|
| |
 ”Kotini on linnani” ja ”Oma koti kullan kallis” viestivät sanontoina oman kodin tärkeydestä. Uskomusta ruokkivat suomalaiset aikakauslehdet, jotka esittelevät kulttuurihistoriallisesti arvokkaita taloja tai kuuluisien suomalaisten koteja. Suomessa asuessa tämä tuntui mitä luonnollisimmalta jutun aiheelta. Pitihän jostain saada mallia siihen, mitä kohden elämässään ponnistella.
Nykyään koti on meille siellä, missä oma rakas on. Sillä ei ole mitään tekemistä seinien tai huonekalujen kanssa. Suomen-osoitetta kysytään meiltä kuitenkin toistuvasti, sillä kukaan ei tahdo uskoa, että sellaista ei ole olemassa. Kulkurielämä on hunningolla olemista. Kirjoitamme virallisiin papereihin laiskuuttamme vain kaupungin ja maan nimen. ”Suomi on pieni maa”, toteamme, jos joku penää tarkempaa osoitetta.
Olemme nukkuneet reissun päällä mitä erilaisimmissa paikoissa: lentokentillä, bussiasemilla, rautatieasemilla ja kadulla. Makuualusta on näissä tilanteissa kätevä kapistus ja käy kodista, kun oma rakas on siinä vierellä. Alusta pehmentää, suojaa kylmältä ja siloittelee maaston epätasaisuuksia.
Taivaan alla taivasalla
Aina olosuhteet eivät suosi. Surkeimman reissuyömme vietimme Unkarissa, jossa jouduimme odottamaan yön yli seuraavaa bussia. Aseman odotussali suljettiin kymmeneltä
illalla. Sää oli kurja, kylmä ja sateinen, eikä ympäristöstä löytynyt ensimmäistäkään hotellia. Katos sentään oli. Päivi kaivoi makuualustan ja makuupussin esiin, Santeri piti vahtia.
Osakassa, Japanissa matkustaessamme hotelleja oli tarjolla, mutta hinnat olivat yli 100 euroa yöltä. Kiitimme tarjouksesta ja majoituimme rautatieaseman ulkoseinustalle rinkkojen päälle nukkumaan. Turvallisempaa yösijaa olisi saanut hakea. Vastapäätä oli rakennustyömaa, jossa paiskittiin hommia vuorokauden ympäri. Lisäksi liikenne viereisellä, monikaistaisella tiellä oli vilkas melun kuitenkaan häiritsemättä. Vahtivuoroja ei tarvittu.
Muutaman korttelin päässä kymmenet japanilaiset pukumiehet sekä leninkeihin sonnustautuneet
naiset yöpyivät samalla tavalla puomein aidatulla kadunkaistaleella. Rinkkojen sijasta heillä oli pahvinpaloja, pieniä retkituolia ja eväslaukkuja varusteinaan. Meille ei selvinnyt, odottivatko hekin aamun junaa, jonottivat lippuja megakonserttiin vai nauttivat hetkellisesti kulkurielämästä.
Aamulla rautatieasema avautui. Tilavassa invalidi-wc:ssä siistiytyminen kävi näppärästi ja olimme valmiita lähtemään aamiaiselle. Meille ei tullut mieleen mitään, mitä muuta olisimme tarvinneet. Eikä lähtiessä tarvinnut muistaa ottaa avainta mukaan, lukita ovea tai pelätä murtovarkaita.
PS. Makuualusta ei auta aivan kaikkeen. ISBN-numeron saaminen uuteen vapaaseen sähkökirjaan osoittautui mahdottomaksi ilman osoitetta. Myös Sanasto-korvaukset kirjojen lainauksista taitavat jäädä saamatta ilman suomalaisia verkkopankkitunnuksia.
Asiasanat: talo, makuualusta, kulkuri, kulkurielämä, hunninko, koditon, taivasalla, rinkka, rautatieasema, bussiasema, ISBN-numero, sähkökirja, Sanasto, verkkopankkitunnus, Unkari, Japani, Niigata, Suomi.
Lue lisää »
Kun on kiire, ei ole varaa eksyä. Siksi GPS-paikannin on nykyihmiselle välttämätön hyödyke. Uudessa kaupungissa voi erehtymättä suunnistaa bisnestapaamiseen joutumatta taksikuskien harharetkien uhriksi. Lomalaisten taas ei tarvitse laitteen ansiosta haaskata kalliisti maksettua vapaa-aikaa päättömään hortoiluun.
