävissä eri formaateissa (painettu kirja, sähkökirja ja äänikirja kaikkine eri teknisine formaatteineen). Teksti voi olla myös korjattavissa, uudelleenkäytettävissä ja käännettävissä, jos kirjailija haluaa antaa lukijoilleen myös nämä vapaudet. Parhaimmillaan kirjasta syntyy johdannaisteoksia, jotka pidentävät tuotteen elinkaarta ja koskettavat yhä uusia lukijoita.
Avoimena teos on pysyvämmin saatavilla, sillä kustantajan tai oikeuksien omistajan katoaminen markkinoilta ei vaikuta sen saatavuuteen. Kustannustehokkuutta ja käytettävyyttä lisää se, että kirjaa ei tarvitse yrittää keinotekoisesti suojata piratismia vastaan. Se on lähtökohtaisesti avoin jakelulle.
Kustantajat ja kirjailijat suhtautuvat vapauteen epäluuloisesti, tai haluavat ainakin varmuuden vuoksi estää sen. Väitämme, että vapaudessa on kuitenkin enemmän voitettavaa kuin menetettävää. Tämä pätee erityisesti marginaalisen eli suomenkielisen kirjallisuuden kohdalla, sillä sen tuominen suuren yleisön tietoisuuteen vaatii perinteisillä julkaisutavoilla tuottoon nähden aivan liian kalliita markkinointiponnistuksia. Avoimessa tuotteessa kuka tahansa kirjan lukija on samalla potentiaalinen jakelija ja markkinoija, ja kirjaa voidaan jakaa esimerkiksi internetin vertaisverkkopalveluissa. Mahdollisimman laaja levikki on avoimessa kirjallisuudessa kaikkien edun mukaista.
Case: Onnelliset yhdessä ja La Habanera
Julkaisimme joulukuussa parisuhdekirjamme Onnelliset yhdessä Creative Commons -lisenssillä. Lisenssi mahdollistaa kirjan uudelleenkäytön, kääntämisen ja muokkaamisen ilmaisen kopioinnin ja jakelun lisäksi. Kirjan pohjalta kuka tahansa voi muokata oman parisuhdekirjansa. Kirjan kaupalliset oikeudet pysyvät meillä ja näin voimme halutessamme julkaista kirjan vielä joskus kustannettuna ja painettuna.
Onnelliset yhdessä keräsi puolessa vuodessa 7500 lukijaa, mikä on suomenkieliselle tietokirjalle erinomainen tulos. Edellinen vapaa sähkökirjamme, vuonna 2005 julkaistu La Habanera käännettiin vapaaehtoisvoimin englanniksi ja hepreaksi, ja se on tavoittanut yli 100 000 lukijaa. Olemme saaneet kirjasta runsaasti palautetta kaikkialta maailmasta.
Saimme Onnelliset yhdessä -kirjaan apurahan Suomen tietokirjailijat ry:ltä, mikä osaltaan vaikutti päätökseemme julkaista myös tämä kirja avoimena ensimmäisen onnistuneen kokeilun jälkeen. Suomessa suurin osa kirjoista tehdään apurahoilla ja meistä tuntui reilulta, että apurahoitetun työn tuotos olisi vapaasti kaikkien nautittavissa.
Haluamme omalta osaltamme olla luomassa kirjallisuuteen avoimen lähdekoodin kaltaista avoimuuden kulttuuria. Uskomme, että sen avulla kirjallisten tuotteiden kulutus lisääntyy ja kulutuksen kasvusta syntyy kirjailijoille uusia rahoitus- ja tukimuotoja. Ohjelmistoteollisuudessa vapaus on jo muuttunut valtavirraksi muun muassa maailman arvokkaimman ohjelmistotalon, Applen, ja hakukoneyhtiö Googlen myötä. Pioneerihenkeä ei siis tarvita, riittää kun seuraa menestyjiä.
Päivi ja Santeri Kannisto
Asiasanat: vapaa, ilmainen, avoin lähdekoodi, avoimen lähdekoodin yhteisö, Creative Commons -lisenssi, uudelleenkäyttö, muokkaus, kääntäminen, kopiointi, jakelu, piratismi, Piraattipuolue, sähkökirja, kustantaminen, apurahat, avoin kirja, avoin kirjallisuus, avoin kulttuuri, Onnelliset yhdessä, La Habanera, Platinainen pilvenreuna.
