Johtamisen pakolliset kuviot
Johtamisen pakolliset kuviot (Talentum, 2005) on kirja yritysjohdolle. Sen aiheina ovat strategia, asiakkuudenhallinta ja henkilöstöhallinto.
Kirjoitin kirjan työskennellessäni ennen maailmalle lähtöä liikkeenjohdon konsulttina CLC Center for Leading Competence -nimisessä helsinkiläisfirmassa. Kirjan kaksi muuta tekijää ovat CLC:n omistajat, entiset Hankenin tutkijat Camilla Sigfrids ja Bo-Magnus Salenius.
Kirja lähti liikkeelle kyllästymisestä perinteisiin liike-elämän käsi- ja oppikirjoihin. Päätimme kirjoittaa analyysin siitä, mitä firmoissa tänä päivänä tapahtuu, ja mitä toisinaan ulkoapäin katsottuna omituistenkin käytäntöjen takana piilee.
Kirjan kantavana ajatuksena on, että yritysten toimintaa ohjaavat erilaiset formaatit. Ne ovat tv:stä tuttujen ohjelmaformaattien tavoin pitkälle tuotteistettuja ja ennalta-arvattavia eikä niiden avulla päästä huipputuloksiin. Kirjan välillä raadolliseksikin yltyvän analyysin tarkoituksena on saada lukija kysymään, mitä järkeä pakollisissa kuvioissa on, ja voitaisiinko asioita tehdä toisin.
Kirjan voi tilata esimerkiksi Talentumin kirjakaupasta.
"Tuntuuko sinusta, että työpaikallasi tai yrityksessäsi tapahtuu järjettömiä asioita, joista on mahdoton saada otetta. Jos asia on näin, lue Johtamisen pakolliset kuviot. Teos pöllyttää liiketoimintaa ohjaavia ajattelu- ja toimintamalleja." - Yritys 2/2005
"Samaan asiaan (innovatiiviseen oppimiseen ja muutokseen) kiinnittävät huomiota Kannisto, Salenius ja Sigfrids raikkaan suorasukaisessa kirjassaan Johtamisen pakolliset kuviot... Osuvasti he kuvaavat, kuinka firmat pyörittävät formaatteja sen sijaan, että kykenisivät todella uudistumaan... Vallitsevan ihmisten johtamisen formaatin tilalle kirjoittajat tarjoavat arkijohtamista, joka perustuu aitoon kommunikaatioon ja kiinnostukseen työntekijöitä kohtaan." - Yhteenveto 2/2005


0 kommenttia:
Kommentoi
Luo viittaus