Paikantaminen toimii myös toisin päin. Ranskassa on alettu myydä paikannuspalveluja vanhemmille. Ala-asteikäiset lapset kantavat mukanaan mötikkää, joka kertoo jatkuvasti heidän sijaintinsa. Psykologit ovat pohtineet, onko laite vaarallinen lasten mielenterveydelle. Kehittyykö itsetunto normaalisti, jos joku tarkkailee koko ajan? Samaa voi pohtia kansakunnan tasolla.
Me päätämme, koska haluamme olla kartalla. Paikantamisen välttäminen on vaikeaa, sillä monet webbipalveluista kertovat sisään kirjautuessa käyttäjänsä sijainnin. Olemme säätäneet palvelut niin, että tieto ei näy ulkopuolisille. Tämä ei tietenkään estä palveluntarjoajaa myymästä tietoa eteenpäin. Myös matkapuhelimet kielivät käyttäjänsä sijainnin kellon ympäri.
Pieni mutta kiusallinen
Internetin isoveljen lisäksi on toinenkin kiusallinen tarkkailija. Se on hyttynen. Hyttyset tappavat maapallolla toiseksi eniten ihmisiä. Ne levittävät muun muassa malariaa ja dengue-kuumetta. Vain ihminen on hyttystäkin vaarallisempi.
Ostimme Brasiliasta sähkökäyttöisen hyttyskoneen. Suhtauduimme vehkeeseen varautuneesti, sillä olimme todenneet karkotteet Suomessa hyödyttömiksi. Pistokkeeseen työnnettävä mötikkä hajustettuine pelletteineen osoittautui kuitenkin erinomaiseksi. Se kuumentaa sähkövirran avulla pelletin, joka vapauttaa ilmaan hyttyskarkotetta. Lämpötila on säädetty niin, että yksi pelletti riittää kaksitoista tuntia.
Yksikään hyttynen ei ole sittemmin kiusannut meitä sisätiloissa. Kannamme vehjettä mukana kuin suurta aarretta. Enää ei tarvitse suojautua moskiittoverkkojen alle tai pitää yöllisiä peijaisia inisevien pistelijöiden häätämiseksi.
GPS-paikantimesta ei ole meille vastaavaa hyötyä. Ilman reittisuunnitelmaa ei voi löytää perille eikä oman sijainnin tietäminen parin metrin tarkkuudella muuta mitään. Mutta miksi hyttyskoneita ei ole Suomessa tarjolla? Monen mökkeilijän lomasta tärvääntyy iso osa hyttysten hätistelyyn, kun hyttysillä ei ole kännyköitä, joiden avulla ne löytäisi koska tahansa.
Asiasanat: GPS, paikantaminen, paikannuslaite, suunnistaminen, ajo-ohjeet, ajaminen, kartta, reitti, hyttyskarkotin, hyttynen, mökki, Suomi, paikannuspalvelu.
Lue lisää »
Laajakaistojen määrällä mitataan tietoyhteiskunnan tasoa. Suomessa niitä on paljon, sillä netti koetaan kansalaisten perusoikeudeksi. Sieltä voi etsiä asuntoa, autoa, huutokaupata tavaroita, chatata kavereiden kanssa ja lähettää sähköpostia.
Mutta miksi netin pitää olla oma? Tietenkin siksi, että se on halvempi kuin ISDN ja nopeampi kuin modeemiyhteys. Oma laajakaista on aina käytössä toisin kuin kirjastojen julkisin varoin tarjotut yhteydet.
Sama paradoksi leimaa kaikkia julkisia palveluja. Niistä maksetaan ilomielin veroja, mutta käyttöä karsastetaan. Lääkärin yksityisvastaantotolle pääsee nopeammin ja omalla autolla ei tarvitse värjötellä pysäkillä julkisen liikenteen armoilla.
Maailmalla yleistä nettikahvilakonseptia kokeiltiin Suomessa 2000-luvun alussa, mutta idea kuoli alkuunsa. Asiakkaita ei riittänyt, kun sekä kahvi että yhteydet olivat törkeän kalliita. Parin käynnin hinnalla sai ostettua ikioman laajakaistan.
Työllistävää eli kallista
Nettikahvilan pitäminen on työvoimavaltaista. Se on kannattavaa kolmannen maailman maissa, joissa työntekijän saa ostettua eurolla päivässä. Näissä maissa ihmiset myös käyttävät palveluja: syövät ulkona, pesettävät pyykkiä ja palkkaavat siivoojan. Kun kaikkea ei tarvitse omistaa ja tehdä itse, jää aikaa työnteolta perheelle ja ystäville.