Lue lisää »
Lehdistötiedote 28.5.2010
Päivi ja Santeri Kanniston joulukuussa julkaisema parisuhdekirja Onnelliset yhdessä on kerännyt puolessa vuodessa 7500 lukijaa. Heistä 6200 on ladannut kirjan pdf-muodossa ja 1300 lukenut sen tietokoneensa näytöltä. Lukumäärään eivät sisälly lataukset vertaisverkosta ja lukijoiden jakelemat kopiot.
“Halusimme julkaista parisuhdekirjan niin, että se olisi vapaasti kaikkien käytettävissä ja jokainen voisi halutessaan muokata kirjasta mieluisen. 7500 lukijaa on Suomen kokoiselle pienelle kielialueelle erinomainen tulos”, kirjailija Päivi Kannisto kommentoi.
Parisuhdekirja soveltuu parisuhteessa eläville, eroa harkitseville, eronneille ja uutta suhdetta etsiville aikuisille. Se auttaa arvioimaan onnistumismahdollisuuksia ja antaa virikkeitä ongelmien ratkaisuun. Jos haasteet ovat ylitsepääsemättömiä, ero voi tarjota uuden alun. Uutta suhdetta etsivää kirja auttaa kumppanin löytämisessä ja auttaa välttämään vanhojen virheiden toistamista.
“Ensimmäinen vapaa sähkökirjamme oli La Habanera. Julkaisimme sen Brasiliassa vuonna 2005 kuudetta vuotta jatkuvan häämatkamme alussa. Vapaaehtoiset ovat kääntäneet kirjan englanniksi ja hepreaksi. Olemme saaneet kirjan kymmeniltä tuhansilta lukijoilta runsaasti onnellista parisuhdetta koskevia kysymyksiä, joihin Onnelliset yhdessä vastaa”, kertoo toinen kirjan kirjoittajista, Santeri Kannisto.
Creative Commons -lisenssillä julkaistu sähkökirja on avoin epäkaupalliselle jakelulle, kopioinnille, painamiselle ja kääntämiselle. Kirjan voi ladata A4-kokoon taitettuna pdf:nä, joka on myös helppo tulostaa paperille. Kannistot saivat kirjan kirjoittamiseen tukea Suomen tietokirjailijat ry:ltä.
Päivi ja Santeri Kannisto
Kirjailijat Päivi ja Santeri Kannisto ovat syntyneet vuonna 1970. Filosofian tohtori Päivi Kannisto työskenteli aiemmin liikkeenjohdon konsulttina ja Suomen Akatemian tutkijana. Santeri Kannisto tunnetaan avoimen lähdekoodin pioneerina. Parin aiempia kirjoja ovat Takaportti (Kustannus HD, 2009), Asiakaspalvelu (Amk-Kustannus, 2008), Platinainen pilvenreuna (Amk-Kustannus, 2007) ja Kullattu kakkalapio (Siniplaneetta, 2007).
Suomen tietokirjailijat ry
Suomen tietokirjailijat ry edistää suomalaista tietokirjallisuutta, valvoo tietokirjailijoiden tekijänoikeudellisia ja taloudellisia etuja, tukee tietoteosten kirjoittajia sekä edistää jäsentensä ammattitaitoa ja -etiikkaa. Yhdistyksessä on yli 2 500 jäsentä.
Lisätietoja webissä
Asiasanat: Onnelliset yhdessä, parisuhdekirja, lehdistötiedote, Suomen tietokirjailijat ry, parisuhde, Päivi Kannisto, Santeri Kannisto, Creative commons, vapaa, sähkökirja.
Lue lisää »
 Tiesitkö, että kirjoittaminenkin on välineurheilua? Parhaat kirjailijat eivät suinkaan käytä tietokonetta, vaan menneestä maailmasta muistuttavia merkkituotteita.
Kuuluisimpia kirjailijoiden luksuslaatuisista työvälineistä ovat Moleskine-muistivihkot, joita kulttikirjailija ja kosmopoliitti Bruce Chatwin käytti.
Chatwin kertoo teoksessaan Songlines (1987, suom. nimellä Näkymättömät polut), kuinka hän joka kerta Pariisissa käydessään osti uuden erän hienoja, mustakantisia muistivihkoja:
In France, these notebooks are known as carnets moleskines: ‘moleskine’, in this case, being its black oilcloth binding. Each time I went to Paris, I would buy a fresh supply from a papeterie in the Rue de l'Ancienne Comédie.
Ranskassa nämä muistikirjat tunnetaan nimellä carnets moleskines: ‘moleskine’ tarkoittaa vihon öljykangaspäällysteistä kantta. Joka kerta Pariisissa käydessäni ostin uuden erän eräästä paperitarvikekaupasta, papeterie, joka sijaitsi Rue de l'Ancienne Comédie -kadulla. (Suom. PK.)
Sitaatissa kiinnittää huomiota hienostunut ranskan kielen käyttö, johon muistivihot lienevät innoittaneet. Onko muusat korvattu tänä päivänä brändeillä, tuotteilla ja niihin liitetyillä mytologioilla? Näin näyttää olevan ainakin estetiikkaan ja taiteeseen viehtyneen Chatwinin kohdalla. Hän luo muistivihkojensa ympärille myyttisyyden auraa kertomalla, että niitä on kadonnut vuosien varrella kaksi, tietysti mitä eksoottisimmissa olosuhteissa. Ensimmäinen hävisi afganistanilaiseen bussiin, toisella kerralla Brasilian salainen poliisi takavarikoi vihon luullessaan, että se sisälsi tietoja maan poliittisista vangeista salakielelle koodattuna.
Moleskine-villitys iski 2000–luvulla myös Suomeen. Asiaan perehtyneet tiesivät kertoa, että niitä sai eräästä hyvin varustetusta kirjakaupasta sopuhintaan hieman alle 20 euroa kappale. Moleskineja esiteltiin tyylitietoisissa naistenlehdissä ja tunnetut blogistit kirjoittivat mieleenpainuvia todistuksia niiden maagisesta voimasta:
Moleskinin suurenmoisuus verrattuna esimerkiksi kiinalaiseen vihkoihin on tietysti hyvä, hapoton paperi, josta muste ei mene läpi. (--) Kynän kärki on rajapinta, koska kynä on oikeastaan ihmistä ja paperi maailmaa. Siksi niiden valintaan voi tuskin uhrata liian paljon huolta.
Ennen kirjakauppaan ryntäämistä lienee syytä tarkentaa, että nykyiset Moleskinet eivät ole samoja, joita Chatwin käytti. Alkuperäisten valmistus lopetettiin vuonna 1986. Mutta hätä ei ole tämän näköinen, sillä jokainen tositaiteilija tietysti brändää omat mielituotteensa plagioimatta muita. Mikäpä onkaan hienompaa kuin oman nimen yhdistäminen hyvin myyvään kaupalliseen tuotemerkkiin?
Kirjatohtorin kädenjäljen takeena toimivat huippulaatuiset Top Budget Cahier de Brouillon -vihot, joita hän hankkii aina Pariisissa käydessään tietystä Intermarché-nimisestä ylellisyystavarakaupasta Avenue des Champs-Élyséellä.
Asiasanat: Muistivihko, muistikirja, moleskin, moleskine, kirjoittaminen, kirjailija, Bruce Chatwin, Songlines, Pariisi, Ranska, Suomi.
Lue lisää »
 Minkälainen Suomi-kuva italialaisilla on? Suomi on tietysti entinen Neuvostoliiton satelliittivaltio kuten Viro tai Itä-Saksa. Käsitys ei johdu vain italialaisten koulujen oppisisällöstä, sillä samaa kuulee muidenkin länsieurooppalaisten suusta.
Santerilla on tapana vuotaa keskustelukumppaneille vaihtoehtoisia näkemyksiä Suomen historiasta, kuten liittolaisuudesta ja aseveljeydestä natsi-Saksan kanssa. Minä taas kuulen mielelläni itäeurooppalaisesta perinnöstämme, sillä Venäjältähän kansamme on alun perin kotoisin. Tosin keskustelukumppanin hämmästys on suuri kun paljastuu, etten puhu venäjää. Harmittaa se minuakin.
Vieläkin suuremman ällistyksen saa aikaan pakkoruotsi. Monissa Euroopan maissa kieltenopetus perustuu vapaaehtoisuuteen ja rajoittuu pariin valtakieleen. On vaikea ymmärtää, miksi suomalaisten on uhrattava aikaa ja vaivaa kummankaan marginaalisen kielen opiskeluun.
Olen itsekin havahtunut vasta nyt näkemään, miksi ruotsia pidetään Suomessa niin tärkeänä: maamme halutaan liittää sen avulla Pohjoismaihin — tehdä pesäeroa Itä-Eurooppaan. Ruotsin kielellä on tärkeä imagoarvo, joka viestii läntisestä perinnöstä ja arvoista. Olisi siinä selittämistä, jos meillä opiskeltaisiin pakkovenäjää tai -saksaa. Tosin pakottaminen viittaa jo sinällään itäperintöön, ei läntisiin vapauden ihanteisiin.
Muiden kuin eurooppalaisten kanssa Suomesta puhuminen on vaivattominta. Riittää kun kertoo Suomen sijaitsevan jossain Venäjän ja Yhdysvaltain välissä ja tiedonjano on tyydytetty.