Itsellisyys istuu suomalaisissa syvällä eikä tavaroiden jakaminen muiden kanssa tahdo onnistua. Vanhan sanonnan mukaan ”tavarat eivät lainassa parane”. Kotona pitää olla oma pienoistietoyhteiskunta siinä missä saunakin. Toinen itsellisyyden ilmentymä on itse tekeminen. Kun ikkunat ja matot kuurataan kesäloman ratoksi, vapaa-aikakin valjastetaan hyötykäyttöön. Lisäksi säästyy läjäpäin rahaa eikä tarvitse päästää vieraita nuuskimaan omiin nurkkiinsa.
Palveluja käyttäessä kaikki ei välttämättä tapahdu yhtä rivakasti kuin itse tehdessä. Me olemme joutuneet usein tyytymään lähes valoakin nopeamman laajakaistan sijasta nettikahviloiden yhteyksiin. Toisinaan ne ovat niin hitaita, että yhtä valokuvaa saa ladata puoli tuntia. Meillä ei kuitenkaan ole kiire. Pehmein nojatuolein sisustetussa kahvilassa voi nauttia kaikessa rauhassa teetä ja katsella, kuinka silmin nähden stressaantuneet turistit viimeistelevät hiessä päin päiväohjelmaansa matkaoppaastaan. He ovat tietysti niitä itsellisiä omatoimimatkaajia, joille on kunnia-asia räätälöidä oma matkansa sen sijaan, että ehtisivät nauttimaan matkustamisesta.
Asiasanat: laajakaista, internet, nettikahvila, tietoyhteiskunta, palvelu, ostaminen, omistaminen, työllistäminen, palkkaaminen, työvoimavaltainen, palveluyhteiskunta, itsellisyys.
Lue lisää »
Kävelemme, sillä meillä ei ole mitään kiirettä. Kambodžassa tuk tuk -kuskit, paikalliset mopotaksit, tyrkyttivät sinnikkäästi kyytejä. Välillä meille huomautettiin pilke silmäkulmassa, että kävely ei ole terveellistä. Paikallisten silmissä olimme köyhiä, sillä meillä ei ollut edes polkupyörää.
Kambodžan autokanta on näyttävää ja uudenkarheaa. Keskiluokka ajaa Toyota Camryillä, yläluokka Lexuksen citymaastureilla ja Hummeleilla. Ristimme nelivetoiset NGO-mobiileiksi. Ratin takana istui yleensä ulkomaalaisen avustusjärjestön työntekijä, joka nautti hulppeaa verovapaata palkkaa ja runsaita luontaisetuja. Jalankulkijat saivat vavista, kun nämä hienot ihmiset jyräsivät liikenteessä muista piittaamatta.
Suomen autot kalpenevat täkäläisten rinnalla ymmärrettävistä syistä. Korkean verotuksen takia pitää valita, haluaako esiintyä ylpeänä autonomistajana vai syödä hyvin. Monet muutkin asiat ovat Suomessa päälaellaan ulkopuolelta katsottuna. Kambodzhassa, kuten muissakin halvan työvoiman maissa, on edullisempaa syödä ulkona kuin kokata kotona. Asia on valjennut meille vähitellen matkan taittuessa.
Autot ja veitset voivat olla vaarallisia
Aiemmin oma keittiö hyvine varusteineen ja täysi jääkaappi olivat yksi perusturvallisuuden lähteistä, jota kaipasimme paikallaan ollessa eniten.
Kuljetimme aarteena mukana sahalaitaista leikkuuveistä, joka ei vaatinut teroittamista, kunnes se takavarikoitiin Espanjan juna-asemalla turvatarkastuksessa.
Monet vuokraamistamme asunnoista ovat olleet hyvin varustettuja, mutta kunnollista veistä olemme aina jääneet kaipaamaan. Etenkin Aasiassa veitsi oli erinomainen matkavaruste esimerkiksi vesimelonin pilkkomiseen. Lusikka-haarukka- tai puikkokulttuurissa hyvän veitsen löytäminen ei ollut helppoa, ei edes pihvimaa Argentiinassa.
Argentiinalainen vuokraemäntämme varoitti keittiötä esitellessään, ettemme käyttäisi keittiöveistä välienselvittelyyn. Hän näytti meille lähinnä ranskanpullan nirhaamiseen soveltuvaa, pitkäteräistä leipäveistä. Nauroimme, että meillä ei latinalainen temperamentti kuohahtele. Jälkeenpäin havaitsimme, että teräaseissa ja niiden käsittelyssä on todellakin vissi kulttuuriero.