Asiasanat: Ruotsin kieli, pakkoruotsi, Suomi-kuva, neuvostoperintö, satelliittivaltio, Itä-Eurooppa, Länsi-Eurooppa, Suomi, Ruotsi, Venäjä, Itä-Saksa.
Lue lisää »
Tohtorska Santeri kunnostautui lukemalla Jokapiraatinoikeuden. Tässä hänen arvionsa mediaseksikästä aihetta käsittelevästä kirjasta.
Jokapiraatinoikeus (WSOY, 2010) oli minulle ensimmäinen loppuun saatettu lukukokemus sitten vuoden 2004. Kirja oli iloinen yllätys. Se oli sujuvaa luettavaa, herätti ajatuksia ja muistutti menneistä tietoteknisistä intohimoista. Kirjassa käsiteltiin osuvasti suomalaista oikeusjärjestelmää ja tekijänoikeuslain vaikutuksia. Tietotekniikan, avoimen lähdekoodin ja talouden osalta sen sijaan jäi toivomisen varaa.
Lataamisen lähteillä
Kirja alkaa tekijänoikeuksien synnystä ja historiasta, mikä oli mielenkiintoista luettavaa. Asian olisi voinut esitellä vieläkin laajemmassa kontekstissa yhdessä nettisensuurin ja kansalaisvapauksien kaventamisen kanssa. Verkkolataajien ja nettikirjoittajien vainoaminen kielii epäluottamusyhteiskunnasta, jossa jokainen on syyllinen kunnes toisin todistetaan.
Tarina juoksi jouhevasti ja verkkolataamisen rinnastaminen jokamiehenoikeuksiin oli erityisen osuva, mutta lukunautintoa häiritsivät hieman kunnollisten lähteiden puuttuminen ja oppikirjamainen, mustavalkoinen kirjoitustyyli. Ilman lähteitä on mahdotonta arvioida, kenen värittämästä historian versiosta on kyse ja mitä sillä haluttiin saada aikaan. Mustavalkoista hyvä-paha, totuus-valhe -ajattelua esiintyi kirjassa kautta linjan. Toisaalta kyse on pamfletista, joten kärjistäminen ei ole yksinomaan pahasta.
Tietoteknisiä ominaisuuksia
Piratismin ja avoimen lähdekoodin yhtäläisyyksiä luodaan kirjassa toistuvasti. Tämä on ymmärrettävää, sillä avoin lähdekoodi tuottaa positiivisia mielleyhtymiä siinä missä piratismiin liitetyt ovat usein negatiivisia. Avoin on yhteistä tekemistä, jakamista ja avoimuutta, piratismi taas merirosvoutta, varastamista ja luvatta käyttämistä.
Pamfletin perusteella piraateilla on enemmän eroja kuin yhteistä avoimen lähdekoodin yhteisön kanssa. Heillä ei ole vahvaa kaipuuta vapaaseen vaan ilmaiseen. Avoimen lähdekoodin yhteisössä vapauden käsitteellä ei oteta kantaa siihen, maksaako teos jotain vai ei. Vapaus tarkoittaa sitä, että teosta voi kuka tahansa käyttää, muokata ja jakaa vapaasti. Sillä ei ole mitään tekemistä hinnan kanssa.
Olen monessa asiassa eri mieltä kirjoittajien kanssa ja tässä pamfletti toimi erinomaisesti: se sai ottamaan kantaa. Kirjoittajien puolesta harmittaa se, että käsikirjoitusta ei ollut luetutettu tietotekniikan ammattilaisilla. Näin olisi vältytty lapsuksilta, kuten standardin ja protokollan sotkemiselta keskenään.¹
Pienten epämääräisyyksien lisäksi tekstiin on pujahtanut asiavirheitä. Torrent-tiedostot esimerkiksi eivät sisällä tietoa siitä, keiden ihmisten koneilta haluttu tiedosto löytyy, kuten kirjoittajat esittävät. Ne sisältävät vain osoitteen, josta tämä tieto on haettavissa. Kirjoittajat väittävät myös, että yli kymmenen vuotta vanhoja tietokoneohjelmistoja on vaikea saada toimimaan uusimmilla käyttöjärjestelmillä. Markkinat ovat kuitenkin pullollaan erilaisia emulaattoreita ja virtuaalikoneita, joilla voi suorittaa kaikkein vanhimpiakin ohjelmia. Taaksepäin yhteensopivuuden säilyttäminen on yksi ohjelmistotekniikan keskeisistä periaatteista.²
Taloutta perstuntumalta
Kirjan taloutta käsittelevissä osissa on piratismia puolusteleva sävy aivan kuin kirjoittajat kokisivat olevansa altavastaajia. Lataamista oikeutetaan esimerkeillä ja heitoilla, jotka jäävät hieman irrallisiksi. Kirjoittajien mielestä ilmaistuotteen saanut voi esimerkiksi päätyä ostamaan teoksesta kopion suoraan tekijältä. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monet ostavat Jokapiraatinoikeuden WSOY:ltä tukeakseen tekijöitä tai aatetta.
Kulttuurimarkkinoista puhuttaessa on hyvä muistaa, että suurin osa teoksista ei maksa koskaan itseään takaisin. Hyvä jos tulot kattavat edes tuotanto- ja jakelukulut. Kirjan esimerkit taloudellisesti tuottoisista ilmaislevityksistä ovat suurilta kielialueilta. On vaikea uskoa, että sama pätisi pienillä suomenkielisillä markkinoilla, jossa kaikki on marginaalista, jopa bestsellerien myyntimäärät.
Kirja ei ole bisnestä käsitellessä vahvimmillaan. Kirjoittajat näkevät voiton maksimoinnin yritysten “houkutuksena” eikä yritystoiminnan keskeisenä tavoitteena:
Yrityksillä on aina houkutus myydä tuotteitaan selkeästi valmistuskustannuksia kalliimmalla ja siten maksimoida voittonsa.
Lause herättää monia kysymyksiä. Onko yritystoiminta hyväntekeväisyyttä? Saako hintaa ottaa vain sen verran, että kustannukset tulevat katettua? Pitääkö yritysten toivottaa kilpailijat avosylin tervetulleiksi? Talonpoikainen bisnesjärki sanoo, että kaikki yritykset pyrkivät maksimoimaan voittonsa ja estämään uusien kilpailijoiden tulon markkinoille, eivät pelkästään kirjassa mainitut mystiset ja pahat monopolistit.
Olen myös eri mieltä ehdotuksesta, jonka mukaan tekijänoikeustuloilla voitaisiin kartuttaa taiteilijoiden eläkkeitä. Eläkerahat eivät nykyisellään riitä edes jo luvattujen eläkkeiden maksuun. Kuulostaa siis toiveajattelulta, mikäli joku alle 50-vuotias kuvittelee vielä joskus nauttivansa eläkettä.
Suutarin lapset söivät ja säästivät kakkunsa
Ajattelin loppuun päästyäni kiittää kirjasta korjaamalla löytämiäni virheitä. Ylevien ajatusten lukemisen jälkeen havahduin kuitenkin siihen, että nämäkin suutarin lapset olivat paljain jaloin. Teoksessa oli paljon hyvää, kuten loistava fanikulttuurin esittely, ja siitä olisi saanut muokattua pienellä vaivalla erinomaisen. Kirjoitusvirheet, kuten väärin merkityt lainausmerkit ja lähteiden rikkinäiset linkit, asiavirheet sekä sivulla 208 oleva kammottava palikkalaatikko, olisivat olleet helposti korjattavissa. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska sekä pdf:ssä että WSOY:n sivuilla lukee ainoastaan:
© Ahto Apajalahti & Kaj Sotala & Pulitzer Oy
Teksti on tekijänoikeuksien alainen eikä lukijalle anneta mitään vapauksia. Lisäksi WSOY tarjoaa sivuillaan kirjaa tulostuskelvottomassa muodossa. Piraattipuolueen kirjan julkistuksesta kertovan blogin kommentissa yksi tekijöistä lisää:
Moni innokas piraatti varmaan suunnittelee jo jos jonkinlaista teoksen uudelleenkäyttöä. Teos on ilmaisessa nettijakelussa ja tekijöiden puolesta sitä saa sellaisenaan kopioida ja levittää vapaasti epäkaupallisessa tarkoituksessa. Teoksen muuta käyttöä koskevat kuitenkin tekijänoikeuden normaalit rajoitukset.
Teos ei toisin sanoen ole vapaa eikä sitä saa parannella. Jos tekijät ovat sanojensa mukaan kuitenkin valmiita sallimaan vapaan nettijakelun, miksi siitä ei ole mainintaa WSOY:n sivuilla tai kirjassa jakelun sallivaa lisenssiä? Selkeintä olisi julkaista teksti kirjan omien oppien mukaisesti vapaana esimerkiksi Creative Commons -lisenssillä ja sallia muutokset. Nykymuodossaan kirja on ristiriidassa sisältönsä kanssa, mikä koettelee sen uskottavuutta.