Elokuvien mustasukkaiset tai muuten hurjistuneet argentiinalaiset huutavat, raastavat tukkaansa ja repivät vaatteitaan. He uhkaavat puolisoaan, pettäjää tai itseään. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Suomalaisen elokuvan sankari kaivaa ilmeettömästi esiin kirveen, teroittaa sen ja iskee uhriaan. Samaan tapaan kuin verottaja autoilijoita.
Asiasanat: Terveisiä marginaalista, auto, ruokailuvälineet, veitsi, ravintola, jääkaappi, lusikka, haarukka, syömäpuikot, latinalainen temperamentti, Kambodža, Espanja, Argentiina, Suomi, verokarhu.
Lue lisää »
 Olemme eläneet kalenteritta ja kellotta viisi vuotta. Sovimme heti alkumatkasta, että jokainen päivä on perjantai. Rainbow-hippileirillä Venäjällä opimme lisäksi sanomaan hyvää huomenta, ”dobre utra”, kellonajasta riippumatta. Se helpotti ajatonta elämää.
Suomessa ihmisiä on vaikeaa tavata ilman ajanvarausta. Yllätysvisiitille pyrkivä saattaa havaita, että talonväki on töissä, mökillä, golf-kentällä, ostoksilla tai kyläilemässä hyvissä ajoin laaditun viikko- tai kuukausisuunnitelman mukaisesti. Ja vaikka jos kotona oltaisiinkin, ei ovea avata. Kalenteriton kun on joutilas eli tarpeeton eikä sellaista sovi tunnustaa.
Työelämässä on helppoa tehdä vaikutus kollegoihin täyttämällä kalenteri ja esittelemällä sitä suureen ääneen. Kun uudet ajanvaraukset ottaa vastaan viikkojen päähän, vastapuoli antaa audienssille asianmukaisen arvon. Meille joutilaisuudesta on tullut retostelun aihe. Siinä missä ennen syöksyimme aamulla autoon ja ruuhkaan lehteä lukematta, meillä on nyt yllin kyllin aikaa olla lukematta lehteä. Käytämme aikamme suomalaisen mittapuun mukaan jonninjoutavaan.
Uusiseelantilaista ajanvietettä
Cheviotissa, Uudessa-Seelannissa asuessamme aamu saattoi vierähtää kiireettömästi juomaveden valmistuksessa. Kaadoimme vanhoihin vesipulloihin keitettyä, huoneenlämpöiseksi jäähtynyttä vettä kattilasta ja laitoimme pullot jääkaappiin viilenemään.
Rohkeimmat paikalliset joivat hanavettä keittämättä maatalouden pohjaveteen syytämistä bakteereista huolimatta. Toiset ostivat paikallisesta rautakaupasta kallista säiliövettä. Monella oli myös oma porakaivo ja jokaisen talon edessä tönötti ikioma vesitorni. Kunnalla ei nimittäin ollut vesitornia. Puutteista huolimatta kylän keskustaan oli pystytetty mahtipontinen vesihuollon muistomerkki: kolme jalustalla seisovaa kivipaasia ja niiden edessä juomakelvotonta vettä tarjoileva juomavesiallas. Mikä mainio idea Nokian kaupungille!
Suomessa asuessa juomakelpoista hanavettä ei osannut arvostaa. Pikemminkin tuli irvisteltyä erilaisille makuhaitoille kuten kloorille. Etelä-Amerikassa tuttavamme sai paikallisesta vedestä ameebakolonnan sisuksiinsa eikä häätö onnistunut lääkekuureilla. Nyt mies elää rauhanomaista rinnakkaiseloa silloin tällöin kutinaa aiheuttavan kotieläimistönsä kanssa, kuten monet muutkin maanosan asukkaat. Toisinaan mekin olemme olleet unohtaa saastuneen hanaveden, sillä meillä ei ole kalenteria, mihin ohjelmoida hälytys muistuttamaan ongelmasta.
Asiasanat: terveisiä marginaalista, juomavesi, kalenteri, ameeba, vesitorni, Cheviot, Uusi-Seelanti, maatalous, bakteerit, jätevesi, hanavesi, Etelä-Amerikka.
Lue lisää »
| |
”Kotini on linnani” ja ”Oma koti kullan kallis” viestivät sanontoina oman kodin tärkeydestä. Uskomusta ruokkivat suomalaiset aikakauslehdet, jotka esittelevät kulttuurihistoriallisesti arvokkaita taloja tai kuuluisien suomalaisten koteja. Suomessa asuessa tämä tuntui mitä luonnollisimmalta jutun aiheelta. Pitihän jostain saada mallia siihen, mitä kohden elämässään ponnistella.