Santeri Kannisto
¹ Protokollan avulla määritellään sääntöjä tai toimintatapoja, joiden mukaan tiedonvälitys tapahtuu. Standardi taas on jonkin organisaation esittämä suositus siitä, miten jokin asia tulisi tehdä. Ne ovat kaksi eri asiaa.
² Haparointia oli myös avoimen lähdekoodin käsittelyssä. Kirjoittajien mukaan GNU/Linux-käyttöjärjestelmä on GPL-lisenssin alainen. Koodista kuitenkin vain reilu puolet on GPL-lisensoitua ja loppu on muun muassa BSD-, LGPL- ja Apache-lisensoitua.
Asiasanat: Jokapiraatinoikeus, Ahto Apajalahti, Kaj Sotala, WSOY, Barrikadi-sarja, ISBN 978-951-0-36468-0, Pulitzer Oy, pamfletti, jokamiehenoikeus, sähköiset oikeudet, piraattipuolue, laiton kopiointi, verkkojakelu, tiedostonjakaminen, tekijänoikeus, torrent, GNU/Linux, avoin lähdekoodi, vapaat ohjelmat, Santeri Kannisto.
Lue lisää »
Dalai-lamasta kertovaa elokuvaa vaivaa tyypillinen elämäkertojen ongelma. Ne kunnioittavat kohdettaan liikaa kertoakseen mielenkiintoista tarinaa.
| Elokuva | Kundun | 
|
| Vuosi | 1997 |
| Ohjaaja | Martin Scorsese |
| Pääosissa | Tenzin Thuthob Tsarong, Gyurme Tethong, Tulku Jamyang Kunga Tenzin, Tenzin Yeshi Paichang, Tencho Gyalpo, Tsewang Migyur Khangsar, Robert Lin. |
| Maa | Yhdysvallat |
| Genre | Draama, elämäkerta |
| Käsikirjoitus | Melissa Mathison |
| Suomessa | Saatavana DVD:llä |
Kundun (1997) seuraa 14:nnen Dalai-laman elämää taaperosta maanpakoon. Elokuva keskittyy lapsuus- ja nuoruusvuosiin, jolloin Dalai-lama hallitsi vielä Tiibetiä. Vaikka valinta tuntuu poliittisesti korrektilta, kiinalaisviranomaiset vastustivat elokuvaa. Se kiellettiin Kiinassa ja ohjaaja ja käsikirjoittaja saivat matkustuskiellon maahan.
Scorsese on tasapainotellut erilaisten intressien välissä, mikä näkyy siinä, että elokuva välttää kannanottoja ja painottuu visuaalisuuteen. Elokuvan huikeat näkymät on kuvattu Atlas -studioilla Marokossa sekä Karma Triyana Dharmachakra -luostarissa Woodstockissa.
Kundun muistuttaa kuvallisessa loisteliaisuudessaan Bernardo Bertoluccin ohjaamaa Kiinan viimeistä keisaria (1987, ohj. Bernardo Bertolucci). Bertolucci tosin teki elokuvansa kiinalaisten viranomaisten tuella. Hän pääsi kuvaamaan mm. Kiellettyyn kaupunkiin ja sai elokuvan joukkokohtauksiin tuhansia kiinalaisia avustajia.
Sekä Dalai-lama että Kiinan viimeinen keisari Pu Ji olivat etuoikeutettuja lapsia. Dalai-lama esimerkiksi leikki Tiibetin ensimmäisillä oikeilla autoilla. Scorsese näyttää hengellisen johtajan muutenkin materiaan mielistyneenä. Nuori guru on hurmioitunut ulkomailta tulleista lahjoista, kuten kaukoputkista, tinasotilaista ja elokuvaprojektorista. Kamera herkuttelee myös Dalai-laman munkinkaavun alta pistävillä kapeakärkisillä, länsimaisilla bootseilla ja kapinallisilla aterioilla, jotka sisältävät kiellettyjä ruoka-aineita kuten sianlihaa ja kananmunia. Tyypillisen elämäkerran tapaan kohteesta piirretään yhtäältä ihannoiva kuva, joka ylevöittää ja nostaa jalustalle. Toisaalta taas etsitään yleisölle tuttuja samastumispisteitä, kuten Dalai-laman tapauksessa materialismi.
Tarinan ja henkilökuvien pinnallisuudesta huolimatta Kundun on Scorsesen tuotannossa yksi elokuvallisimmista. Sitä eivät häiritse kirjalliset keinot, kuten kertojan käyttö. Kuvat, joskin ylisliipatut, puhuvat puolestaan. Koska päähenkilö on maanpakolainen, kerrontaa värittää vahva nostalgia. Dalai-laman Tiibet kuvataan myyttiseksi satumaaksi. Kuvissa vilahtelee tiuhaan lumihuippuisia vuoria ja korkeaa taivasta, taustalla soi Philip Glassin musiikki. Kamera zoomaa usein ulospäin laajoihin näkymiin ja kokonaisuuksiin tai näyttää tapahtumia ylhäältä alas.
Poliittisesti uskaliaimmat kohdat liittyvät Maon tapaamiseen. Elokuvassa näytetään, miten Maon uskontokielteisyys oli marxismista kiinnostuneelle Dalai-lamalle punainen vaate. "Te ette voi vapauttaa minua, vain minä voin vapauttaa itseni", oli Dalai Laman vastaus kiinalaisvalloittajille.
Elokuvaan palkatut tiibetiläiset ovat jäykkiä ja ilmeettömiä. He lausuvat repliikkinsä akikaurismäkeläisen yksitotisesti. Henkilökuvat jäävät aasialaiseen tapaan etäisiksi ja viileiksi ja koko tarina pikanteilla yksityiskohdilla briljeeraamiseksi. Vaikka dramaattisuutta pyritään luomaan eksoottisilla henkilöhahmoilla, kuten sihisevällä oraakkelilla, eivät ne riitä kantamaan yli kaksituntista elokuvaa.
Tutustu myös Dalai-laman elämäkertaan Freedon In Exile.
Asiasanat: Martin Scorsese, Kundun, elokuva, elokuva-arvio, draama, elämäkerta, Dalai-lama, hengellinen johtaja, maastapako, Philip Glass, Tiibet, Pu Ji, Kiinan viimeinen keisari, Bernardo Bertolucci, Kiina, Yhdysvallat.
Lue lisää »
Suomi on muiden EU-maiden mukana palkitsemassa Kreikkaa tuhlaavaisuudesta. Syyt päättömältä näyttävään toimintaan löytyvät työllisyydestä ja koroista.
Keskustelu Suomen takaaman lainan järjestämisestä Kreikalle kulminoituu kysymykseen: onko tunnettu riski parempi kuin tuntematon?
Tunnettua riskiä edustaa se, että Kreikka käyttää vanhaan malliin myös avustusrahat eikä mikään muutu. Tuntematon riski taas on se, että jos apua ei anneta, muita EU-maita saattaa kaatua Kreikan imussa. EU-alueen työttömyys voi lisääntyä ja mahdollinen pankkikriisi nostaa korkotasoa ja syöstä EU-maat uuteen lamaan.
Valitse oikea vastaus vääristä vaihtoehdoista
Valtiovarainministeri Kataisen mukaan Suomella on valittavanaan vain kaksi vaihtoehtoa:
Kataisen mukaan valittavana on joko Kreikan tukeminen erittäin tiukoin kriteerein tai hyppääminen tietoisesti kylmään, pimeään tuntemattomaan, kirjoitti Helsingin Sanomat.
Kataisen tueksi lehdessä esitettiin tukipäätöstä puoltavia heittoja suomalaiseen, vaihtoehdottomaan tapaan faktoina:
Kreikan irtaantumisesta eurosta olisi todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä.
Lennokkaissa lauseissa jäävät vastaamatta kysymykset: miksi Kreikan tukeminen on hyödyllisempää kuin tukemisesta kieltäytyminen ja kenelle? Kreikan kriisin syyt ovat holtittomassa tuhlaamisessa. On vaikea uskoa, että kriisi paranee sillä, että tuhlaaminen palkitaan ja hassattavaksi annetaan lisää rahaa. Pikemminkin on kysyttävä: onko Kreikan auttaminen sittenkään joko-tai -asetelma? Entä jos EU:n talouspolitiikka epäonnistuu joka tapauksessa?
On hyvin todennäköistä, että esimerkiksi Espanjasta tulee maksukyvytön ja pankkikriisi puhkeaa ihan ilman Kreikan apua. Nyt vallitsevaa pankkikriisiä ei nimittäin ole hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Sitä on ainoastaan liennytetty ja siirretty myöhäisemmäksi. Sama ongelmien piilottaminen tulevaisuuteen vaivaa myös Kreikan-tukipakettia. Kolmen vuoden avustusohjelma siirtää ongelmat parhaimmillaankin vain kolme vuotta eteenpäin seuraaville vaalikausille. Korjausliikettä sillä ei saada aikaiseksi.
Työllisyys ja alhainen korkotaso ihmelääkkeinä
Epävarmuus EU:n talouspolitiikan onnistumisesta näkyy poliitikkojen puheessa häilyvyytenä. Kreikan-pelastusta myydään kansalle milloin tukena, milloin lainana. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen kiiruhti tänään vakuuttamaan, että Kreikan-lainojen riski on vähäinen. Hänen mukaansa Kreikka maksaa rahat “aika varmasti” takaisin.
Miksi Liikanen haluaa vähätellä riskiä? Jos riski todella olisi mitätön, Kreikka saisi lainaa sopivalla korolla myös markkinoilta. Riskin suuruutta lisää Kreikan leväperäisen talouspolitiikan lisäksi se, että maalla ei ole tarjota lainoilleen vakuutta. EU:n näyttävässä pelastusoperaatiossa ei voi olla kyse edes Kreikan tukemisesta, sillä tukeminen on järkevää vain silloin, kun sen avulla saadaan pelastettua jotain arvokkaampaa. Kreikan tapauksessa kumpikaan hyvä, korkohyöty tai vakaus, eivät välttämättä toteudu. Pikemminkin kyse näyttää olevan lahjasta, mutta ketä tällainen lahja hyödyttää?
Pankkikriisi pelottaa Suomessa poliitikkoja. Kreikan tukemisen avulla maalle lainanneita, mm. suomalaisia pankkeja ja eläkevakuutusyhtiöitä, halutaan tukea ja piilotella heidän tappioitaan, ei suinkaan pelastaa Kreikkaa. Kyseessä on Sonera-ilmiön toistuminen. Virheinvestointeja paikataan investoimalla lisää rahaa, kuten julkisessa taloudessa on ollut tapana.
Toinen lahjaan kannustava tekijä on halu pitää korkotaso alhaalla. Kansalaisia ei kannusteta säästämään, vaan tuhlaamaan, mikä ohjaa lyhytnäköiseen asuntokeinotteluun, velkaantumiseen ja tätä kautta kansantalouden kuplan kasvattamiseen. Matalat korot hyödyttävät suoraan eduskunnassa tuesta päättäviä kansanedustajia, sillä he ovat pääosin asuntovelallisia. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni edustajista on saanut pankeilta lainoja rahvasta edullisemmin. Työttömyyden kasvu ja korkojen nousu ohjaavat kansaa säästämiseen velkaantumisen sijaan, mikä korjaisi tuhlaamisen nyt aiheuttamia vahinkoja.
Säästäväisyyden synti ja holhoamisen ihanuus
Suomen talouspolitiikassa työllisyys on ainakin juhlapuheissa ja poliittisessa retoriikassa ykkösprioriteetti ja Kreikan-avun uskotaan maagisesti parantavan sitä. On kuitenkin kyseenalaista, miksi työllisyyttä pitäisi väen väkisin parantaa tilanteessa, jossa tuotteilla ja palveluilla ei yksinkertaisesti ole kysyntää. Entä ketä hyödyttää julkisella sektorilla ylläpidettävä työllisyys, joka lisää turhaa byrokratiaa?
Kun Suomessa vouhkataan nyt ylemmyydentuntoisina Kreikan julkisen talouden epätasapainosta, voitaisiin näyttää esimerkkiä ja tasapainottaa oma julkinen talous. Pöhöttynyttä virkamieskuntaa pitäisi leikata kovalla kädellä ja poistaa puoluetuet ja muut epämääräiset korruption muodot. Tässä riittäisi varmasti suomalaisille tunnettua riskiä hoidettavaksi aivan omasta takaa, ellei sitten politiikkaa ohjaa tekemisen sijaan kansan kosiskelu eli populismi.
Asiasanat: Kreikka, Espanja, EU, Katainen, Liikanen, kupla, tuki, lahja, laina, työllisyys, työttömyys, korkotaso, Sonera-ilmiö, talous, vakaus, rahaliitto, euro, julkinen talous.
Lue lisää »
| |
Avoimesta lähdekoodista tuttu vapaan käsite sekoittuu piratismissa usein ilmaiseen. Näillä kahdella käsitteellä on selvä ero. Vapaa tarkoittaa sitä, että tuote on tasapuolisesti kaikkien saatavilla ja levitettävissä, mahdollisesti myös vapaasti muokattavissa ja paranneltavissa. Ilmaisuuteen taas liittyy ajatus kaupallisen arvon puuttumisesta, bisneskielteisyydestä ja huonolaatuisuudesta maailmassa, jossa arvo mitataan rahassa.
